Tervetuloa vaan sinne käymään.

Aattona poikkesimme kuitenkin taas Kopparnäsissä, että saisivat koirut kunnon ulkoilun ennen illlan koetuksia ja siellä oli meren kohinaa lukuunottamatta rauhallista. Joten siitä siis nauttivat kaikki kolme karvapalleroa todella paljon ja saivat ansaitut vilistelynsä ulkoilmassa ja kaikille aisteillensa haasteita.

Joskin tämä on hyvin luonnonkaunis paikka kesäisin, se on ehkä vieläkin kauniimpi talvella kun kaikki kalliolätäköt ovat jäätyneet ja heijastavat ihanasti ympäröivää valoa.

Lentävä koira

Olenhan kertonut, että Luca menee vaikka jäihin kunhan veteen pääsee. No tässä onkin siitä todistusaineistoa. Jääsopassa on kiva kylpeä. Eikä ollut mitään kiirettä poiskaan.

Rompun tyypillinen asento. Uuden vuoden päivän ilta oli jo lähes hiljainen ja koiratkin osasivat ottaa taas rennosti lelujensa kanssa.

Etkö voisi laittaa sitä lootaa pois ja alkaa mun kanssa vetoleikkiä sen sijaan, pytää tässä pikkumies

Luca ja Ljuba osaavat ajoittain leikkiä itsekseenkin - vaikka yleisesti se on sellaista, että revitäänpä lelu kappaleiksi.

"Hei kaveri! Mitäs sä siinä selällään makailet? Verihän sulla valuu päähän."

"Mamsii! Ljuba pahoinpitelee possua...eikä me saada sitä ollenkaan."

Vuoden 2009 ensimmäinen arki ja pihallakin saattoi jo oleskella ilman pelkoja...

Pakkasta oli -10 astetta ja koko maisema huurteessa. Kaunista ja kylmää.

Olen nyt voinut todeta että ei se kylmä vaivaa Ljubaa eikä sen tassuihin jäinen maa satu. Märkä kylläkin. Joten syy vaivoihin on jokin muu kuin tassujen palelluttamínen joskus aiemmassa elämässään.

Romppu tultiin sitten hakemaan päivällä ja pikkumies matkasi viikoksi Intiasta palanneiden omistajiensa kanssa kotiin Kemiöön ja me ajeltiin pimeän tullen takaisin kaupunkiin kun joulu oli 'siivottu' taas vuodeksi pois kaappeihin. Yhdet ulkovalot jätin, sillä vaikka laitoimme lisää talitankoja linnuille ja pähkinöitä oraville niin sen verran niitä siellä vilisti, että varmasti noin kolmen neljän viikon päästä on vietävä sinne lisää ruokaa ja silloinhan pimeän tullen ne valot vielä kivasti piristävät siinä ulkopuolella.

Pakastavan ilman vastapainoksi laitan teille lämpimän takkatulen kuvan tänne, jossa voitte lämmitellä kohmeisia sormianne ja jalkojanne.

Oikein hyvinvoivaa uutta vuotta toivotellen vielä kertaalleen... Olkaapa ihmisiksi :)

Vaan sen verran kerettiin siellä Krattivuorella olla, että sain ikuistettua yhden kauneimmista auringonlaskuista pitkiin aikoihin ja vaikka ne kuvat ilmestyvätkin myöhemmin luontoblogiini, niin oli muutama otos sellainen, jossa koiratkin poseeraavat oikein hienosti vaikka Lucaa pelottikin alhaalta laaksosta tulevat kaukaiset paukkeet. Onneksi Ljuballa on rautahermot.

Ljuballa on aina välillä tapana asettua tällä tavalla katse kiinnittyneenä kaukaisuuteen. Mitä lie haaveissaan onkaan. Tällä kertaa tyttönen ei olisi voinut valita taustaansa paremmin ja niinpä kuvasta tuli minusta aika tunnelmallinen kaikkinensa.

Lucallekin sattui hieno tausta kun eihän raasu suostunut kauemmaksi minusta kuin 5 metriä ja kun liikkeellä oltiin niin poitsu kulki kiinniliimautuneena pohkeeseeni.

Tämäkin otos on ihan luonnollinen - eli ei aseteltu. Ljuba tuli katsomaan kallion huipulle mihin muu lauma jäi kuhnimaan.

Tuolta alhaalta laaksosta niitä ääniä kantautui, vaikkakin vaimeana, kuitenkin riittävän pelottavina Lucan korviin. Rassukalla on stressitaso todella korkealla ja sen huomaa jo niistä 'lanttulaatikkokaasuista' mitä se tupruttelee ympäri kämppää.

Pirttimäellä oli jopa vähäsen luntakin. Vaikka se ei niin montaa kilometriä rannikolta ole niin siellä on selvästi erilainen ilmasto kuin meillä Espoonlahdessa tai mökillämme.

Koirut niin nauttivat siitä vähästäkin lumesta. Toki Lucakin möyri oikein elämänsä innosta mutta ne kuvat olivat pelkkää viivaa kun se on niin paljon vikkelämpi liikkeissään. Tässä sentään näkee että siinä on koira.

Ihmeen hyvin Ljuba pysyttelikin polulla. Oisko ollut siitä syystä, että se lumi oli lähinnä juuri polulla eikä niinkään siellä metsässä muuten.

Ja muks taas. Laskennan mukaan Ljuba oli tällä tavalla nurin kanveesissa ainakin 20 kertaa lenkin aikana. Sitä selkää on niin ihana hieroa lumeen mutta sen olen huomannut, että sen pitää olla tällaista pakkaantunutta lunta. Pehmeeseen lumeen Ljuba ei heitä maate.

Vaan kaikesta huolimatta...

Kyllähän tämäkin sota-aika joskus loppuu ja rauha palaa valtakuntaan.

Bruksträsketin rannalla

Äiti navigoimassa kapeaa polkua

Viereisellä pienellä Vitträskin järvellä. Nimensä saanut kirkkaan vetensä ansiosta. Täällä voi istua kallioilla ja katsella ahventen vedenalaista leikkiä.

Jotain kamalan jännää tässä kohdassa oli...

Romeo tyytyi taas seuraamaan Nelleroitten touhuja vähän sivummalla.

Tässä ollaan jo sitten Kopparnäsin rantakallioilla

Ljuba tässä tavanomaisessa asennossaan. Hyvä olikin kun pysyi lähistöllä kivien koloja tutkimassa sillä muutakin väkeä Kopparnäsissa oli aika paljon kauniin ilman johdosta. Siellä myös oli pari virvelikalastajaa, mikä ei perinteisesti taida ihan joulun touhuihin kuulua.

Koirat ja meri

Romppu ei oikein vedestä välitä vaan pysytteli varmuuden vuoksi mahdollisimman kaukana rantaveden liplatuksesta. Aika hyvä suojavärikin pikkuherralla on tällaisessa maisemassa.

Vihdoinkin!!! Luciano pääsi veteen. Helpotuksen tunteen saattoi oikein aistia.

Märkänä on hyvä olla....näköjään

Koirat ovat niin kauniita vasten auringon siltaa.

Taisi olla hyvä pikku loma kun tässä niin vienosti hymyillään.

Rennot reissaajat kotona kaupungissa.

Siinä olis sitten se seulan läpi päässyt satsi jouluisia koirakuvia. Seuraavassa postauksessa tuleekin muutama poseerauskuva Soukan Krattivuorelta eilen otettuna kun auringonlasku oli aika mielettömän upea. Vaan se onkin huomisen asia...

Ihmisten joulupöytäpöytä notkui herkkujaan jo alkuruuan aikana.

Vaan olipa koiruuksillakin oma joulukakkunsa, joka oli valmistettu kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti ja laitettu pakkaseen odottelemaan H-hetkeä.

Siitä riitti kolmelle herkkusuulle ilta-ateriaa kahdeksi päiväksi.

Lahjarintamallakaan ei tarvinnut kärsiä puutetta. Oli vinkulelua ja pehmolelua ja herkkupakettejakin. Kaikki koissut saivat siis neljä eri lahjapakettia per kuono.

Ljuba rakastui vinkuvaan possuun kun Lucalle mieluisin lelu oli pehmis mustekala.

Romppu oli niin tohkeissaan muitten leluista ettei oikein älynnyt omiansa avatakaan ilman apuja.

Toki me ihmisetkin lahjoja saimme ja Luca taasen olisi mieluiten avannut ihan kaikkien lahjat.

Ljuba halusi lahjojen availun jälkeen käydä kiivasta vetoleikkiä possustaan ja Romppu säesti vieressä kimeällä haukunnalla.

Sitten Romppu ihastui mamsin karvatossuihin ja makasi siinä vieressä selällään keikistellen niille.

Kaiken tohinan jälkeen lähdettiin rannalla käymään ja siellä nappastiin tällaiset tunnelmalliset jouluposeeraukset koirista.

Romppelsson käänsi juuri päätään kuvaa otettaessa, josta syystä kuvassa on tuo varjokuva, mutta kun tämä on muuten mukavan tunnelmallinen kuva, kun satamasta heijastuu jäätyneeseen rantaveteen taustalla valokeilatkin, niin antaa mennä.

Loput kuvat ovatkin sitten ulkoilukuvia sekä mökiltä että Fagervikista ja lopulta myös Kopparnäsista, jossa kävimme vielä paluumatkalla kaupunkiin.

Ljuba ja Romppu kulkivat enimmmäkseen peräkanaa (paitsi kun Ljuba meni sellaisiin paikkoihin, jotka Romppua vähän arvelluttivat).

Vauhtikuvaa

Kaikki kolme. Kaksi tutkii myyränkoloja ja yksi tutkii toisen takapuolta.

Käydäänhän me ihmisetkin jouluna haudoilla. Niinpä teki sitten myös Luca ja Romppu. Kävivät edeltäjiensä haudoilla tuossa taaempana osoittamassa kunniaa.

Jaahas. Nyt taisi Ljuba mennä sellaiseen ryteikköön, että sinne ei viitsinyt Romppelsson perässä seurata.

Sisarkaksikko takapihalla

Luca söpöilee venevajan luona

Ljuba miettimässä rantaveden (joka oli yön aikana hieman jäätynyt) kummallista koostumusta.

Lucan kanssa sai keuhkotkin taas hieman tuuletusta kun Luciano ei niin millään olisi pysynyt poissa neulanohuelta jäältä. Sinne veteen oli vaan niin kova hinku.

jatkoa seuraa...

Parit kuvat ovat minusta oikein kivoja itse asiassa noin tunnelmaltaan - joskaan eivät kyllä tuo joulua mieleen mitenkään. Mutta sehän se on tämä etelärannikkolaisten vitsaus. Mustat joulut.

Toisaalta useimmat kuvat Ljubasta olivat tämän näköisiä. Kovasti oli tytöllä vauhti päällä siellä järven rannalla nuuskutellessaan. Mutta sinänsä noin niinku vauhtikuvana ihan ookoo vaikka näyttääkin siltä että vettä tulisi oikein sivuttain ja kauhea myrsky meneillään mutta ihan vaan hyvin vähän sitä oikeasti tuli.

Tässä sentään taisi nanosekunniksi ihan pysähtyäkin ja kun oli se sarjakuvaus päällä niin tuli suht normaali kuva.

Luca se ei pysy vedestä poissa. Turha sellaista kuvitellakaan.

Narcissos kompleksihan sillä onkin. Aina se on itteensä ihailemassa vedenpinnasta.

Ljuba joutui sitten laiturille poseeraamaan vielä ennen kotiinlähtöä, että sais edes yhden kuvan missä ihan sen pääkin näkyy.

Kun tultiin kotiin - siis lumikasojen kautta - niin vaikutti Ljuba kovin viluiselta. Vaikka Ljuba ei siis siellä vedessä käynyt ihan rantavettä lukuunottamatta eikä kasoilla möyrinyt mutta niin vaan paleli.

piti oikein peitelleä koissut saamaani ihanaan poronkuvioiseen torkkupeittoon.

Tyytyväisinä ne sen alla somasti vierekkäin pötköttivätkin aikansa kunnes tuli jo liiankin lämmin.

Eipä muuta kuin hauskaa joulunodotusta vaan kaikille karvaisille kotitontuille ympäri Suomen maan.

Pöhköfanttien juoksuskabat:

Kiva löytö:

Sen päälle saattoikin ottaa taas vähän rennommin:

Nyt toivottaisiin vähän lisääkin tätä valkoista ainetta maahan.

Ihania lahjuksia toivat ihmiset minulle ja niistä kaikista iloitsen kovasti. Ehkä kuitenkin tärkein ja haaveissani pitkään ollut oli järkkärikamera. Sellaisen sainkin ja olen siitä onneni kukkuloilla. Eihän kukaan ole seppä syntyessään mutta erilaisia harjoituskuvia olen räpsinyt nyt muutamana päivänä. Tässä esim. vertailun vuoksi ensin muutama vanhempi otos koiruuksista digipokkarilla ja sitten sillä uudella hienolla vempeleellä otettuja kuvia.

Vanhempia kuvia:

Viimeksi kun olimme mökillä ikuistin tämän soman näytöksen äitistäni ja Lucasta.

Ljubakin sitten kutsuttiin lämpimälle sohvalle lekottelemaan mutta vähän vaivaantuneelta tässä kyllä näyttää kun ihmetteli mitä se mamsi siellä huhuilee. Ensin pyydetään sohvalle ja sitten ruvetaan huhuilemaan. Piti tuo katse saada kohti kameraa. Siitä syystä hämmentävä huhuilu.

Laadullisesti eivät ole mitenkään huippuluokkaa kuten voitte huomata vaikka jouduin kontrastiakin vähentämään kuvienkäsittelyohjelmalla.

Tässä on Lucan kielennäytösesitys lumikasoilla. Sinänsä ei niin huono laatuinen sillä riittihän tässä sitä valoakin.

Tämä on Ljuban joulukuvaposeeraus. Piti sitten osallistua yhteen kilpailuun. Muuten kiva kuva ja asento mutta laatu ei ole hyvä. Sisäkuvissa onkin se suurin ongelma tolla pokkarilla ollut. Niin ja hämärällä ilmalla.

Tässä sitten niitä uudempia 'harjoituskuvia' ennenkuin olen ehtinyt tuohon kameraan paremmin tutustua:

Ljuba pötköttämässä telttahäkissään. Huomattava ero. Tässä näkyy sekin, että tuo turkki oikeasti kiiltää.

Äitin luona sunnuntaina. Hämärähkö huone mutta silti hyvälaatuinen kuva. Rompun - tässä istumassa omistajan elkein hoitotätinsä (ja elämänsä tärkeimmän ihmisen) sylissä - karvoituskin näkyy todella terävästi.

Tylsä kuva mutta hei - harjoitteluahan tämä on. Taisi salama hieman häikäistä Lucaa kun on niin silmät sirrillään. Väritikin oikeanlaiset kuvassa.

Ja taas pötkötellään. Erityisesti huomaan kuvasta sen, että tämä salama ei aiheuta Ljuban silmien muuttumista kirkkaan keltaisiksi auringoiksi kuten pokkarilla otetut kuvat lähes aina tekivät.

Iltapissalle lähdössä. Noh hämärästihän tuo koira tuossa näkyy mutta olihan tässä jo myös oikeasti pilkkopimeetä pieniä jouluvaloja lukuunottamatta. Näkyypä silti vaikka salama oli täysin osoitettu hopealehtiin.

Loput ovatkin sitten ulkokuvia kun sunnuntaina oikein aurinkokin paistoi ja taivas oli heleän sininen. Lähinnä lähikuvissa se suurin ero on mutta myös tässä missä aurinko kultasi koirien ääriviivat ja valon sekä varjon kontrasti oli aika suuri. Ei olisi pokkarilla tullut hyvää jälkeä.

Myönnettäköön että tämän kuvan tausta on kyllä hieman ylivalottunut kirkkaan valon johdosta. Eli säätöjä olisi pitänyt tätä kuvaa varten tehdä. Niitä pitää nyt sitten vaan opiskella. Etuala on kuitenkin aika hyvä.

Tässäkin valo oli hyvin kirkas mutta silti kivasti tulee esiin kuivuneen ruohikon erilaiset sävyt kun juuri ja juuri puiden latvusten yläpuolella hengaileva keskipäivän aurinko maalasi maisemaan pastellivärejä.

Kaivinkoneiden lepo/tarkkailutauko. 

Lähikuva ja erityisesti ilahdutta se, että koiran katse näkyy niin terävänä tässä ja että kamera on itse osannut sumentaa taustan. Ljuban meripihkasilmät pääsevät oikeuksiinsa.

Herkkä kuva kultasilmäisestäni. Tosin kaivamisen jäljet näkyvät hyvin kun pikkuisen kuonotryffeli on ihan mudassa ihan ulointa kärkeä lukuunottamatta.

Selvästi näkyy arvon leidi olleen samoissa puuhissa ja uusi pantakin on aikas multainen esitys.

Tähän loppuun laitan kuitenkin herkän kuvan, jonka nappasin vielä vanhalla kamerallani naapurini luona käydessäni. Laatu ei ole tärkein tässä otoksessa vaan kuvan tunnelma.

Voiko paljon herkempää tunnelmaa ollakaan. Ihminen ja hänen rakas karvainen ystävänsä täydessä yhteisymmärryksessä ja erottamattomasti yhteenkuuluvana. Ruutin ja Vilman iltahetki.