Koska emme viihdy enää riisutulla reviirillämme eikä näytä asiaan tulevan korjaustakaan me otimme ja muutimme uudelle reviirille.  koskapa tänne ei voi mitään suoria linkkejäkään laittaa kuvista puhumattakaan niin tässä on uuden reviirimme osoite: http://nellerot.blogspot.com/

Tervetuloa vaan sinne käymään.

Sivupohja on ihan sökö. Vain osa näkyy vaikka kävin pohjaa katsomassakin. Itse HTML-pohja ei ole muuttunut ja silti siitä ei näy kuin perusosat sivulla. Täytyy nyt katsoa tuleeko kaikki laatikot takaisin sivulle ja muutkin sivupohjan kuvakkeet ja muokkaukset joita olin tehnyt. Jos ei tule muuttaa tämäkin blogi Blogspottiin.

Sitä kun sanoo lähtevänsä mökille, niin tulee mieleen ihana maaseudun rauha ja hiljaisuus. Mitä vielä ja pöh! Paukuttelua oli enemmän kuin koskaan ennen ihan joka suunnalta. Ja ei se kylläkään mihinkään klo 18:aan odotellut alkamistaan. Lahden toisella puolen on nykyjään niin paljon asutusta ja ihan yhtä paukkuhulluja tuntuvat olevan nämä maaseudun ihmiset kuin nämä kaupungin 'isänmaan toivotkin'. Voisi jopa sanoa, että maalla tuntuu aikuisetkin miehet olevan lapsellisen huvittuneita kaikenlaisiin paukkuihin. Meidän pihallekin raketti lensi tonttinaapurin lähetellessä kymmeniä raketteja taivaan tuuliin vaikka onneksi vasta sen jälkeen kun oltiin äitin kanssa sädetikkumme polteltu ja helmeilevällä skoolattu uusi vuosi sisään ja menty taas sisälle koiria rauhoittelemaan. No aika hyvin koirat pärjäsi vaikka ihan pahimpaan aikaan piti sekä minun että äitini istua lattialla paijailemassa suojattejamme. Romeo raukka kun istui nurkassa ja tärisi vaikka olikin verhot kiinni ja telkkari täysillä. Luca läähätteli ja änkesi ihan syliin istumaan mutta rauhoittui sitten kyllä noin parinkymmenen minuutin sisään. Ljubaan ei pahemmin paukkeet vaikuttaneet. Ei edes haukuskellut. Muuten vaan makoili jaloissani kun me muutkin siihen yhteen nurkkaa oltiin ängetty. Vielä seuraavana päivänä paukuttelu jatkui mutta onneksi ei sentään tauotta.

Aattona poikkesimme kuitenkin taas Kopparnäsissä, että saisivat koirut kunnon ulkoilun ennen illlan koetuksia ja siellä oli meren kohinaa lukuunottamatta rauhallista. Joten siitä siis nauttivat kaikki kolme karvapalleroa todella paljon ja saivat ansaitut vilistelynsä ulkoilmassa ja kaikille aisteillensa haasteita.

Joskin tämä on hyvin luonnonkaunis paikka kesäisin, se on ehkä vieläkin kauniimpi talvella kun kaikki kalliolätäköt ovat jäätyneet ja heijastavat ihanasti ympäröivää valoa.

Lentävä koira

Olenhan kertonut, että Luca menee vaikka jäihin kunhan veteen pääsee. No tässä onkin siitä todistusaineistoa. Jääsopassa on kiva kylpeä. Eikä ollut mitään kiirettä poiskaan.

Rompun tyypillinen asento. Uuden vuoden päivän ilta oli jo lähes hiljainen ja koiratkin osasivat ottaa taas rennosti lelujensa kanssa.

Etkö voisi laittaa sitä lootaa pois ja alkaa mun kanssa vetoleikkiä sen sijaan, pytää tässä pikkumies

Luca ja Ljuba osaavat ajoittain leikkiä itsekseenkin - vaikka yleisesti se on sellaista, että revitäänpä lelu kappaleiksi.

"Hei kaveri! Mitäs sä siinä selällään makailet? Verihän sulla valuu päähän."

"Mamsii! Ljuba pahoinpitelee possua...eikä me saada sitä ollenkaan."

Vuoden 2009 ensimmäinen arki ja pihallakin saattoi jo oleskella ilman pelkoja...

Pakkasta oli -10 astetta ja koko maisema huurteessa. Kaunista ja kylmää.

Olen nyt voinut todeta että ei se kylmä vaivaa Ljubaa eikä sen tassuihin jäinen maa satu. Märkä kylläkin. Joten syy vaivoihin on jokin muu kuin tassujen palelluttamínen joskus aiemmassa elämässään.

Romppu tultiin sitten hakemaan päivällä ja pikkumies matkasi viikoksi Intiasta palanneiden omistajiensa kanssa kotiin Kemiöön ja me ajeltiin pimeän tullen takaisin kaupunkiin kun joulu oli 'siivottu' taas vuodeksi pois kaappeihin. Yhdet ulkovalot jätin, sillä vaikka laitoimme lisää talitankoja linnuille ja pähkinöitä oraville niin sen verran niitä siellä vilisti, että varmasti noin kolmen neljän viikon päästä on vietävä sinne lisää ruokaa ja silloinhan pimeän tullen ne valot vielä kivasti piristävät siinä ulkopuolella.

Pakastavan ilman vastapainoksi laitan teille lämpimän takkatulen kuvan tänne, jossa voitte lämmitellä kohmeisia sormianne ja jalkojanne.

Oikein hyvinvoivaa uutta vuotta toivotellen vielä kertaalleen... Olkaapa ihmisiksi :)

Sellaista se on tähän vuodenaikaan paukkuaran koiran kanssa. Ainoa tapa ulkoilla siedettävällä tasolla on ajella kauas pois täältä Paukku-Petejen alueilta keskelle metsää. Olemme siis käyneet Soukassa Krattivuorella mutta tuli todettua, että sekin on liian lähellä ns. sivilisaatiota. Siispä olemme nyt kaksi perättäistä päivää olleet Pirttimäessä ja siellä, luojan kiitos, ei ole paukkunut vielä. Ulos kun tullaan niin Luca oikein vetää auton luokse eikä suostu edes käymään pissillä nurkan takana. Iltalenkitkin ovat olleet lähinnä yölenkkejä. Paljon ennen puoltayötä ei ulos kannata iltapissille mennä. Siihen aikaan onkin sitten lähitienoon 'tulevaisuuden toivot' ehtineet kotiutua paukkuineen.
Huomenna suuntaammekin sitten taas mökille pakomatkalle. Sielläkin kyllä paukkuu. Ei ole riittävän autiolla paikalla sekään. Vaan ei siellä kuitenkaan pauku kaikenmoiset papattimatot, kiinan pommit, kissan pierut sun muut. Eli ennen klo 18 siellä vallitsee rauha ja se tulee takaisin yön edetessä aamutunneille.
Eilen sisuunnuin niin, että soittelin poliisille. Vaan eihän siitä mitään vastaavaa hyötyä ollut kun saavat kuulemma noin 30 puhelinsoittoa joka tunti samasta asiasta. Valvonta on käytännössä täysin mahdotonta. Enpä kadehdi heitäkään.

Vaan sen verran kerettiin siellä Krattivuorella olla, että sain ikuistettua yhden kauneimmista auringonlaskuista pitkiin aikoihin ja vaikka ne kuvat ilmestyvätkin myöhemmin luontoblogiini, niin oli muutama otos sellainen, jossa koiratkin poseeraavat oikein hienosti vaikka Lucaa pelottikin alhaalta laaksosta tulevat kaukaiset paukkeet. Onneksi Ljuballa on rautahermot.

Ljuballa on aina välillä tapana asettua tällä tavalla katse kiinnittyneenä kaukaisuuteen. Mitä lie haaveissaan onkaan. Tällä kertaa tyttönen ei olisi voinut valita taustaansa paremmin ja niinpä kuvasta tuli minusta aika tunnelmallinen kaikkinensa.

Lucallekin sattui hieno tausta kun eihän raasu suostunut kauemmaksi minusta kuin 5 metriä ja kun liikkeellä oltiin niin poitsu kulki kiinniliimautuneena pohkeeseeni.

Tämäkin otos on ihan luonnollinen - eli ei aseteltu. Ljuba tuli katsomaan kallion huipulle mihin muu lauma jäi kuhnimaan.

Tuolta alhaalta laaksosta niitä ääniä kantautui, vaikkakin vaimeana, kuitenkin riittävän pelottavina Lucan korviin. Rassukalla on stressitaso todella korkealla ja sen huomaa jo niistä 'lanttulaatikkokaasuista' mitä se tupruttelee ympäri kämppää.

Pirttimäellä oli jopa vähäsen luntakin. Vaikka se ei niin montaa kilometriä rannikolta ole niin siellä on selvästi erilainen ilmasto kuin meillä Espoonlahdessa tai mökillämme.

Koirut niin nauttivat siitä vähästäkin lumesta. Toki Lucakin möyri oikein elämänsä innosta mutta ne kuvat olivat pelkkää viivaa kun se on niin paljon vikkelämpi liikkeissään. Tässä sentään näkee että siinä on koira.

Ihmeen hyvin Ljuba pysyttelikin polulla. Oisko ollut siitä syystä, että se lumi oli lähinnä juuri polulla eikä niinkään siellä metsässä muuten.

Ja muks taas. Laskennan mukaan Ljuba oli tällä tavalla nurin kanveesissa ainakin 20 kertaa lenkin aikana. Sitä selkää on niin ihana hieroa lumeen mutta sen olen huomannut, että sen pitää olla tällaista pakkaantunutta lunta. Pehmeeseen lumeen Ljuba ei heitä maate.

Vaan kaikesta huolimatta...

Kyllähän tämäkin sota-aika joskus loppuu ja rauha palaa valtakuntaan.