Koirillani on kyky pakata hyvin paljon asiaa muutamaan minuuttiin. Siitä olkoon seuraava Laurinlahdessa otettu kuvakollaasi todistuksena.
Ei me silti pelkästään juosta ympäriinsä kuin päättömät kanat...
...kun aina välillä joudutaan istuskeleen tällai hölmösti paikoillamme.
Sellaista on kuulunut viime päiviimme.
Noh myös auton katsastusta, telkkari-digiboksiviritelmän kanssa taistelua. Kombinaattina vanha telkkari ja uusi boksi. En meinannut saada signaalia toimimaan mitenkään mutta lopulta onnistuin kuitenkin. Kyseessä siis täysin varustettu yksiöni joka seisoo tällä hetkellä tyhjän panttina. Täytyy alkaa ottaa yhteyksiä muuallekin kuin Nokiaan. Telkkarin sain lahjoituksena ystävältäni ja boksin halvalla alennusmyynnistä.
Lisäksi äitini osti katselukortin, joten siihenkin meni tovi kun etsiskelin kaikki 200 kanavaa mitä hänellä nyt näkyy. Tosin hän haluaa vain kuulemma katsoa yhtä niistä jonkun määrätyn ohjelman takia eikä halua tietääkään mistään muusta. Lopultahan sekin homma meni hampaiden kiristelyksi mutta onpahan tehty. Itse kun pidän ihan hölmönä sellaista, että kun on kerran kortti josta maksaa kuukausimaksun niin ei sitten hyödynnä sitä ollenkaan. Onhan siellä nyt esim. monta ruotsalaista kanavaa ja myös Nordic TCM, joka lähettää paljon vanhoja mustavalkoisia elokuvia. Vasta kun hän kuuli sanan Casablanca hän myönsi, että ehkä sekin kanava voisi kiinnostaa (noin tunnin vänkäämisen jälkeen). Hän kun ärsyyntyi siitä kanavien selaamisesta (kun siis kävin niitä läpi siinä itsekseni) niin, ettei sitten pääkoppa toiminut ollenkaan ja siitäkin, että siirsin kaikki häntä potentiaalisesti kiinnostavat kanavat niin, että tulevat nyt peräkanaa kun selaa kaukosäätimellä ensimmäisten kymmenen joukossa. Paljon yksinkertaisempaahan on pitää paperilla listaa jokaisen numerosta (138, 142, 250 jne.) ja aina näppäillä nämä numerot kun haluaa jotain kanavaa katsoa kuin, että vain painaa PR+ tai PR- riippuen haluaako selata ylös- vai alaspäin.
Noh itsepäinen kun olen ja tiedän, että tuo on sellaista 'minä en halua tietää' vastustelua niin en antanut periksi. Kyllä hän huomaa kohta, että turhia tuollaiset listat ovat kun asiat voidaan tehdä helpomminkin. Vaan onhan tämä uusi uljas maailma aika vaikea käsittää vanhempien ihmisten, jotka ovat tahallansa pysytelleet niin erossa kaikesta teknisestä kuin nyt yleensäkään on mahdollista. Huoks.
Vaan haku autiotalolla sujui aivan mainiosti. Kellarit, vintit, suihkukaapit, saunat ja muut piilot löydettiin kunnialla ja kovalla innolla. Mitään epäröintiä ei ollut vaan ihan ilmiömäisesti molemmat koirat hoitivat ensimmäisen rakennusetsintähakunsa kotiin. Mamsi oli haljeta mielihyvästä ja ylpeydestä. Kun ei ollut mitään helppoja tiloja mistä hakivat vaan aika haasteellisia kun sitä kamaa on joka paikka täynnänsä ja muutenkin paikat hämäriä ja sellainen vahva vanhan talon haju leijailee ilmassa. Sinne suuntaamme uudemmankin kerran Vainuharhojen kanssa. Vielä kerran kiitos Mialle tästä mahdollisuudesta.
Launtai-illalle sattui vielä bonus kun naapurista kutsuttiin Nellin 5-vuotissynttäreitä viettämään. Enpä ollut lahjaakaan ostanut. Siinä sitten piti kerätä kaapeista pieniä herkkuja pussiin, että edes jotakin annettavaa olisi tyttökullalle. Tarjoilut olivat hienot ja koiratkin saivat herkkuja. Viiniä tuntui tulevan ihan hanasta mutta hauskaa oli jorista pitkästä aikaa oikein sydämmensä kyllyydestä.
Nelli 5-v
Ruut ja Rauni. SKOOL!
Sunnuntain suunnistus olikin sitten pienoinen pettymys. Ei siksi, että ilma oli kolea, tuulinen ja välillä sateli. Ei myöskään siksi, että rastit oli kaikki laitettu kävelytien varteen eikä kunnolla metsään, mikä ehkä toisaalta olikin siunaus kun oli aikamoinen 'dagen efter' tunnelma meikäläisellä. Eikä siksi, että muut osaanottajat eivät vaivautuneet täyttämään vastauksiaan lappuihinsa. Pituutta lenkillä kuitenkin oli just sopivasti. Ripeään tahtiin käveltynä aikaa meni ehkä tunti.
Se oli pettymys siksi, että osallistujia oli vain kymmenkunta. Ei edes Viipurin Koirat ry:n lähistöllä asuvat aktivistit olleet mukana, jota kyllä hieman ihmettelen. Ei siis ketään Viipurin Koirat ry:stä. Kaikillahan koiria on ja täytyyhän ne lenkittää ilmalla millä hyvänsä. On kai se sitten se ja sama missä sitä lenkittää. Näin ainakin minä näen asian.
Haluan kuitenkin lausua kiitokseni Rassutassun porukoille, että jaksavat järjestellä näitä tilaisuuksia löytöeläin yhdistysten hyväksi. Ei siellä maalissa nytkään nyrpeitä naamoja näkynyt vaikka osallistujamäärä jäikin varsin pieneksi.
Maanantai-iltapäivällä näkyi jopa aurinko ja sen houkuttelemana kävelimme Laurinlahteen ihailemaan auringonlaskua, joka oli kaunis. Koiratkin saivat olla vapaana siinä rannassa kun siellä ei kovin monia ihmisiä näkynyt. Lucasta olikin hauska taiteilla jään päällä ja Ljuba nautti rannalla kaislikkojen tutkimisesta. Vihdoinkin sai kuviakin, jotka eivät ole teräksenharmaita kauttaaltaan kuten nyt on taas ollut tänään ja eilen. Tässä nyt sitten kuvia tuosta rantalenkistämme.
Kotona sitten ollaan nyt iltasella syöty se iltaruoka pelkästään aktivointikuutioiden kautta. Ei siis ruokaa kuppiin vaan se on itse työskenneltävä esille. Luca kun on nyt kaksi kiloa ylipainoinen niin on pakko saada kaloreita kulumaan. Se ylipaino on selvästi alkanut tulemaan kun pupujahdit on jääneet taka-alalle. Siitäkin huolimatta että saavat sitä liikuntaa ihan kunnolla joka päivä ja että ruoka-annokset ovat jo nyt minimissään. Kiitospalatkin koostuvat porkkanasta ja hapankorpuista enimmäkseen. Lucalla vaan on tuollainen lihavuusgeeni kuten on monellakin lagotolla ja tietty sen erikoisruuan suuri rasvaprosentti ei auta asiassa. Ljuba, joka on niinikään leikattu, kun syö isompia annoksia ja samalla liikuntamäärällä on oikeastaan luuviulu. Noh tietty metsässä Ljuba, riistaviettisempänä, kyllä juoksee enemmän kuin Luca nykyään, että ehkä se on siinä se asian ydin. Taas Luca on liikunnallisempi esim. tuolla hevostallin rinteessä kun se on paljon leikkisämpi ja keppien perässä jaksaa juoksennella pitkäänkin.
Iltaruokailua
Muutenhan ne ovatkin sisätiloissa tällaisia:
Hmmm! Mitähän tässä oikein tapahtuu?
Nyt hävettää kun salat tuli julki
Kuinka saatoit mamsi julkaista tuollaisen kuvan?
Minä pyydän - älä enää julkaise näin intiimejä asioita.
Elikkä lopuksi vain neutraali kuva Kaktaariostani. Sen asukkailla ei ole mitään esiintymistä vastaan.
Enpä sitten mennytkään mökille. Tulikin koirien huoltopäivä. Kaikille neljälle jotain toimenpiteitä. Noh Ljuba ei tarvinnut kuin kunnon karstauksen ja sekin vain siksi, että karstaan jää sitten sitä irtokarvaa. Ljuban turkki kun ei takkuunnu. On sillai todella helppohoitoinen. Kynnetkään ei pitkät olleet ja pään seudun trimmasinkin vähän aikaa sitten joten ei paljoa huoltoa tytsy nyt tarvinnut. Lucankin isompi trimmaus on vielä edessä. Alkaa olla jo liian pitkäkarvainen. Vaan nyt leikkasin vain kynnet ja hännän juuresta. Se on hygieenisempaa kun ei ole karvoitusta juuri peräaukon ympärillä mielestäni.
Nellin korvat on ongelma-alue mutta on niitä kammattu varmaan säännöllisesti kun ei niissä niitä paakkuja nyt ollut. Aluskarvaa tosin lähti kampaan oikein kunnolla. Haarojen välissä sitten olikin mutta ne vain saksin pois. Samalla siistin Nellinkin peräaukon ympäriltä pois liiat karvat.
Vilman turkki se onkin problemaattisin näistä koiruuksista. Se alusvilla kun on sellaista pumpuliakin pehmeämpää höttöä. Niinpä nytkin totesin ettei kampa tästä juurikaan läpi mene. Varsinkin korvat ja niiden taustat sekä poskikarvat olivat yhtä paakkua. Taitavat paakkuuntua aikas äkkiä jos ei ihan päivittäin kammata kun karva oli jo kovin pitkää. Ei auttanut kuin ottaa kone ja sakset ja trimmata koko koiruus. Onneksi yleensä niin vilkas Vilma on oikea unelma trimmattava. Seisoo pöydällä kiltisti vaikka kuinka ja kauan. On se kumma, että tuollaisessa tilanteessa sitä kärsivällisyyttä löytyy roppakaupalla tällä ADHD lapsella. Vilman kynnetkin olivat hehtaarin pituiset niin niistä leikkasin sitten niin paljon pois kuin suinkin uskalsin. Ne kun kasvavat sillai tassuista suoraan ulos eikä alaspäin kuten Nellillä niin eivät kulu ulkonakaan itsestään. Liian pitkät ovat vieläkin mutta en uskaltanut leikata liikaakaan. Mustat kun ovat, joten sitä hermonpäätä ei läpi näy. Sen verran piti karvaakin jättää ettei heti vilu tule, joten käytin koneessa lyhintä kampalisuketta sen sijaan että olisin käyttänyt pelkkää terää. Tosin raajat ja kasvot oli siistittävä saksilla. Niin myös häntä ja korvat. Vilman korvakäytävätkin olivat aika ummessa karvoista mutta ne irtoavat Vilmalla tosi iisisti nyppimällä eikä tyttö muutenkaan ole kovinkaan kipuherkkä. Joten sekin toimenpide sujui muitta mutkitta. Luca herkkäpepulla, jolla myös kasvaa aina hirveesti karvoja syvälle korviin, se yleensä menee vääntelyksi. Vaikka ei nekään nykyään niin tiukassa istu mutta kun on niin herkkis.
Operaation lopussa täytyi todeta, että olen kovin kiitollinen siitä, että omien koirieni turkit eivät vaadi jatkuvaa puunaamista ja kampaamista. Toki Luca alkaa olla siinä vaiheessa, että kohta niitä paakkuja alkaa tulla mutta todella pitkään trimmaamisen jälkeen sen turkin voi vaan antaa olla. Turpakarvat kampaan kyllä välillä mutta vain siksi, että niihin tarttuu kaikennäköistä töhnää.
Tarokin oli tällainen helppohoitoinen tyyppi. Vaikka sen karva oli paljon pehmeämpää kuin Ljuban niin ei sekään helpolla takkuuntunut ja oli vieläpä itsestään puhdistuvaa. Niinpä Taro näytti aina puhtaalta senkin jälkeen kun oltiin oltu ulkona kuralenkillä ja se ehtinyt kuivua. Tosin Taron trimmaus oli aika operaatio kun jokainen saksenjälki tuppasi näkymään siinä turkissa mutta eihän sitä kovin usein tarvinnutkaan trimmata.
Tässä nyt kuitenkin muutama kuva hakupäivän jälkeisestä tunnelmasta.
Toiset menee vällyjen alle. Nelli se menee tyynyjen väliin.
Vilma ja Ljuba viihtyivät yhdessä nukkumassa
Tässä taas huoltopäivän poseerauskuvia:
Tummat kaunottaret
Tässä taas enemmän snakua muistuttava Vilma poseeraa hienosti sohvapöydällä.
Oltiin tänään uudessa paikassa hakuilemassa kun vanha ja erittäin hyvä maasto Tuusulassa meni alta kun maanomistaja ei halunnut meidän jatkavan hakua hänen maillaan. Paikka oli oihanteellinen ja se on siksi sääli. Sain kuitenkin PK:n foorumilla vinkkejä muistakin sopivista paikoista ja valittiin täksi kerraksi niistä lentokentän läheisyydestä paikka nimeltään Mekaanikonkuja. Onneksemme se oli tyhjillään. Maasto ei ole yhtä hyvää kuin vanhassa paikassamme mutta positiivista oli että paikalla on useampiakin bunkkereita ja muita umpipiiloja. Tästä saavat koirat vähän erilaista haastetta. Pikkutytöt saivat olla myös mukana tänään. Eivät hakuilemassa mutta nakkiringissä kylläkin. Kumpikin vuorollaan. Autoni olikin varsinainen sirkus. Takapenkillä neljä koiraa ja takakontin häkissä yksi matkan varrelta haettu hurtta, eli Rocky. Ilmeisesti Vilma kunnostautui vieläpä oksentamalla siinä matkalla. Se on Vilmalla vähän sellainen vatsa ettei autoajelua oksentamatta kestä. On kuitenkin ihan pirteä senkin jälkeen. Jokin tasapainohäiriö tai vastaava vaivaa ilmeisesti. Ei nimittäin kuulu mitään puklausääniä. Yhtäkkiä antaa vaan ylen. Pahimmat sain kaavittua pois kakkapussilla mutta täytyy kyllä se lattia vielä pestä. Onneksi se ei haissut juuri millekkään. Sulamatonta ruokaa kun oli.
Vilma hiffas nakkiringin jujun ja oli itse asiassa jo ekan maalimiehen luona ennenkuin ehdin sen lähettää menemäänkään. Vikkelä Vilma on kyllä tytölle niin sopiva nimi. Vipelsi kiireellä nakkikädestä toiseen kunnes kaikki oli syöty. Nellillä homman juju ei oikein mennyt perille vaan oli itseni mentävä aina kunkin kyykkijän luokse ja kutsuttava ennenkuin tyttö suostui jättämään edellisen. Kukas sitä nyt hevillä periksi antaa kun tietää, että siellä niitä nakkeja on enemmänkin kuin mitä juuri tarjottiin.
Nelli ja Rosita
Nelli ja Katja. Ja namia olivat kalkkunanakit.
Vilma ja Ellinoora. Peppu ei oikein tahtonut pysyä maassa.
Vilma ja Katja. Tässä jo istuminen rupesi luonnistumaan.
Täytyy nyt sanoa, että olen kovasti ylpeä Ljubasta. Kun ajatellaan, että maasto oli ihan vieras, piilot olivat erilaisia (bunkkerit), irtokapula oli vaihdettu kiintorullaan (tosin oli vielä maalimiehellä mukana eikä kaulapannassa kiinni) ja oli siis erilainen kuin mitä on käytetty ennen ja mukana oli yksi Ljuballe melko vieras maalimieskin niin en voi kuin ihmetellä sitä täsmällisyyttä Ljuban työskentelyssä. Tosin käytimme haamuja, koska en halua että tyttö lähtee riistan perään jos ei olisi ihan sisäistänyt mitä oltiin tekemässä. uusi alue kun oli ja nenä kävi jo paikalle tullessa siihen malliin että mietin mitenköhän käy. Mutta ei hätiä mitiä. Ljuba hyppäsi bunkkeriin, nappasi rullan ja kiikutti suorinta tietä mamsin luokse. Kävi vieläpä sivulle liinan päälle panemista varten ihan pyytämättä ja lähti näytille vasta kun sai luvan. Istui sitten nätisti sen aikaa kun maalimies syötteli ja palattiin seuraavalle rastille. Mulla on kyllä tuossa tytössä aikamoinen älyn jättiläinen ihan kirjaimellisesti tarkoitettuna.
Myös Luca uskalsi mennä reippaasti bunkkereihin perälle asti ja sekin oli ilahduttavaa kun ei olla kuin jokunen kerta kauan sitten harjoitelleet umpilaatikosta hakua. Ilman haamua vaan en saa poikaa menemään haluamaani suuntaan. Ei ainakaan jos tuuli vie hajua jotenkin sivulle. Luca luottaa edelleen eniten omaan nenäänsä eikä mamsin viittoittamaan suuntaan. Ainahan se on ollutkin vähän omapäinen tämä rakas palleroiseni. Viimeisen maalimiehen kohdalla ajattelin että en käytä haamua mutta Luca lähti samantien selvästi vinoon eikä tahtonut ihan heti palatakaan vaikka kutsuin takaisin. Noh palasi lopulta (eli teki ikään kuin tyhjän) mutta huomasin että pää kääntyi aina vaan sinne vinoon jotenka päätin että tehdään sitten haamu viimeisestäkin hausta.
Muutkin mukana olleet Dime, Harald, Rocky ja Muska toimivat kaikki oikein hyvin tasoonsa nähden. Dime rotweiler onkin jo vanha tekijä ja Rocky on ollut elokuusta mukana Kirkkonummella hälytysryhmässä.
Koska sade lakkasi siihen mennessä kun hakumme aloitettiin ja alkoi lähes sillä hetkellä uudestaan kun istuimme takaisin autoon niin meillä oli todella tuuria ilmojenkin suhteen. Vaan onhan tuota sadetta tullutkin taas. Matkan varrella tiekin oli tulvan vallassa.
Nyt mietin lähtisinkö mökille piipahtamaan huomenna. Helpompaahan se on siellä neljän koiran kanssa ja sääkartan mukaan siellä saattaisi jopa olla parempi ilmakin kuin täällä kun kerran on länteen päin Helsingistä. Siellä sais autonkin imuroitua ja putsattua kätevämmin. Se kun on aikamoisen hiekkakerroksen vallassa se auton takapenkki. Taidanpa niin tehdäkin. Siellähän sitä isänpäivää on kivempi viettää kun mökki ja sen puutarha-alueet ovat pitkälti isäni rakentamia ja perustamia. Ehkä siellä kokee olevan isää lähempänäkin vaikka hän on jo vuosia sitten poistunut keskuudestamme. Voinhan laittaa vaikka kynttilän palamaan hänen muistomerkilleen, jonka sinne olen laittanut. Hautaa kun ei ole koska hän halusi että hänen tuhkansa sirotellaan mereen ja niinhän me tietenkin tehtiinkin.
Taidanpa tosiaankin tehdä niin.
Niinhän se on vaikka mitä tragedioita tapahtuu niin täällä kuin maailmallakin, että muu maailma sen kun porskuttaa eteenpäin. Näin vaikka joiltakin se elämä pysähtyikin kuin seinään katoavassa hetkessä. Seuraamukset ovat kaikin puolin kammottavat. Ihmisiä joiden elämä on pirstaloitunut. Niin uhreiksi joutuneitten omaiset kuin tekijänkin perhe. Kuuleman mukaan ovat saaneet jopa tappouhkauksia. Miksi ihmiset eivät voi ymmärtää, ettei mieleltään sairaan henkilön perhettä voi vetää edesvastuuseen? Heidän kannettavaan on moninkertainen taakka. Rakkaan menetys. Lopun elämän häpeän tunne. Järkytys siitä, että perheenjäsen kykenee tällaisiin kauhutekoihin. Itsesyyttelyt. Eikö se riitä.
Tekijällä on veli joka on itse vasta hyvin nuori. Vain 11 vuotias. Kuinka hän kykenee käsittelemään tällaista asiaa kun ympäristöstä edelleen yritetään murentaa perheen sisäisiä suhteita. Julmaahan tämä oli. Niin monen henki meni kertaheitolla. Julmia ovat yhtälailla he jotka näitä tappouhkauksia sun muita perheelle lähettelee. En voi sellaisten ihmisten (ja kaiketi heitä ei edes voi laskea minkäänlaisesta persoonallisuushäiriöstä kärsiväksi) motiiveja mitenkään ymmärtää ja omasta puolestani pidän tuollaista käytöstä alle kaiken arvostelun. Haluan kuitenkin osoittaa myötätuntoni myös kaikkia niitä koulun oppilaita kohtaan jotka menettivät toverinsa ja hyvät ystävänsä. Varsinkin ystäväni tyttärelle Juulialle, joka käy tuota koulua ja joutui läpikäymään kauhun hetket ja nyt tuntemaan kuinka turvallisuuden tunteelta vedettiin pohja alta. Tiedän että hänen äitinsä (joka omistaa Lucan siskon Magan) joskus täällä käy, joten edelleen suuri voimahali sinne teille.
Ilma on ihan p:stä mutta ehkä se onkin soveliasta tällaisena aikana. Taivaskin itkee. Niinkuin se itki päivänä, jolloin Taro lähti enkeliksi taivaaseen. Mulla on siis täällä neljä hyvin märkää koiraa makaamassa kussakin nurkassa syötyään ensin iltapuruluunsa. Isoille isot Bucadogit ja pienille ne pienemmät. Ne kun ovat nuo Vilman ja Nellin perhe lähteneet Roomaan nauttimaan paremmista säistä ja historian huminoista. Rooma se onkin upea kaupunki. Olen siellä joskus vuosia sitten käynyt.
Nelli otti sängyn paikakseen syödä puruluunsa. Normaalisti se on kiellettyä mutta kun toinen on tuollainen herkkä pieni prinsessa niin minkäs voit.
Vilma jäi suosiolla eteiseen. Vilma vetelikin kaksi näitä sillä aikaa kun Nelli kunnostautui yhden syömisestä.
Ljuban itseoikeutettu paikka on aina keittiössä. Tais salama häikäistä kun silmät räpsähti kiinni.
Luca taas syö luunsa aina olohuoneessa jos ulkona on liian märkää. Muuten syö mielellään myös pihalla kun saa olla siellä taatusti rauhassa.
Tässä sitten muita kuvia muutaman päivän ajalta kun en ole viitsinyt niitä viime aikaisten tapahtumien vuoksi aiemmin julkaista.
Rotukoirat ovat arvokkaita ja hienoja ja seropit ovat piskejä. Vai onko se näin? Päätelkää itse.
Sekoboltsi
Yritän olla kuin en olisikaan
Jospa söisin vähän tätä jäätelöä tässä enkä ole huomaavinanikaan tuota möyrijää tuolla taustalla
Mmm maukasta. En näe enkä kuule mitä takanani tapahtuu.
Kyllä vähän hävettää kuulua samaan perheeseen tuollaisen kanssa
Mitähän se nyt tuolla uhoo? En kuule ollenkaan - en.
Toivottavasti kukaan ei näe että olen tässä tuollaisen riehujan kanssa samalla kasalla.
Improvisoitua raunio- ja hakutysökentelyä ketteryystreeneineen.
Ensin etsitään sortuneella kivilaiturilla
Sitten tutkitaan kalliokielekkeet
Jatketaan pronssiaikaiselle kiviröykkiölle
Näiden rappusten myötä tulee myös sitä ketteryystreeniä. Tämä vielä siis lämmittelyasteella.
Tässä ollaan jo siirrytty astetta vaikeampaan tasoon. Lintutornin huipulla piti käydä myös etsimässä. Ljubalta tämä sujui kuin lasten leikki. Lucaa hieman jännitti ne jyrkät portaat.
Matkan varrella ollutta monttua ei saanut jättää tutkimatta.
Myös hämyisessä metsälammessa olis voinut olla joku eksynyt ihminen. Siispä sekin tutkittiin. Ensin esteet pois tieltä.
Tarkkaa nenätyöskentelyä pitkin rantakallioita. 
Ettei ois joku onneton mennyt vaan veteen.
Oisko joku kömpinyt tuulta suojaan vanhan veneen alle
Täällä on oikea raunioröykkiö. Se on tutkittavata tarkkaan
Missä vaan saattaisi olla joku loukkaantunut avun tarpeessa.
Tämä neitokainen ei jätä hommaa puolitiehen. Joka sentti on käytävä läpi.
Sitten vaan muita kuvia
Lintutornista nähtyä
Synkkä paikka
Sortunut kivilaituri lähikuvassa
Pelottava metsän peikko
Löydä kuvasta toinen koira
Oikeastaan kaikki olisi tänään mennyt niin nappiin kuin olla ja voi jos en olisi tien päällä nähnyt jotain, jota en olisi halunnut nähdä. Olimme koirien kanssa ajamassa kohti Kopparnäsia mutta poikkesin ensin Whitträskilla muutaman kuvan ottamassa. Siksipä matkasimme määränpäähämme pitkin Siuntion tietä. Vaan Whitträskin tieltä kohti Siuntiota päin käännyttyämme mutkan jälkeen edessämme oli ikävä näky. Siinä sadan metrin päässä puskutti eteenpäin mennä traktori ja siihen kiinni sidottuna hyvin lyhyellä liekalla oli poukkoileva ja selvästi kauhusta panikoiva Suomen hevonen. Sepä ei ollut edes tien reunan puolella vaan potki ja sätki siinä kaistojen välissä. Sen turpa oli lähestulkoon kiinni siinä traktorissa ja vaikka se kuinka panikoi ei se voinut muuta kuin lähes raahautua perässä. Siinä olisi eläimelle voinut todellakin käydä erittäin huonosti jos sen jalat olisi sotkeutunut traktorin renkaisiin. Eläinrääkkäystä suoraan sanoen. Sanomattakin selvää oli, etten lähtenyt ohittamaan tuota parivaljakkoa vaikka vastaantulevien kaista oli luojan kiitos ihan tyhjä. Tuo hevosraukka kun potki takajaloillaan kokoajan sinne keskiviivan toiselle puolelle ja oli muutenkin jo niin kauhuissaan etten ainakaan omasta puolestani tahtonut enää lisätä sen paniikkia yrittämällä ohi ja ehkä samalla saaden sen kavioista sivulasiin. Kääntyivät sentään onneksi pian pois pienelle hiekkatielle ja toivoa vain saattaa että tuon uljaan eläimen kärsimykset loppuivat pian sen jälkeen. Tuli itselleni asiasta aikalailla ahdistunut olo tuon hevosen puolesta. Jos ei ihan persuksissani olisi jo sillä hetkellä ollut toinen auto en mene takuuseen olisinko kurvannut parivaljakon perään ja huutanut keuhkoni pihalle. Vaan mitäpä se olisikaan auttanut. Olisi vain hevosraukalle tullut kahta pahempi paniikki. Kuinka voikaan joku hemmetin valopää olla niin ajattelematon ja mitähän tuollaisella toiminnalla uskoi saavansa aikaan.
Onneksi loppupäivä sentään oli aivan täydellinen ja voisinpa vannoa, että vielä vuosi sitten ei tiennyt rakas Burre tyttäreni (Ljuban yksi lempinimi) mitä tuleman pitää. Oli kakut ja muut herkut ja koirakaverikin kylässä. Romppelsson siis tuli äitini kanssa viettämään synttäreitä. Puhumattakaan kivasta parin tunnin lenkistä meren helmassa Kopparnäsissa ihanassa syys säässä. Kyllä tytön kelpaa nyt makoilla vatsansa vieressä loppuyön.
Ljuban kakku: Riisi ja kanajauheliha sekoitettuna porkkanapalasten kanssa ja kostutettuna munakermalla. Paistoin uunissa puolisen tuntia kunnes oli kypsää. Laitoin yöksi tiiviisti vuokaan ja jääkaappiin. Päälle vielä porkkanalättyjä. Tänään kumosin vuoan sisällön isolle pizzalautaselle ja koristelin sen raejuustolla. Päälle keitetyn kananmunan viipaleita. Sitten kalkkunanakin siivuja ja lopuksi vielä porkkanamakkaran siivuja. Hyvin pysyi kakku koossa ja oli se niin herkkua koiruuksille.
Äitin kanssa herkuteltiin lohipasteijoilla ja muffinseilla ja kuunneltiin veljenpoikani Hessun julkaisemaa CD:tä. Kyseessä täysin tietokoneella tehty uuden ajan musiikki CD nimeltään 'Against all evens'. Julkaistiin juuri Tampereella jossakin musiikkitapahtumassa ja muutaman CD:n oli saanut siellä myytyäkin. Way to go Hessu!
Tässä päivän kuvasaastetta:
Laituri järven rannalla
Tyynen ja väreilevän veden raja
Järvi ja taivas tiivistettynä yhteen pisaraan. Siinä se on se elämän alkulähde.
Kopparnäsin tiehaaraa vastapäätä oleva Degerbyn kirkontorni
Kopparnäsin rantakiviä tullessamme
Lehdet on puista kaikonneet mutta kivenkoloissa edelleen ruska on voimissaan
Meren sinisyyttä vasten on kaunis lehdetönkin puu
Olkoon tämä vaikka Ljuban virallinen synttäriposeeraus
Tästä auringonsillassa uiskentelevasta joutsensilhuetista oli paljon apua tuon ylemmän kuvan ottamisessa.
Kivenmolskahdus meressä on enemmän se Lucan juttu.
Kuten lukijat jo tietänee pysyttelee Ljuba mielummin kuivin tassuin mutta riittävän korkealla paikalla tarkkailemassa ympäristöään. Mitähän se sillä varpaiden välisellä iholla, eli räpylöillään tekeekään.
No niin. Siis tiukan paikan tullen lähtee Ljubakin toki veteen. Tällä kertaa ei sentään uimaan saakka.
Lucankin voi tarkkasilmäinen kyllä ajoittain bongata ihan kuivallakin maalla
Kivenkolojen tutkiminen kun on sisarusten yhteinen harrastus.
Noin yleisesti ottaen Luca ei oikein tajua tuota 'kuivin tassuin' filosofiaa.
Näin me siis löydämme synttärisankarimme kalliolta tuulensuojassa katse kohti horisonttia...
...sillä aikaa kun velipoikaa 'aallokko kutsuu'.
Mamsin? Noh mamsin saatamme bongata pylly pystyssä vaikka kallionlätäköitä kuvaamassa...
...ja edelleen kuvaamassa. Pitäähän ne perspektiivit olla kohdillaan vaikka siinä suttaantuvaisitkin polvet (ja välillä peppu tai mahakin tai jopa selkä). Ymmärtänette miksi mieluiten lähden kuvaamaan luontoa vain koirien kanssa. Ne kun eivät välitä mamsin omituisista asennoista ja edestakaisin kiertelyistä kuvakulmien perässä. Tai edes siitä että sitä oikeata kuvaamiskohtaa tavoitellessani yks kaks horjahdan, nappaan kiinni vieressäni kasvavasta rungontyngästä, joka murenee käsissäni ja irtoaa maasta ja näin tipun suoraan syvään vesilätäkköön nilkkojani myöden.
Onko se sen arvoista? Minusta on. It's all in a day's work :))
Luontohan on niin kaunis ja samoista kohteista voi ottaa monia kuvia eri valaistuksessa ja aina ne näyttävät hieman erilaisilta. Valo on ihana keksintö.
Niin ehti aurinko laskea jo lähelle horisonttia tuolla ollessamme ja jo vaihtui päivän turkoosi illan roosaksi. Edelleen ystävämme joutsenperhe jaksavat poseerata kameralle.
Neiti Kesäheinäkin näyttää jotenkin erilaiselta iltavalaistuksessa. Ja se iltavalaistushan tulee jo nyt noin 4:n jälkeen iltapäivällä.
Illalla herkuteltiin:
Tällainen kakku siitä sitten tuli
Tarkka paikka. Ljuba ja hänen kakkunsa. Salamavalolla valitettavasti tulos ei ole niitä parhaita mutta kyseessähän onkin enemmän se tilanne kuin kuvan laatu.
No vihdoinkin tuli se h-hetki. Tajusi mamsikin että syötävähän tuo on eikä vaan kuvattava.
Turpa lähelle lautasta ja imuventtiili auki...
Pikkumieskin sai niin että nyt varmaana napa naukuu ja huomenna ollaan taas laihiksella
Fammu toi Bucadoggeja ja oli Lucan ja Ljuban mielestä pop. Romppua se kyllä pikkuisen kismitti.
Sellaiset synttärit meillä vietettiin. Huomenna takaisin arkeen.
Vaikka nyt sää on tällainen teräksenharmaa ja tihkuinen niin onhan ulkonakin toki käytävä.
Koiruille yx hailee kunhan löytyy hajuja ja keppejä
ja lisää keppejä
Jokunen lintukin oksilla ruikuttaa. Tässä lintubongaaja Ljuba tarkkaavaisena.
Liekö käpypedillä mukavakin istuskella?
Hämärä tulee aikaisin kun kellotkin siirtyivät taaksepäin. Kitukasvuinen mänty tässä.
Suvisaariston uimarannalle avautuva näkymä. Hämärän sininen saari.
Lyhyemmän lenkittämisen ansiosta kotonakin riitti energiaa. Tässä tällaista koti-ilta meininkiä koiramaiseen tapaan.
Koirien lempilelu
Oho! Nyt sisko bongas, että mulla on tää karvapatukka.
Pakeninkin sängylle.
Älä yritä veikka huijata viisaampaasi. Minä otan tämän.
Se on nyt minun ja vain minun.
Mihin se katosi? Ai tuossahan se onkin.
Mamsi, Ljuba otti mun lelun. Ota se takaisin.
Enpä anna pois.
No kun en anna! Vedä vaan mutta ei irtoa.
Mikset sä mamsi ota sitä lelua takaisin? Puren sua jalasta kun ei oo parempaakaan tekemistä.
Voinhan mä tosin soitella pienet sävelet tällä piipittäjällä. Mutta kun ei se enää piippaa.
Jospa laulelisin sitten.
Aavan meeren tuolla puolen jossakiin on maa...
Karseeta kimitystä mutta en kyllä luovu tästä kuitenkaan.
Rupee jo vähän pinna kiristymään. Eikö toi luritus lopu koskaan.
...vaan siivetönnä en voi lentää vankiiii ooolen maan
Tuskallista kuunneltavaa. Voi elämän kevät. Ei kai toi vale-Pavarotti aloita jo toista laulua.
Voi apua mitä karmeeta ruikutusta.
Lopeta jo ja ota se lelusi takaisin. Mä luovutan.
Meen tänne pöydän alle kuolemaan.
Nyt ollaan sitten oltu uusia oppeja saamassa Vaherman leirikeskuksessa. 
Vaherman päärakennus ja taaempana asuntola, jossa useimpi meistä asui omissa huoneissamme. Mökkejäkin oli toki paikalla sekä erillinen saunarakennus.
Leirikeskus sijaitsee järven rannalla, jota ympäröi kauniit keltaiset syyskoivut, Kärkölän kylän läheisyydessä
Järven takareunaa Kärkölän tien lähettyvillä myöhään iltapäivällä
Ilmakin suosi meitä. Sadetta ei tullut kuin pari pisaraa mutta aurinkokaan ei porottanut, joten koirilla oli oikein oivat olosuhteet koko viikonlopun. Tosin sunnuntaina oli niin leutoa ja tyyntä että hajut eivät paljoakaan metsässä leijuneet. Sehän ei näitä tryffelikuonoja kovasti haitannut. Supernenuja ovat joka ikinen.
Ilmapiiri oli vallan mainio koko leirin ajan. Hieman varautuneena tunnetut lagottomme esiintyivät kaikki mitä parhaiten eikä mitään rähinöintiä taikka ujostelua ollut havaittavissa. Iloisesti hännät huiskivat ja rapsutuksia pyydeltiin puolin ja toisin. Yöunet jäivät kyllä hieman vajaaksi kun hyvinä varoittajina tiedetyt koiramme huolehtivat ensimmäisenä yönä siitä ettei asuntolassa turhaan nukuttu parin tunnin pätkiä pitempään. Vessat kun sijaitsivat päärakennuksessa ja yöllä alkoi yhden jos toisenkin rakko ilmoittamaan olemassaolostaan joten käytävillä liikuskeltiin aika paljon eri aikoina.Tällöin tietenkin useammasta huoneesta koirat varoittivat haukunnalla siitä isännilleen ja emännilleen. Kun yksi aloitti yhtyivät siihen tietenkin muutkin koirat. Luca onnekseni ei päästänyt suustaan kuin yhden pienen GRHM äänen ja hiljeni käskystä sen jälkeen.
Koiria oli sen verran paljon, että meidät oli jaoteltu kahteen ryhmään. Meidän ryhmämme kouluttajana toimi Petra ja täytyy sanoa, että olen erinomaisen tyytyväinen Petran selkeään ulosantiin ja kärsivällisyyteen vastata aina vaan uusiin ja uusiin kysymyksiin ilman hermostumisen tai kyllästymisen merkkejä. Sain mielestäni erinomaista opastusta ja uusia lähestymistapoja Lucan hieman holtittomaan etsimistyyliin. Luca kun on sellainen koira, joka mielummin funtsii asiat itse eikä niinkään toimi robottimaisesti. Luca ei siis välttämättä luota niinkään ohjaajan viitoittamaan suuntaan vaan ainoastaan omaan nenäänsä ja sen luomaan mielikuvaan piilon sijainnista. Näin ollen on aina ollut vaikeata saada Luca menemään suoraan. Nyt tuli kuitenkin todettua, että Luca hyvinkin kestää sen ettei maalimies palkkaakaan häntä kun piilo on löydetty silloin kun Luca ei ole noudattanut annettua suuntaa vaan kaartanut liikaa vasemmalle tai oikealle. Ei muuta kuin koira pois ja jos ei suostu tulemaan kutsusta niin sitten se haetaan pois ja uudestaan matkaan. Tulemmekin nyt harjoittelemaan jonkun aikaa vain näitä suoria pistoja, jotta se saadaan toimimaan tarpeeksi hyvin. Hyväksi käytetään sekä haamuja että osittais näkölähtöjä.
Sain myös neuvon hankkia Ljuballe pantaan kiinnitettävän kiintorullan ja pitää sitä mukana aina kun ollaan remmilenkeillä, joissa voin valvoa että se ei mene suuhun vaikka siinä pannassa roikkuukin. Täten voimme jonkun ajan päästä siirtyä sitten myös haussa siihen kiintorullaan joskin on hyvä olla maalimiehellä mukanaan se irtorullakin mikäli kiintorullaa ei koira ota suuhunsa.
Oli niinikään puhetta siitä että koirille ei periaatteessa anneta välipalkkioita haukkumisesta. Näin siksi, että ne eivät opi siihen, että ne voivat haukkua ja sitten lopettaa odottaen siitä liksaa ja sitten vasta haukkua hieman lisää. Niitä haukutetaan niin monta kertaa kun se tulee hyvin ja sitten ei ollenkaan sen jälkeen sen maalimiehen kohdalla. Välillä useampia haukkuja ja välillä ihan vaan pari kolmekin riittää. Myös näin Lucan kohdalla vaikka Lucalla onkin erittäin hyvä ilmaisu. Tämä siksi, että se ei väsyisi kesken kaiken jos pistoja onkin useita.
Leirillä oli mukana aivan ylisuloinen 5 kk vanha Aana pentu, joka on tuotu Sveitsistä ja on perujaan hyvistä tryffelinetsintä linjaisista koirista. Aana oli aivan uskomattoman avoin ja iloinen sekä rohkea pentu. Mikään uusi ei Aanaa häirinnyt yhtään. Yhtä suurella innolla Aanakin teki hommia kuin vanhemmat virkaveljensä ja -sisarensa. Tosin pentumaiseen tapaan aika paljon enemmän höseltäen mutta sehän kuuluu todellakin asiaan tuossa iässä vielä. Hetkessä Aanakin hiffasi hakuhomman jujun ja painella meni perään kun maalimies ja namit katosivat puun taakse. Vain se rauhassa istuminen kunnes piilo-käsky oli saatu ei meinannut oiken sujua vielä.
Aanalla on meno päällä
Oli hauska todeta, että leirin isoimmat ja rotevimmat pojat Allu ja Luca lyöttäytyivät yhteen pitämään vartiota asuntolan terassilla. Olisivat yhtä hyvin voineet mulkoilla toisiaan ja isotella mutta ei mitään sellaista tapahtunut. Olivat koko leirin ajan kuin paita ja peppu nämä kaksi hieman omapäistä pojankloppia.
Mainio lagottoäijä Allu
Itse ihastuin kovasti erääseen hieman Lucan näköiseen mutta selkeästi pienempään lagottopoikaan nimeltään Roni. Roni oli niin rauhallinen ja harkitsevainen, ettei lagotolta vaikuttanutkaan alkuunkaan. Muutenkin Roni oli hyvin lempeän oloinen ja ystävällinen koira. Otti namitkin maalimieheltä niin hellästi, että tuskin koiran kuonokaan kosketti sormia. Roni onkin Lucalle sukua kaukaata ja saman kasvattajan kasvatteja.
Ronille rauhottuminen istumaan ennen Etsi-käskyä ei tuottanut ongelmia ja hakulinjat olivat suoria. Ehkä saamme nähdä jatkossa tämän ihastuttavan lagottopojan hakuryhmässämme Vainuharhat. Asiasta oli hieman puhetta.
Mukana ryhmässämme oli sekä aloittelijoita että jo jonkun aikaa hakua harrastaneita lagottoja. Yhtä kaikki jokaisella oli aivan yhtä suuri työinto ja niinpä aika meni kuin siivillä siellä hakumetsässä kun sai katsoa iloisesti pitkin metsää huiskivia kikkarapäitä. Ei yhdeltäkään koiralta jäänyt ymmärtämättä asian juju. Jotkut eivät oikein makkararingistä piitanneet mutta toimivat kuitenkin haussa oikein hyvin.
Tässä ryhmällemme annetaan briiffausta lauantai-aamuna. Kuvassa oikealla on Petra ja mukana on myös Petran jo periaatteessa eläkkeelle jäänyt mutta jokseenkin levoton hovawartti, joka toimi puheosuuden jälkeen esittelykoirana. Petra on kilpaillut tämän näyttelyissäkin erinomaisen hyvin pärjänneen kaunislinjaisen koiran kanssa voittajaluokankin hakukokeissa hyvällä menestyksellä.
Viimeistä ohjastusta saamassa Jenni ja Nemo lagotto ennen itse hakuosuutta. Nemo olikin ryhmän ainoa varsinainen miesten mies ja siksi sitä ei päästetty liian lähelle toisia uroksia leirin aikana.
Itse haun jälkeen pitivät Kirsi ja toinen Roni niminen lagotto, jolle haku on jo ennestään tuttua, pientä kaksinkeskeistä keskustelutuokiota. Molemmilla on hauskan kantava ja kirkas ääni.
Kaunis, puhtaanvalkoinen ja TOKOssa hyvin menestyvä Senna maalimiehen luona.
Ruokaa leirillä sai syödäkseen enemmän kuin vatsa jaksoi ottaa vastaan. Aamiainen, lounas, iltapäiväkahvit, päivällinen ja tietty illalla saunan jälkeinen grillaus hetki (jossa meillä tosin oli jo omat eväät mukana). Vaikka leirillä treenattiin tottista ja esineruutua itse haun lomassa niin oli toki aikaa myös vaan istua ja jutellakin.
Tässä yksi sellainen väliaika. Kuvan koirat vasemmalta oikealle ovat suurisilmäinen Otto, papiljottityttö Elli (Ellillä oli turkissaan hurmaavat isot kiharat), mamsin Luca (istuu kuin kynttilä paikka-käskyn saatuaan), kaunis Senna, äijien äija Allu ja tuulennopea Retu. Allu oli Roturacessa viime vuonna Lucan kanssa samassa joukkueessa ja Retu vastaavasti tänä vuonna.
Tässä aina iloinen Zotto poika ja pitkäsäärinen vilistelijä Luru tyttö flirttailevat keskenään. Lurukin oli samassa joukkueessa Roturacessa kuin Luca tänä vuonna.
Esineruutua siis myös treenasimme ja se onkin minulle ihan uusi laji. Tosin se tuntui sen verran hauskalta ja kun Luca osaa periaatteessa noutaa, joskin yleensä pistää sen leikiksi, niin minua nyt puraisi hieman kärpänen myös tämän lajin osalta. Tallattiin ja reunamerkittiin alue suuruudeltaan 25m x 50m. Tämän jälkeen oli tarkoitus piilottaa kolme esinettä alueelle ja koiran tulee lähteä etsimään siltä suunnalta minne se lähetetään (samalla tavalla kuin haussakin). Löydetty esine tuodaan ohjaajalle käteen. Periaatteessa riittää yksi esine alkuun.
Tosin laji oli lähes jokaiselle meidän ryhmän koirallemme uusi, joten esineitä ei piiloteltu vaan koiraa jopa härnättiin sillä ja sitten se vietiin maastoon 'etsittäväksi'. Lucalla oli omat esineensä mukana siksi, että se hiffaisi mitä pitää tehdä. Luca mielsi kyllä edelleen olevansa henkilöhaussa mutta parin kerran jälkeen ymmärsi, että kyseessä onkin toisenlainen etsintä. Oikeastaan ei ollut ongelmaa saada koiraa löytämään ja noutamaan esinettä mutta se vähän tuppasi putoamaan suusta ennenkuin ehdin ottaa sen käteen. Sitä täytyy siis harjoitella.
Luca on sen kaltainen koira, että nämä harjoitukset tulee pilkkoa pieniin osiin ennenkuin ne menee jakeluun. Emme siis voi harrastaa hakua ja ruutua samana kertana vaan ne on pidettävä alussa ihan erikseen. Alueeksikin on valittava helppo ja selkeä maasto ensin, jotta koira ja ohjaaja kykenee havainnoimaan sen oikein.
Esine (tässä tapauksessa hanska) tiputetaan maastoon. Kuvassa ohjaajamme Petra.
Elli tyttö esineruudussa. Ensimmäinen 'vieras' esine jätettiin maastoon kun sitä ensin oltiin nuuhkittu. Elli päätti tuoda Kirsi emännälleen heidän oman esineensä, eli punaisen tossun, joka oli piilossa toisessa paikassa. Pitäähän sitä omista esineistään huoli pitää!
Illalla siis saunottiin ja grillattiin ja turistiin mukavia päivän tapahtumista. Asuntolassa olevassa neuvotteluhuoneessa oli takka, johon Luru lagoton avulla tehtiin avotuli. Luru kun kantoi kiitettävästi klapeja emäntänsä viereen. Omat evääni herätti huomiota, sillä minulla ei ollut mukana kaljaa ja makkaraa vaan tonnikalasalaattia, wienerleike ja punaviiniä sekä jälkkäriksi banaani, jonka myös grillasin kuorineen takassa. Täällä saattoi myös useammat koirat, Luca mukaanluettuna, olla vapaasti ihmisten kanssa samassa huoneessa. Leirikeskuksen pihalla kun oli määräys että koirien on oltava kytkettynä.
Illanviettoa. Tässä leirimme eteen kovan päivätyön tehnyt Heli esittelee parhaimmat puolensa. Kiitos Helille kovasta uurastuksesta. Mainiot olivat järjestelyt ja kaikki toimi moitteettomasti. Noh niitä pelkästään päärakennuksessa olevia vessoja lukuunottamatta.
Kuvassa selin myös toisen ryhmän pätevä kouluttaja Marika (toimii mm. Hepekossa) sekä hakualueita mukana merkitsemässä perjantai-iltana ollut Kirsi.
Luca kuten emäntänsäkin kaipaa välillä omaa rauhaa ja niinpä me kaksistaan käytiin vähän metsässäkin. Tosin kovin isoa lenkkiä ei voitu tehdä kun kummankin puolen oli niitä merkittyjä hakualueita. Lucalla oli jo aiemminkin tänä kesänä esiintynyttä vaivaa takapäässään. Symptomit ovat kuitenkin sen verran hämäriä, etten osaa yhtään päätellä mistä oikein on kysymys. Kuitenkin se vähän väliä tutkiskelee ulkona ollessamme joko hännän alustaa tai polvien alapuolta. Joskus taas reisien sisäpintaa taikka etutassuja ranteiden kohdalta. Ihan kuin sillä olisi jotain nivelkipuja vähän siellä täällä. Anaaleista ei ole kysymys. Sen olen itse tutkinut. Luca myös raapii leuanpieltään aika useasti. Olisiko sittenkin syynä jokin allergia. Tosin kun se on uinut vaivat ovat pahempia (ja Lucaahan ei saa pysymään vedestä poissa). Vesihäntä on joidenkin lagottojen vaiva mutta kun Lucan häntä toimii aina normaalisti. Nyt leirin aikana nämä vaivat, mitä sitten ovatkin, vaivasivat normaalia enemmän. Tosin hakumetsässä ne unohtuivat tyystin.
Ajattelin, että on mentävä mahdollisimman pian lääkäriin kunnon tutkimuksiin, jotta saataisiin tämä vaivan aiheuttaja jotenkin selville. Vaan nyt Luca on heti kotiuduttuamme ollut kuin mikään ei vaivaisi. Leukaansa on tosin pari kertaa raapinut mutta ei muuta. Eikä tämän päivän sadekelikään mitenkään häirinnyt. Lucalla saattaa siis olla jokin allergia mutta enimmäkseen uskon nyt, että kyseessä on psykosomaattinen tauti. Luca kun on jännittäjä tyyppiä vaikka ei sitä noin heti päältä huomaakaan. Ruokakin maistui ihan yhtä hyvin tuolla leirillä, toisin kuin joillakin muilla lagotoilla, kuin kotonakin. Huoneessa kyllä vähän vikistiin kun sinne yksin jäätiin mutta ei sieltä mitään jatkuvaa itkua kuulunut eikä vastassani ollut läähättävä koira joskin muuten kyllä hätäinen ja vinkuva aina kun sen hain huoneesta pois. Massatapahtumat ja kova vilinä (liikaa virikkeitä) sekä jatkuva käskyn alla oleminen on kuitenkin ilmeisesti pojalle liikaa.
Nyt päätinkin, että Lucan kaikki ylimääräiset namit pistetään pannaan pariksi viikoksi ja seurailen sen käytöstä. Jos esim. vaiva pahenee kun ollaan jossakin treeneissä tai kun Ralf ja Cosmoskin ovat täällä ja päivärytmi sikäli normaalista poikkeavaa niin kyse lienee psykosomaattisesta vaivasta. Siihen ei oikein auta muu kuin rauhottaa elämä ja jättää Luca enimmäkseen kotikoiraksi. Toki haku on niin tärkeätä sille, että sitä treenaamme jatkossakin sen kerran viikossa. Uintia tulee ilmeisesti myös rajoittaa kun se tuntuu lisäävän vaivaa. Ongelmaksi muodostuukin sitten se, että en voi antaa nyt Lucalle edes Cartivettiä ja uintikin sinänsä olisi sen huonojen lonkkien takia parasta liikuntaa. Hankalaksi tekee myös treenaamisessa se asia, että kun se nyt jo on hyvin rajoitetulla dieetillä niin milläs palkitsen sitä sitten treeneissä jos se voi syödä vain ja ainoastaan sitä omaa ruokaansa.
Olin niin iloinen aikanaan kun bongasin nuo Bucadog kasvisperäiset puruluut ja Lucan hampaat ovat pysyneet erinomaisessa kunnossa niiden ansiosta. Nyt en uskalla niitäkään antaa sille iltaisin ja näin ollen joudun myös rajoittamaan Ljuban puruluitten syöntiä. Eihän olisi reilua antaa yhdelle mutta ei toiselle.
Tässä vielä se oma puruluu maistuu vallan hyvin ennen nukkumaanmenoa. Huoneemme lattialla oli hiekkaa, joten eihän sitä voinut lattialla syödä. No sängyn päällä olikin kotoota tuotu vanha lakana.
Luca on tuollainen moniongelmainen rakas karvalapseni. Sen kanssa joutuu asiat aina funtsaamaan niin tuhannen eri kantilta.
Tämän ladon vierustaa pitkin pääsimme kätevästi mukavan sammaleiseen metsään kävelemään ja Luca vapaasti edes hetken juoksemaan.
Luca metsässä. Viattomuuden perikuva. Joopa joo!
Autonsa vartija. En ole ihan varma tämän koiran identiteetistä kun se sieltä lasin läpi minut pyrki loitolla pitämään.
Oltiin eilen porukalla (Ralf, Tiina ystäväni ja minä sekä koirat) mukana Tampereelle sijoittuvassa Mansen Murre juoksutapahtumassa. Roturace tapahtumasta poiketen tässä joukkueeseen tarvitaan vain kolme koiraa ja ne voivat edustaa mitä rotua tahansa tai olla sekarotuisia. Ei siis vaadita, että joukkueen koirat ovat samanrotuisia kunhan ovat samaa kokoluokkaa mutta toki saavat olla samaakin rotua. Meidän kolme koiraahan ovat kaikki yli 50 cm säkäkorkeudeltaan, joten näin meillä oli joukkue jo omasta takaa. Vain ihmisvahvistus tarvittiin ja niinpä suostui ystäväni Tiina lähtemään mukaan joukkueemme jäseneksi, siitäkin huolimatta että hänen jo 13-vuotias toyvillakoiransa joutui jäämään yksin kotiin. Onneksi toinen ystäväni Ruut ilmoitti menevänsä mielellään päästämään Olgan välillä pihallensa hädälle ja muutenkin katkaisemaan mummelin päivän, joten vaikka olimmekin poissa sen 8,5 tuntia ei tullut Olgalle niin pitkää yksinoloa yhteen syssyyn.
Mansen Murre juoksut järjestetään vuosittain Tampereen Kaupin kaupunginosassa, missä sijaitsee Kaupin vinttikoirarata. Järjestäjänä on Pirkanmaan Vinttikoirakerho ry.
Roturacen tapaan tapahtuma oli piristävä ja tuttuja siellä tapasi useampia, joiden kanssa saattoi vaihtaa kuulumisia. Mukavaa on myös seurata koirien juoksutyylejä ja -riemua. Etenkin vinttikoirien juoksussa on jotain runollista. Se liikkeen helppous ja koirien virtaviivainen rakenne yhdessä on kaunista katseltavaa.
Vaihtoehtoina juoksutapoihin löytyi moottoriviehe, käsiviehe ja ihan kutsumalla koiraa (ns. huutoveto). Meidän kaikki kolme koiraa juoksivat huutovedolla. Cosmoksen palkkio oli sen 'dummy' mitä se saa vedestäkin noutaa treeneissä ja omat koirani saivat palkkioksi maalissa namia, eli porkkanamakkaran palasia.
Paikalla oli myös kanttiini, josta sai ostettua grillattua makkaraa ja lättyjä mansikkahillon kera sekä kahvia ja teetä. Siellä oli niinikään koju, jossa myytiin (jopa edullisestikin) kaikenlaista koiratarviketta ja koirien purtavaa.
Sanoisin, että järjestelyt täällä toimi minusta ehkä paremmin kuin Roturacessä johtuen siitä, että eri luokkien ilmoittautumiset oli porrastettu sen mukaan missä järjestyksessä siellä juostiin. Meidänkään ei tarvinnut ilmoittautua ennenkuin klo 13-14 välillä kun maksiluokkien joukkueiden juoksut tuli alkaa klo 15. Näin ollen jo monet olivat paikalta ehtineet poistua eikä tungos ollut ihan niin kova. Ihan ensimmäisiä juoksijoita aamu yhdeksältä kun olivat mikrokoirat ja sen jälkeen tulivat midit ja vinttikoiraluokka. Maksien jälkeen oli vielä superhyperextramaksit. Yli 50 cm ja yli 50 kg painavat koirat siis.
Joukkueemme nimi oli Väliaikaiset. Päädyimme tähän nimeen, koska oletimme, että koiramme ajallisesti tulevat sijoittumaan johonkin keskivaiheille. Vaan kyllä me sinne yli puolen välin sitten sijoituttiin mutta ei kuitenkaan jääty hännille.
Asusteina oli Pirkka-merkkiset keltaiset jätepussit, joihin oli pastellinvärisillä post-it-lapuilla niitattu kiinni kirjaimina nimi VÄLIAIKAISET, kiertäen vyötärön ympäri ja rinnukseen oli tehty sekunttikello. Myös selässä oli tavuina tuo sama nimi kirjoitettuna eri värisille post-it lapuille. Koirilla oli sitten huivit kaulassa. Cosmoksen huivissa luki 'Iso mutta kiltti' ja sehän pitääkin täysin paikkansa. Huivin sain Roturacessa Espanjan koirat ry:tä vetävältä Helenalta.
Tuli todettua, että meidän koiramme ovat hyvin tasavertaisia juoksijoita. Nopein oli Luca lagotto ajalla 8,63 sekunttia matkalla 80 metriä. Tämä oli muuten vajaan sekunnin nopeampi aika kuin Roturacessa ja se on aika paljon noinkin lyhyellä matkalla. Toiseksi tuli Viipurin tyttö Ljuba ajalla 8,82 sekunttia ja flätti Cosmoksen ajaksi tuli 8,89 sekunttia. Cosmoshan nyt onkin koirista raskasrakenteisin vaikka myös muuten isompi onkin. Ljuba on siroin, köykäisin ja vinttikoiramaisin mutta ei silti pystynyt ihan samaan kuin Luca.
Tuli kyllä samalla testattua meidän ihmishuoltajien kunto. Alkuun vuorossa oli Ljuba ja tietty minä kipaisin melko köykäisesti ensin sen 80m sinne maaliviivan taakse ja kutsuin tyttelin luokseni. Ljuban meno näytti hyvin vinttikoiramaiselta sieltä edestäpäin katsottuna. Juoksu oli matalaa ja selkä meni täysin kyyrylle joka juoksuaskeleella kuten vinttikoirillakin. Kun Ljuba oli maalissa ja naminsa saanut laitoin sen remmiin ja sitten juoksimme yhdessä pikapikaa takaisin lähtöviivalle pitkin rataa. Pitihän minun olla valmiuksissa Lucaa varten, joka juoksi viimeisenä ja myös lähettämään Cosmos matkoihinsa lähtöviivalla. Ralf oli tällöin myös pakotettu juoksemaan takaisin Cosmoksen kanssa pitkin rataa, jotta toimisi Lucan lähettäjänä. Sitten sain kipaista sen 80m kolmannen kerran Lucaa varten ja täytyy sanoa että alkoi hieman tässä vaiheessa nipistämään jalkalihaksissa. Onneksi nyt saatoin jo poistua radalta oikeasta portista siinä maalin tuntumassa kun Luca oli juoksunsa suorittanut. Siispä ei ole mamsin kunto maailman parhaita. Se tuli todettua.
Loppupeleissä emme voittaneet mitään mutta kaikki mukana olleet koirat saivat diplomin, jossa on koiran nimi ja juostu aika. Lisäksi siinä lukee seuraavasti: Ljuba (tai mikä koira sitten olikin kyseessä) on osoittanut suurta vinttikoiramaista urheilullisuutta juoksemalla 80m Kaupin vinttikoiraradalla Mansen Murre kilpailussa aikaan 8,82 s. Allekirjoitus: Tampereella 16.9.2007, Pirkanmaan Vinttikoirakerho ry.
Hauskin palkinto meni minusta sille parille jolla kesti pisimpään saada koira kiinni. Eräs vinttikoirista innostui siihen moottorivieheeseen niin, että nappasi sen suuhunsa ja juoksenteli pitkään ja riemuiten se suussaan pitikin radan keskellä olevaa viheriötä. Vasta noin viitisen kertaa juostuaan ympäri viheriötä ja välillä pitkin rataakin samalla lahjakkaasti väistäen sitä kiinni yrittäviä ihmisiä suostui tuo koira vaihtamaan vieheen toiseen samankaltaiseen esineeseen, jolloin se vihdoin saatiin kiinni. Siinä riitti yleisölläkin riemua.
Kaiken kaikkiaan onnistunut ja mukava tapahtuma. Ilmakin oli juuri passeli. Hieman kolea mutta ei satanut. Ihan välillä pieniä auringon pilkahduksiakin tuli. Tässä muutama kuva tapahtumasta. Ehkä koirien juoksukuviakin saan tänne myöhemmin, sillä paikalla oli valokuvaaja.
Joukkue Väliaikaiset
Mukana olivat myös hakuryhmässämme Vainuharhat vaikuttava ja pirtsakka Nuusku koira (portugalin vesikoiran ja isovillakoiran rakkauden tuotos) emäntänsä Miran kanssa, joukkueessa Kolme Itämaan Kiitäjää. Tämä joukkue saikin palkinnon maksi luokan parhaasta asusta ja ei ihmekään.
Tässä onkin se 'iso mutta kiltti' koira, flätti (sileäkarvainen noutaja) Cosmos
Odottelua ja jutustelua. Kuvassa Ljuba handlerinsa Tiinan kanssa, Cosmos hussensa Ralfin kanssa ja Nuuskutti emäntänsä Miran kanssa.
Minä ja Luca poseerataan
Paikallinen kukka kärpäsineen. Nämä pensaskukat piristivät kivasti taustaa.
Lisäys: paikalla ollut valokuvaaja Marko Vuokko olikin jo ehtinyt laittaa kuvansa galleriaan, joten tässä otteita koirien juoksusuorituksista.
Ljuban juoksu:
Lähtö
Puolivälissä
Melkein perillä
Koira kiinni
Cosmoksen juoksu:
Lähtö
puolessa välissä
maalissa dummynsa kanssa
koira hallinnassa
Lucan juoksu:
lentävä lähtö
puolessa välissä ja meno edelleen lennokasta
melkein perillä
koira kiinni
Tässä on maksiluokan tulostaulukko:
Nämä juoksukuvat on siis ottanut Marko Vuokko. Lisää kuvia löytyy tästä linkistä: Mansen Murre juoksut
Vietettiin hauskoja koirakekkereitä mökillä viikonvaihteen aikana yhdessä Ruutin ja Ijan kanssa naapurista. Mukana oli tietty myös koirat Vilma ja Nelli. Vilmakin oli päivän sankari koska täytti 2 vuotta perjantaina 7.9.2007. Lahjaksi vein Vilmalle röhkivän possun. Tässä sitten kuvia mukavasta viikonlopusta, johon kuului myös pitkä sienestysretki Storramsjön puolelle. Sieniähän löytyikin runsain mitoin, joten saatin me ihmisetkin herkutella. Oli suppilovahveroa, mustaa torvisientä, kanttarellia, vaaleaa orakasta, herkkutattia ja verirouskua. Kermakastikkeessa kertakaikkiaan maukasta.
Koirien voileipäkakku
Kakku ja lahjat
Synttärisankarit poseeraa
Namia Vilman mielestä...
...ja Lucan
...ja Nellin
...ja Ljuban
Saiskos lisää?
Uusista leluista innostuttiin kovasti
Myös Ljuba tykkäsi tästä lelusta (jonka toinen pallopuoli jo puhkesi vähän ajan päästä Lucan käsittelyssä)
Vilmasta narupallokin oli hauska
Lucasta tämä oli paljon hauskempi sen jälkeen kun mamsi takavarikoi Ruutilta saadun hauskan kellukelelun ettei se vallan menisi riekaleiksi.
Pallo kelpasi kyllä Ljuballekin hetkisen
Vaan Vilma sillä pisimpään leikki
Ujo tyttö Nelli taisi olla vähän 'dagen efter' edellispäivän pitkän metsälenkin johdosta
Lepo oli siihen paras lääke
Ljuba ja Vilma seurasi mamsia rannalle ihailemaan kaunista iltaa ennen kotiinlähtöä
Ilma oli niin tyyni ja lämmin
Tässä näkymä kohti hiilisatamaa
Hieno ilta on, tuumaa tässä Ljuba
Taivaskin verhoutui taas pastellinsävyihin
Vesivelmujoukkueen kuvat, jotka on ottanut Reija
Kuten kuvasta näkyy minulle sopii viikset vallan hyvin (;)
Hieno rosvo oli myös Kirsi pääkallolippuineen
Vesivelmut rosvokopla kokonaisuudessaan. Huomatkaa silmälappu.
Luru kiitäjä maalissa missä odotti oma pinkki possunen (rakas lelu)
Tässä kiitää joukkueemme nopein koira Retu
Mamma Hanna edellä...
...ja Baia lagotto perässä
Jaahas kapteeni Pöljäkin tulossa sairaalloinen virne naamallaan
Ilmavirran vetämät suupielet korvissa kipittää Luca poika perässä
maalissa ja pitkäksi mennyt jarrutus
Seuraavaksi on Minnan mätsärissä ottamia yleiskuvia:
Myyntikoju. Oikealla istuu henkilö jonka olen jo kauan halunnut tavata ihan livenä. Siis Kaisa V foorumilta. Yhtä mukava oli livenä kuin foorumillakin tämä Kaisa.
Ollaan kahvitauolla
Cosmos komeilee
Ljuba niin fiininä tassut ristikkäin
Ljuba ruusukkeensa kanssa ja (voi ei) kuolajojo suupielessään.
Kiitos kovasti Reijalle ja Minnalle ihanista kuvistanne.
Tässä vielä Veronika ja vanhempiensa koira Jyrä joka on rodultaan Dogo Argentino
Tämän kirjoituksen pääaiheena olkoon tuo mätsäri, joka on ainakin minun kalenterissani yksi MUST tapahtuma. Päivä ei alkanut järin hyvin. Koko yön oli satanut ja ukkonen jylläsi suoraan päällämme täällä Espoon perukoilla. Vettä siis tuli taivaan täydeltä (kuten nytkin). Kun kerran oli päätetty lähteä mätsäriin niin tietenkin lähdimmekin. Siis minä ja Ralf sekä Ljuba ja Cosmos. Luca ei ollut matkassa vaan oli jäänyt äitini kanssa mökkeilemään. Sen verran Luca noita massatapahtumia stressaa ettei ollut aihetta kiusata pikkuista raahamalla sitä mukaan kauneuskehiin.
Lähdimme sitten kastumaan kaduille kun piti käydä pankkiautomaatin kautta. Juuri föönatut hiukset litistyivät pannukakuksi. No hällä väliä. Ajelimme pitkin kehä kolmosta kovassa sateessa ja näkyvyys oli suppea. Vielä Lahden väylän kohdallakin ripotteli mutta kuin taikaiskusta sen jälkeen tulimme aivan kuivalle tielle ja käännyttyämme Hakunilaan kohti taivas oli jo sellainen kirkkaampi pilvipouta. Eikä ainuttakaa pisaraa niskaamme tullut koko loppupäivänä. Taivaan vallat suosivat meitä siis ja etenkin heitä jotka uurastivat kovasti saadakseen koko tapahtuman rullaamaan ilman ongelmia. Ja sehän rullasi. Aivan mainio tilaisuus ja niin hyvin organisoitu, ettei mistään ollut mitään negatiivista sanottavaa. Hienosti järjestetty tilaisuus kerta kaikkiaan.
Paikan päällä kävi jo aika vilske ja meillä tuli kiire ilmoittaa koirat kehiin kun myöhään olimme lähteneet sään takia kotoota.
Cosmos ilmoitettiin isoihin rotukoiriin ja Ljuba x-rotuisten kehään. X-rotuisia oli jota kuinkin parisen kymmentä muuta kuin varjukoirat, joilla oli omat kehänsä. Isoja rotukoiria taas oli ainakin 40.
Ennen kehiä ehdimme käyttää molemmat koiramme nakkikisassa. Ljuba sai aika hyvän ajan, joskaan sillä ei sentään voittoa herunnut. Voittaja koira kävikin radan läpi nelisen kertaa ennenkuin voittoaika herui ja se oli sitten vain kertaalleen käynyttä Ljubaa yli sekunnin nopeampi viimeisellä kerralla.
Ensin alkoi sitten x-rotuisten kehä ja tätä handleria kyllä jänskätti. Mirja Pyykkö tuomaroi siinä kehässä ja taisi Ljuba mielyttää silmää kun se punainen nauha saatiin. Eikä kyllä parimmekaan yhtään ruma koira ollut. Katsokaa vaikka itse.
Vastaparina oli kaunis blondi
Ljuba päätti hurmata tuomarin ja pisti parasta tyyliään häntäkin tomerasti pystyssä. Näkeekö kaikki kuinka ylväs minä olen, miettii Viipurin friidu.
On helppo hymyillä kun saa punaisen nauhan. Ljuba edelleenkin poseeraa.
Nyt vasta alkoikin jännittämään. Vielä muutama pari ja sitten sinisten nauhojen saaneet tulivat kehään.
Sitten olikin jo punaisten aika sen jälkeen. Käsilaukku jäi tällä kertaa Herran haltuun kun mamsi ja Ljuba pörhälsi kehään. 
Nyt Ljuba pitää vielä jaksaa kannatella häntää. Älä tee niin kuin tuo edessä oleva.
Jaa. Et jaksa ihan pitää häntää pystyssä mutta seisot sentään kauniisti. Nyt ei katos oo istumisen paikka.
Heijuu ja kovaa ravia tukka hulmuten ympäri kehää. Hyvä. Et peitsaa ja häntäkin on antennina pystyssä.
Näin! Neljänneksi kauneimpia oltiin. Ei huono ollenkaan tyttökulta. Mamsin mielestä olet kyllä se kaikkein kaunein vaikka on tuo ekana oleva Peppi kyllä aikamoinen pakkaus. Kolmantena oleva hauskannäköinen Rebel ja kamera-ihme emäntänsä päihittivät meidät vain koirankarvan verran. Oisko se tuo reipas häntä joka vei sen yhden sijan paremmaksi?
Olen kyllä niin onnellinen kun Ljuba osaa ja haluaa esiintyä eikä ota turhia stressejä tilanteesta. Muutenkin neito osaa käyttäytyä vallan hienosti julkisissa paikoissa. Ei voi kun olla kiitollinen hienosta koirastani.
Tulihan se sitten Cosmoksenkin vuoro ja näin hienosti ravaa tuo ylväs olento kohti kunnian kukkuloita. Kehäsihteeri selvästi nauttii näkymästä.
Henkilökohtainen kierros tuomarista poispäin...
...ja sitten käännös takaisin.
Eihän sitä voi muutakaan antaa kuin punaisen nauhan noin upealle olennolle.
Ehdittiin välissä rentoutuakin kun koiria oli niin paljon. Tässä ollaan noutajajengissä katoksen suoman varjon lomassa.
Sitten oli taas aika lähteä näyttämään muille mistä se Lyyti kirjoittaa.
Samassa kehässä oli tämä ylisuloinen Espanjan vesikoira, joten kilpailu oli kovaa. Taustalla myös komea valkoinen Dogo Argentino.
Seitsemän kauneinta valittu kehän keskelle. Cosmos vielä mukana. Voi kuinka pojan turkki säteilee auringossa.
Lopuksi herui sitten se toinen sija ja suloinen perro on kolmantena.
Tässä vielä voittajat poseeraa, kukin tyylillään. Tuo ensimmäisen sijan saanut bernin paimenkoira olikin sitten koko shown BIS 2. BIS 1:ksi ylsi todella kaunis Viron koira Jada.
Hienojen koirien onnelliset omistajat.
Toki muutakin kivaa on tehty. Oltiin mökillä ennen mätsäriä ja käytiin sienessä koirien kanssa. Löydettiinkin taas kanttarellejä sieltä Stor-Ramsjön puolelta kanttarellipolulta. Tosin ensin Cosmos ja sitten Ljuba taisivat löytää jotain muuta kivaa. Ensin Cosmos katosi ja pelkäsimme sen juosseen rantaan saakka kun ainakin meidän rannassa vesi on ihan vihreenä sinilevää. Se ei olisi ollut kovinkaan kivaa. Taisi kuitenkin metsän muut tuoksut houkutella sillä pitkään huudeltuamme Cosmos palasi täysin hengästyneenä ja kieli pitkällä vastakkaisesta suunnasta, missä on sellainen vesitäytteinen hiekkakuoppa, josta tämä metsälenkkimme aina alkaa. Jonkun ajan päästä katosi Ljuba ja Ralf oli kuulevinaan kauempaa sitä Ljuban tyypillistä haukuntaa. Emme kuitenkaan aikoneet mennä paikan päälle, jospa Ljuba sieltä palaisi omia aikojansa. Kyllähän tyttö palasikin ja katseli hetken merkitsevästi meitä, jonka jälkeen pinkaisi uudestaan löytönsä luokse. Mitään ääntä ei tämän jälkeen tullut mutta pitkään Ljuba oli kateissa. Ehdimme jo takaisin hiekkauopalle kun Ljuba palasi kieli pitkällä luoksemme ja ryntäsi saman tien sameaan veteen, jossa pojat jo pulikoikin, makaamaan pitkään ja hartaasti. Eipä ole Ljuba ennen harrastanut näitä Lucan tavanomaisia mutakylpyjä mutta kyllä nyt kelpasi, kuten joistakin kuvistakin näkyy. Ekat kuvat ovat kuitenkin päivää aiemmin, jolloin oltiin vaan siinä mökkimme kupeessa olevalla 'yleisellä' kallioalueella.
Mitäs se Luca muuta kuin pospii mustikoita. On kyllä koko koiruus niin täynnänsä antioksidantteja tämän kesän jälkeen, että sillä pärjää koko talven.
Ljuba löysi ison kolon, joka piti heti tutkia
Mitähän se siskolikka on löytänyt?
Mitähän siellä mahtaa olla? Pakko kaivaa esille.
Ettei vaan ois sujahtanut tuonne.
Tai saattoihan se paeta myös tuonne.
Jos varmuuden vuoksi kaivelisi vielä vähän enemmän.
Mitä tekee Luca? No jatkaa mustikan syöntiä tietenkin.
Kolo oli tyhjä. Täytyy tutkia tarkkaan tämä lähimaasto.
Tänne puun taakseko olet piiloutunut?
Ei ollut sielläkään. Tutkimukset jatkuu.
Kutsu kuului. Äkkiä kattomaan rinta rinnan oisko nameja tarjolla.
Mökkitouhuja
Ruokailun jälkeen on hyvä putsata suupielet mutta että nenäkin. Ljubahan kuuluu pitkäkielisten kastiin.
Mikähän tanssiesitys tässä on meneillään?
Jokin villi latinotanssi taitaa olla.
Aika erikoiset kuviot. Suorastaan provosoivaa.
Jaahas. Luca päätti mennä kattomaan oisko naapurissa ketään. Niitä kun on aika kiva haukuskella kun ei ne koskaan sano mitään.
Eiks täällä saa nukkuakaan rauhassa. Voisitkos kadota sen laatikkos kanssa.
Cosmos onnessaan sameassa vedessä hiekkauopalla.
Tokihan Lucakin heti veteen menee kun tilaisuus tulee ja mikä ettei kun oli kuuma päivä.
Kukkuluuruu!
Minä pieni vesipetohan se vaan olen.
Ljuba ja kielikylpy.
Saalistaminen on kovaa hommaa.
Tämän kerran luontokuvaosuus
Auringonlasku kaislikon yllä
Iltataivas ruusuisena
Jo laski aurinko mailleen.
Punaisena loistaa mustikanlehdet.
Rannassamme kasvava komea luonnonkukkakimppu
Sudenkorento viimevuotisella osmankäämivarrella
Metsässä jalkoihini hypähti tämä soma sammakko.
Kivi ja vesi.
Tämän kasvin löysin vahingossa viime vuonna pelkkänä lehdistönä eräästä pihamme kolkasta ja istutin sen uudestaan tietämättä mikä se on aidan viereen. Tänä vuonna se kukki näin kauniisti ja korkeakin se on. Varret on jotakuinkin puolitoistametrisiä.
Tiikerilijat ovat juuri nyt kukassa.
Niin ovat myös hempeät syysleimut.
Vasta juhannuksen jälkeen kylvetyt kehäkukat ovat vihdoinkin kukassa.
Pari viimeistä päivää olen ollut taas mökillä ja tällä kertaa hommana on ollut koirien trimmaus. Solmukarvainen Romeo on taas äitini hoivissa viikot kun emäntä Helena on palannut työelämään. Turkki oli aika surkeassa kunnossa parin kuukauden pellossa olon jälkeen joten trimmaus oli ihan pakko suorittaa. Mikään kampa ei enää tähän turkkiin olisi tehonnut. Myös Lucan karva oli nyt niin pitkää, että huopaantuminen oli alkanut olla päivittäistä ja siten kaikki maailman siemenet tarttuivat turkkiin niin ettei niitä millään ilveellä saanut enää pois nypittyä. Oli siis nyt pakko trimmata myös Luca lyhyeksi. Siinähän se aika kuluikin sillä Romppu on kyllä aika painajainen trimmattava. Että osaakin koira vääntelehtiä ja kääntelehtiä yhtenään. Ainoa kohta mikä sujui aika hyvin oli mahan alue sillä selällään ollessaan Romppu onkin ihmeen kiltti. Ennen trimmausta Romeo osoitti taas olevan nimensä veroinen. Ensisilmäyksellä Romppu rakastui aikoinaan Ljubaan päätäpahkaa ja sitä rakkautta ei ole Ljuban sterilointikaan sammuttanut. Ihmeen kauan Ljuban pinna kestää Rompun yhtenäisiä rakkauden osoituksia. Vaan ei ole tarkoitus, että toinen häslää kokoajan toista joten kuria oli pidettävä yllä Rompun suhteen.
Pitääks ton pikkumiehen olla kokoajan mun peräpäässä kiinni?
Voi Ljuba rakas kun olet niin ihana.
Joo joo.
Kuuntele armaani kun lausun sinulle rakkausrunon.
Kauniita rakkauden sanoja kuiskaapi Romeo rakastettunsa korvaan.
Kuules nyt takkuturkki. Mulla on päänsärky.
Etkös voisi edes vähän suostua? Ihan pikkasen vaan.
Tässä Romppu ennen trimmaustaan eilen.
Tässä sitten vastatrimmattu pari. Ljuba halusi muuten vaan mukaan kuvaan. Luca on kyllä aika tikkujalka ja siimahäntä lyhyessä karvassaan.
Kotiin tultiinkin jo iltahämärässä metsän kautta. Juuri kun olimme lähteneet polulle alkoi kauhea myräkkä. Ukkosti, salamoi ja vettä tuli kuin saavista. No onneksi olin laittanut itselleni sadetakin ja saappaat mutta kyllä housut kastui ja koirut oli kuin uitettuja. Luca myös hermoili kun ukkonen oli lähes päällämme ja mylinä aikamoista. Ljubaa se ei haitannut tippaakaan.
Äitini täytti taas vuosia 3.7 vaikka sitä onkin vaikea uskoa. Aina yhtä reipaana hän jatkaa jokapäiväisiä touhujaan eikä pidemmätkään metsälenkit edelleenkään pelota. Kunpa näin säilyisi vielä pitkään.
Päivää vietettiin pienimuotoisesti minä, Ralf ja äitini sekä kolme karvapäätä mökillä kakkua syöden ja skumppaa juoden. Ralf toi myös äidille komean kimpun. Itse päädyin luonnonkukkiin ja korttiin (kakun ja juoman lisäksi).
Hyvällä maulla oli kesämökkimme 'interiööriä' ajatellen valittu tämä komea kimppu. Kiitos Ralf.
Vaan kauniita ovat luonnonvaraisetkin kukat. Erityisesti tänä vuonna niistä on suoranainen runsauden pula.
Sankarin syntymäpäiväposeeraus omassa puutarhassaan.
Seuraavana päivänä suuntasimme äitini toiveen mukaan Bromarviin, jonne matkaa kertyi noin 70 km mökiltämme. Bromarvista on äidilläni sekä lapsuuden että nuoruuden muistoja. Silloin siellä pyöri vielä pensionaatti ja se oli hyvin suosittu lomakohde. En voi sitä ihmetellä. Uskomattoman kaunis oli jo tie sinne ja kun lopulta metsän kautta löysimme tiemme kuuluisalle Näshöjdetille oli näky niin häikäisevä että se melkein sattui. Äitini kulki kalliolle metsän kautta mutta itse päätin kavuta rinnettä ylös. Siitä tulikin varsinainen kalliokiipeily. Sain sormillani puristaa kalliossa olevia pieniä rakoja vetäen näin itseäni ylöspäin kun välillä reitti kulki pystysuoraan huipulle. Onneksi on aika vahvat näpit minulla. Tässä sitten kuvia reissustamme.
Näkymä pitkin samaa rantaa. Nykyisin rantoja pitkin ei voikaan kulkea koska ne ovat täyteen rakennettu taloja. Ihme kyllä saimme olla aivan itseksemme tällä upealla näköalapaikalla koko ajan.
Jyrkkää oli kuten näkyy.
Alapuolella oli kuitenkin hohtavat silokalliot joita siniset aallot hellästi suutelivat ihanassa aurinkosäässä.
Herkkä kuva. Äitini muistelmissaan. Tämän kallion saivat aikanaan halkeamaan isäni ja hänen veljiensä kanssa kun olivat rakentaneet niin ison juhannuskokon paikan päälle. Eivät tainneet ihan selvinpäinkään olla. Tämä tapahtui ennen minun aikaani. Äitini saikin jälkeenpäin ystävältään, joka lomaili Bromarvissa, seuraavan viestin postikortissa: "Molto spricko in bergo. Poliso snuso in affäro." Valitettavasti se ei toimisi suomennettuna.
Äitini oli niin käsinkosketeltavan onnellinen tuona päivänä että ihan kurkkuuni nousee palanen.
Onnettomia eivät olleet omat pienet vuorivuohenikaan.
Päivän päätteeksi evästimme ihanassa Stallkrogen-ravintolassa tien varrella. Heinäsorsan rintaa. Nam. Palvelu oli siellä täysin moitteetonta. Enpä muista milloin minusta olisi yhtä hyvin huolehdittu ulkona ollessani. Ensiluokkaista.
Äiti tutkii ruokalistaa varjon alla, joka meille tuotiin ulos pöytäämme.
Ihana, upea kesämuisto!
Oltiin jälleen mukavalla lenkillä mutta Suvisaaristossa tällä kertaa. Vaan kävi niin hassusti että sekä Luca että minä seistiin saman keltamuurahaispesän päällä kohtalokkain seurauksin. Omat koipeni polttivat kuin tuli kun niitä oli useampi kivunnut housunpunttieni alle ja Lucakin oli saanut monta niitä turkkiinsa ja kiemurteli kuin marakatti ympäriinsä. Oli siis päästävä rantakallioille että sain ainakin Lucan veteen että pääsisi eroon turkissaan olevista inhokeista. Muuten kaikki meni hyvin mutta sekä Cosmos että Ljuba bongasi sorsapariskunnan kaislikosta ja peräänhän ne kumpikin sitten uivat. Siinä saatiin kiljua kurkkumme käheäksi ennenkuin koirut palasivat pois vedestä. Luca ei sentään onneksi linnuista välitä.
Kepinnouto sujuu hyvin
Ylöstulon kanssa onkin toisin
Kunnon tsemppausta vaati liukasta kalliota pitkin ylökampeaminen...ja mamsi roikale vaan kuvaa eikä yhtään auta.
Onnistuhan se kuitenkin lopulta ihan omin voimin
Ljuba ja Cosmos vaan tiirailee merelle päin. Ovat kuvassa kuin kaksi marjaa.
Linnut kohdennettu
Ympäri uitiin ja kaukaisuuteen kadottiin pitkäksi aikaa
30.6.2007 oli Inkoo päivä ja siellä oli samalla Koiraterapeutit ry:n järjestämä Match Show. Pikkupimut sekä Luca saivat jäädä fammun kanssa mökille kun minä suuntasin Ljuban kanssa kauneuskehiin. Paikalla oli myös Ralf ja Cosmos. Meillä kävi niin hyvin, että olimme molempien koiriemme kanssa lopuksi BIS kehässä. 
No eihän seropikehässä ollutkaan kuin kaksi koiraa ja heistä Ljuba voitti koska liikkui kauniimmin. Luulenpa että myös rotumääritelmä Viipurin Seisoja saattoi auttaa asiassa sillä se aiheutti hieman hilpeyttä kun rekisteröidyttiin. BIS kehässä ei tietenkään päästy sen pitemmälle. Eihän seropit kai yleensäkään. Sen sijaan Cosmoksesta tuli BIS 2. Sekin aika outo tilanne sillä Cosmos hävisi lopulta koiralle (Faarao koira) jonka oli parikilpailussa voittanut, saaden punaisen nauhan. Syynä lienee päivän kuumuus ja se, että lopulta Cosmos ei jaksanut edustaa niin hyvin. Vietiinkin koirut venelaskeutumisrampille kilpailun jälkeen uimaan. Ennen sitä piti ottaa pakollinen poseerauskuva.
Inkoon päivä muuten sisälsi kunnon torimeininkiä mutta en ostanut mitään. Jätskillä toki kävimme ja porukkaa paikalla oli pilvin pimein. Lopuksi piti saada poseerauskuva myös Inkoon kaunis kivikirkko taustana.
Sunnuntaina olikin Karjaan koiranäyttely ja Ralfilla kädet täynnä sen kanssa. Tänä vuonna en ollut apujoukoissa koska minulla oli nämä naapurin pikkupimut edelleen hoidossa enkä tahtonut olla kahta päivää poissa. Keskityin siis koiriin, metsälenkkeihin ja puutarhaan. Tässä siis suuri rakkauden aiheeni, eli yksi kokonaisuus puutarhastamme.
Taas on vierähtänyt Muutama päivä sitten viimeksi. Voin todeta vaikka, että juhannus kaupungissa on oikein miellyttävää. Voihan sitä grillata omalla pihalla ja koirat voivat olla paljon vapaana kun ulkona liikkuu hyvin harva. Niistäkään ei moni ole supisuomalainen.
Ehdittiin ennen juhannusta piipahtaa myös Raumalla, missä pidettiin Toko-koe. Kokeeseen oli Cosmos ilmoitettu voittajaluokkaan, jossa oli vaan kolme osaanottajaa tällä kertaa. Neljättä ilmoittautunutta ei näkynyt. Cosmos pärjäsi hyvin joskaan ei saanut ykköstulosta vaan kakkosen. Voitti kuitenkin luokkansa ja mikä oli positiivista oli, että esineruutu sujui hyvin kuten myös eteenpäin lähetys. Näissä on ollut aiemmin puutteita.
Vaikka kehän ulkopuolella liikkui liian vilkas pojankoltiainen ja jaloissani vetkutteli lukuisista mäkäräisistä häiriintynyt lagotto (Ljuba ei välittänyt) ja takaapäin metsässä oli jotain hyvin mielenkiintoista niin Cosmokselta ei mennyt pasmat sekaisin vaan homma hoidettiin kotiin. Tässä vähän kuvia.
Esineruutu
Paikallejättö
Luoksekutsu. Etualalla on liikkeenohjaaja.
Palkinnonjako, jossa selin on kameraan kokeessa ollut tuomari.
Aaton aattona kerkesin myös käymään mökillä ja jäin sinne yöksi. Siellä oli jo kevätpenkki kukkansa kukkinut mutta kivikkoryhmä oli ehkä parhaimmillaan. Sainpa leikattua nurmikon ja vähän rantaviivaakin haravoitua kun vesi oli taas alhaalla.
Kuvia kivikkoryhmästä
Vähän muitakin istutuksia
Lisää kalliokasveja
Pieni luonnonketomme
Ensimmäiset päiväliljat makuuhuoneeni ikkunan edessä
Lempivärini lupiineissa
Komea kultasade portinpielessä
Joutsen kävi kylässä.
Onko tässä fammun poika? No on kyllä niin sitä.
Ljuban silhuetti etupihalla
Asetelma pensaan alla
Juhannusulkoilua koirien kanssa hiljaisessa kaupungissa
Rannalla ja noutaja into pinkeessä
Kaislikkoon sujahtamassa
Vedestä palaamassa
Kyllä se Lucakin noutaa - aikansa. Lopulta juoksee keppeinensä muualle. Se se on kiva leikki.
Hevostallien lähellä olevassa kurapurossa sen sijaan voi läträtä Cosmoksen kanssa vaikka kuinka ja kauan. Luca löytää jatkuvasti sieltä sinne joltakin kadonneita tennispalloja ja Cosmos kerää puron pohjasta pois kaikki siellä olevat erityyppiset roskat.
Ljuba viihtyy puron penkereellä vesirottien koloja tutkimassa. Muuten Ljuban erikoistaitoihin kuuluu pettämätön hyönteisten pyydystäminen.
Juhannuspäivän viettoa
Aatosta jäi niin paljon herkkuja jäljelle kun Ralf oli ollut ostoksilla ja tuonut puolet kaupasta kotiin. Päätimme siis kutsua naapuritkin kylään ja tässä poseeraa Ralf Nelli sylissään, Cosmos, Ljuba, Luca, Iia ja Ruut Vilma sylissään. Vietimme oikein mukavan illan jutellen niitä näitä ja kaikki viisi koiraa tulivat hienosti keskenään toimeen.
Tässä asetelma on kuten ylläkin paitsi että minä itse olen Ralfin tilalla. Nyt nuo pikkutytöt ovatkin taas täällä hoidossa muutamia päiviä ja ulkoilu viiden koiran kanssa sujui yllättävän helposti. No olihan meitä kaksi kuljettajaakin ja osan matkasta saivat juosta vapaana.
No eipä tänne meidän rauhaan muuta kuulu. Eikä tarvitsekkaan sillä asiat eivät voisi olla paremmin.
Edelleen on mieleni apea ja muistelen aikoja Taccun kanssa. Kuinka niin kosketusarasta ja kivuliaasta koirasta kehkeytyi iloinen veijari, jota kiinnosti kaikki mitä ympärillä tapahtui ja jolle ruoka maittoi Lucaakin paremmin. Kuinka pienten alkukahnausten jälkeen nuo kolme karvaista poikaa tulivatkin vallan hienosti toimeen keskenään kodissani. Varsinkin nuo Viron pojat kun usein makoilivat vieritysten levossa ollessaan. Muistelen sitä iloista ja vähäkarvaista heilurihäntää, joka Tacculla oli ja iloisesti oven läpi sulassa sovussa ja riemukkaana tulvahtelevia karvaturkkeja kotiin tullessani. Olen kiitollinen ystävällisistä sanoistanne ja osanotostanne, ystäväni. Se hieman helpottaa oloani. Taccusta jäi minullekin vain kauniit muistot mieleen. Niin elämässä kiinni oleva ja kaikesta kärsimästään huolimatta sitkeä sissi kuin tuo ikään kuin jousilla köykäisesti tallusteleva villakoirapoika olikin. Hän saikin lempinimekseen Airwalk Tossukka tuon viehettävän liikkumistyylinsä vuoksi. Siksi hänen poismenonsa jo nyt sai aikaan aikamoisen tunnekuohun sisälläni. Siitä en ole päässyt oikein ohi vieläkään vaikka toki iloisiakin asioita kuuluu muuten elämäämme. Ne vain jäivät tuon surullisen uutisen varjoon hetkeksi.
En onneksi ole sellainen joka vaipuu synkkyyteen vaan olen aina kun jokin järkytys kohtaa katsonut, että parempi tehdä kuin olla. Pelkkä oleminen on liian vaikeata. Siksi olen halunnutkin päästä pois kotoota jotain tekemään. Ulos jonnekin missä saa keskittyä muihin asioihin. Tokihan teen sitä muutenkin, että ei se ole mitään vain suruaikoihin liittyvää.
Eilen olikin oiva tilaisuus osallistua koirakoulun Pieni Koiruus järjestämään leikkimieliseen koirasuunnistustapahtumaan. Reitti oli hyvin valittu ja myös Ljuballe, jolla oli vielä ne tikit suht. helppokulkuinen, koska seuraili valmiita polkuja tuolla Olarissa Espoon keskuspuiston hienoissa metsämaisemissa. Osallistuimme yksilökisaan koska myöhäisen ilmoittautumisen vuoksi meillä ei ollut paria. Lähinnä 10:stä rastista suurin osa oli kysymyksiä, joihin piti vastata oikein tyylillä A, B ja C vaihtoehdot. Pari rastia oli myös sellaisia joissa koiran piti suoriutua tehtävästä. Toisessa oli kolme kannellista purkkia ja kansissa pieni pyöreä reikä. Purkeissa oli sisällä talouspaperia ja sen alla oli yhdessä leipää, yhdessä sitruunaa ja yhdessä koiranruokanappuloita. Koiran piti osata nenällään osoittaa ja jotenkin ilmaista mitä missäkin purkissa oli. Minun koirani osasivat kyllä ilmoittaa asian ihan selkeästi. Ainakaan Lucan kanssa ei jäänyt epäselväksi missä se koiranruoka oli piilossa. Sitruunapurkin Ljubakin tönäisi pois nenältään tassullaan. Se oli aika selvä ele. YÖK! Vie tuo ikävä haju pois sieraimistani.
Olisko se ollut seitsemännellä rastilla missä oli nauhalla eristetty alue johon oli piilotettu eri paikkoihin koirien purutikkuja. Päätin käyttää hyväkseni Lucaa tässä kohdin ja sidoin hetkeksi Ljuban kiinni puuhun. Eipä mennytkään kuin kymmenisen sekunttia niin oli jo Luca löytänyt yhden tikuista jonka kiltisti luovutti mamsille käteen. Viimeisellä rastilla olikin sitten sellainen hyvin minikokoinen agilityrata jossa oli yksi hyvin matala este, pieni tunneli, maassa oleva hulavanne ja purkki joka piti kiertää. Ensin menin Lucan kanssa joka meni myös tunnelista läpi ja seuraavaksi Ljuban kanssa joka sai vain pysähtyä vanteen sisälle ja jättää tunnelin menemättä. Sain sitten valita nopeamman koirien ajoista tulokseksi ja sehän oli siis Luca. Tämän jälkeen jäimme paikan päälle norkoilemaan kun siellä oli myös PK:n pöytä pystyssä. Näin pääsivät myös Katja ja Alexa, jotka kojua pitivät kokeilemaan lopuksi suunnistusta. Koiraton Katja (Muska villis oli jäänyt kotiin) saikin lainata koiraksensa vielä energiaa puhkuvan ja vähän väliä makkarakojulla piipahtelevan Lucan. Aluksihan Luca pisti kovasti hanttiin mutta kun ohjaaja Katja vain päättäväisesti vei pojan mukanaan niin Lucakin rauhoittui ja keskittyi ohjailemaan Katjaa koko reitin läpi aina kääntyen oikeista kohdista. Muisti siis hyvin mistä oltiin aiemmin kuljettu ja nyt jo osasi reitin lähes ulkoa. Ainakin Katjan puheiden mukaan, joka asiaa hämmästeli. Löysipä vielä toisenkin purutikkunsa ja luovutti sen Katjalle takaisin tuotavaksi (todistusaineistona). Tämän jälkeen kyllä Lucakin oli jo väsynyt. Toisaalta siihen vaikutti varmaan jo se hermoprässi kun oli ilman mamsia liikkeellä. Tekee pojulle niin hyvää tällaiset asiat. Saa huomata ettei käy kuinkaan ja mamsi on aina tallella vaikka toisen matkaan lähteekin. Saatiin sitten vielä yksilökisan voittokin kotiin, joten siitä sopii olla iloinen.
Katja, minä, Alexa ja ihana Ortino koira sekä Ljuba lepohetkellä. Liekö Luca tässäkin ollut makkarakojulla norkoilemassa.
PK:n ja Pieni Koiruus koirakoulun yhteispöydät. Kuvassa myös koirat Ljuba, Ortino, Frodo ja Jaska. Kaikki olleet mukanan myös Vainuharhat-hakuryhmässämme.
Palkinnon saajien poseerausta. Ljuba ujostelee.
Kuvat on ottanut Pieni Koiruus koirakoulun toimitsija
Lauantaina oltiin Lucan kanssa ylimääräisillä viehetreeneillä ja se kannatti. Nytkin siellä oli ne trissat mukana ja kaksi viimeistä juoksuaan Luca suoritti täydellisesti kääntymättä kertaakaan katsomaan mihin se mamsi jäi. Haukkui vieheen perään aina kulmissa ja kävi kiinni loppuvaiheessa. Aluksi lähti jopa sellaisella vauhdilla että lähes saavutti vieheen ennenkuin se sujahti ensimmäisen kulman ympäri. Kuvia otettiin taas ja niistäkin näkee kuinka Lucalla on suupielet korvissa kun oli niin hauskaa. Kuvien ottajaksi on pyydetty laittamaan SRKK ry, joka koko tapahtuman oli järjestänytkin.
Luca odottamassa vuoroaan ennen ekaa juoksuansa Talin kentällä. Kuvassa aidan takana näkyy SRKK ry:n Meikku.
Ei kun menoksi. Mamsin nilkat siellä näkyy taustalla.
Ensimmäinen kulma ja Lucan totista menoa haukkuen kun viehe katosi niin salakavalasti alta pois.
Tässä sitten naurava nellero liitää vieheen perässä ja vaikka on kuuma niin periksi ei anneta.
Edelleen iloista menoa korvat läpättäen.
Kyllä olis Luca niin valmis Roturace tapahtumaan jos vaan se isokokoisten lagottojen joukkue saataisiin kasaan. Nimeksi olisi hauska laittaa vaikka 'Curl Power'. Vaan kun on ne lagottojen kesäpäivät just samana viikonloppuna niin vähän nihkeältä tuntuu.
Tässä vielä edelliskertana otettuja kuvia, jolloin myös Ljuba oli mukana.
Eilen ajelinkin Lohjalle hakemaan Cosmoksen ja Ralfin sieltä kun Ralfin auto jäi sinne huoltoon. Ajankohta on sikäli sopiva, koska Ralf on nyt pari päivää Meilahdessa tutkimuksissa työperäisen astmansa vuoksi. Ralfhan on ammatiltaan sekä leipuri että kondiittori ja jauhojen kanssa vuosia plärääminen on aikaansaanut ammattitaudin, jota nyt tutkitaan. Cosmos on siis nyt luonani nämä pari päivää hoidossa ja hyvin on mennyt.
Aamupäivällä otettiin Ljubalta tikit pois ja ell oli hyvin tyytyväinen haavan parantumiseen eikä nyt tartte enää varoa sitä. Keskusteltiin myös Ljuban turkista ja flegmaattisuudesta ja päätettiin että otetaan varmuuden vuoksi käyttöön kilpirauhaslääke sittenkin koska se ei aiheuta juurikaan rasitusta elimistölle. Kuuluu hypotyreoosi olevan snakujen vaiva ja minähän epäilen että Ljubassa olisi sitä snakua koska sen turkki on hyvin snakumainen. Jos nämä lääkkeet, jota Ljuba nyt syö normaalia pienempänä annoksena ei tee mitään eroa ei kannata tietenkään niiden syöntiä jatkaa. Ljuban sydän oli siis edelleen hidaslyöntinen (pulssi oli siinä 70) ja aamulla Ljuba taas yski jonkun verran ollessaan selällään. Sain täten lääkkeen ilman erillistä klinikkataksaa joten se maksoi vain 13,50.
Käynnin jälkeen vein kaikki kolme koiraa metsään. Luca ja Cosmos olivat onnesta litteitä mutta Ljuba otti rauhallisemmin. Toki oli varmasti hauskaa saada vihdoinkin olla vapaana metsässä ja myös pieniä pyrähdyksiä jonkun rasahduksen perään Ljubakin teki mutta ei oikein mennyt kertaakaan kauas niinkuin sillä on ollut tapana tehdä muutaman kerran per lenkki. Lucakin toki pysytteli hienosti näköetäisyydellä. Cosmos sitten kyllä hävisi tuon tuostakin mutta niinhän se tekee muutenkin ja palasi kyllä kutsumisen jälkeen näytille. Saivat Luca ja Cosmos sitten taas uida järvessä ja plärätä jokaisessa ojassa joka vastaan tuli. Sen päälle Luca sai tietty märkäkarvahepulinsa ja ihan hetken olivat leikissä mukana sekä Cosmos että Ljuba mutta lopuksi Luca taas ryntäsi öristen edes takaisin kuin jokin mielipuoli ihan itseksensä toisten haistellessa maata. Eikä haitannut tahtia.
Nyt täällä ollaan niin rentoa että. Cosmoskin on ihan rauhallinen vaikka hänen isäntänsä ei olekaan paikalla. Se on hieno asia koska niin on Cosmos isäntänsä perään. Ja miksei olisi. Onhan hänellä vallan mainio ja kiva isäntä jonka kanssa saa touhuta vaikka ja mitä.
Näin rentona kun tuo iso nallekarhu makasi pitkän tovin oli oikein pakko mennä katsomaan että hengittääkö poika ollenkaan. Toki hengitti.
