Edelleen on mieleni apea ja muistelen aikoja Taccun kanssa. Kuinka niin kosketusarasta ja kivuliaasta koirasta kehkeytyi iloinen veijari, jota kiinnosti kaikki mitä ympärillä tapahtui ja jolle ruoka maittoi Lucaakin paremmin. Kuinka pienten alkukahnausten jälkeen nuo kolme karvaista poikaa tulivatkin vallan hienosti toimeen keskenään kodissani. Varsinkin nuo Viron pojat kun usein makoilivat vieritysten levossa ollessaan. Muistelen sitä iloista ja vähäkarvaista heilurihäntää, joka Tacculla oli ja iloisesti oven läpi sulassa sovussa ja riemukkaana tulvahtelevia karvaturkkeja kotiin tullessani. Olen kiitollinen ystävällisistä sanoistanne ja osanotostanne, ystäväni. Se hieman helpottaa oloani. Taccusta jäi minullekin vain kauniit muistot mieleen. Niin elämässä kiinni oleva ja kaikesta kärsimästään huolimatta sitkeä sissi kuin tuo ikään kuin jousilla köykäisesti tallusteleva villakoirapoika olikin. Hän saikin lempinimekseen Airwalk Tossukka tuon viehettävän liikkumistyylinsä vuoksi. Siksi hänen poismenonsa jo nyt sai aikaan aikamoisen tunnekuohun sisälläni. Siitä en ole päässyt oikein ohi vieläkään vaikka toki iloisiakin asioita kuuluu muuten elämäämme. Ne vain jäivät tuon surullisen uutisen varjoon hetkeksi.
En onneksi ole sellainen joka vaipuu synkkyyteen vaan olen aina kun jokin järkytys kohtaa katsonut, että parempi tehdä kuin olla. Pelkkä oleminen on liian vaikeata. Siksi olen halunnutkin päästä pois kotoota jotain tekemään. Ulos jonnekin missä saa keskittyä muihin asioihin. Tokihan teen sitä muutenkin, että ei se ole mitään vain suruaikoihin liittyvää.
Eilen olikin oiva tilaisuus osallistua koirakoulun Pieni Koiruus järjestämään leikkimieliseen koirasuunnistustapahtumaan. Reitti oli hyvin valittu ja myös Ljuballe, jolla oli vielä ne tikit suht. helppokulkuinen, koska seuraili valmiita polkuja tuolla Olarissa Espoon keskuspuiston hienoissa metsämaisemissa. Osallistuimme yksilökisaan koska myöhäisen ilmoittautumisen vuoksi meillä ei ollut paria. Lähinnä 10:stä rastista suurin osa oli kysymyksiä, joihin piti vastata oikein tyylillä A, B ja C vaihtoehdot. Pari rastia oli myös sellaisia joissa koiran piti suoriutua tehtävästä. Toisessa oli kolme kannellista purkkia ja kansissa pieni pyöreä reikä. Purkeissa oli sisällä talouspaperia ja sen alla oli yhdessä leipää, yhdessä sitruunaa ja yhdessä koiranruokanappuloita. Koiran piti osata nenällään osoittaa ja jotenkin ilmaista mitä missäkin purkissa oli. Minun koirani osasivat kyllä ilmoittaa asian ihan selkeästi. Ainakaan Lucan kanssa ei jäänyt epäselväksi missä se koiranruoka oli piilossa. Sitruunapurkin Ljubakin tönäisi pois nenältään tassullaan. Se oli aika selvä ele. YÖK! Vie tuo ikävä haju pois sieraimistani.
Olisko se ollut seitsemännellä rastilla missä oli nauhalla eristetty alue johon oli piilotettu eri paikkoihin koirien purutikkuja. Päätin käyttää hyväkseni Lucaa tässä kohdin ja sidoin hetkeksi Ljuban kiinni puuhun. Eipä mennytkään kuin kymmenisen sekunttia niin oli jo Luca löytänyt yhden tikuista jonka kiltisti luovutti mamsille käteen. Viimeisellä rastilla olikin sitten sellainen hyvin minikokoinen agilityrata jossa oli yksi hyvin matala este, pieni tunneli, maassa oleva hulavanne ja purkki joka piti kiertää. Ensin menin Lucan kanssa joka meni myös tunnelista läpi ja seuraavaksi Ljuban kanssa joka sai vain pysähtyä vanteen sisälle ja jättää tunnelin menemättä. Sain sitten valita nopeamman koirien ajoista tulokseksi ja sehän oli siis Luca. Tämän jälkeen jäimme paikan päälle norkoilemaan kun siellä oli myös PK:n pöytä pystyssä. Näin pääsivät myös Katja ja Alexa, jotka kojua pitivät kokeilemaan lopuksi suunnistusta. Koiraton Katja (Muska villis oli jäänyt kotiin) saikin lainata koiraksensa vielä energiaa puhkuvan ja vähän väliä makkarakojulla piipahtelevan Lucan. Aluksihan Luca pisti kovasti hanttiin mutta kun ohjaaja Katja vain päättäväisesti vei pojan mukanaan niin Lucakin rauhoittui ja keskittyi ohjailemaan Katjaa koko reitin läpi aina kääntyen oikeista kohdista. Muisti siis hyvin mistä oltiin aiemmin kuljettu ja nyt jo osasi reitin lähes ulkoa. Ainakin Katjan puheiden mukaan, joka asiaa hämmästeli. Löysipä vielä toisenkin purutikkunsa ja luovutti sen Katjalle takaisin tuotavaksi (todistusaineistona). Tämän jälkeen kyllä Lucakin oli jo väsynyt. Toisaalta siihen vaikutti varmaan jo se hermoprässi kun oli ilman mamsia liikkeellä. Tekee pojulle niin hyvää tällaiset asiat. Saa huomata ettei käy kuinkaan ja mamsi on aina tallella vaikka toisen matkaan lähteekin. Saatiin sitten vielä yksilökisan voittokin kotiin, joten siitä sopii olla iloinen.

Katja, minä, Alexa ja ihana Ortino koira sekä Ljuba lepohetkellä. Liekö Luca tässäkin ollut makkarakojulla norkoilemassa.

PK:n ja Pieni Koiruus koirakoulun yhteispöydät. Kuvassa myös koirat Ljuba, Ortino, Frodo ja Jaska. Kaikki olleet mukanan myös Vainuharhat-hakuryhmässämme.

Palkinnon saajien poseerausta. Ljuba ujostelee.

Kuvat on ottanut Pieni Koiruus koirakoulun toimitsija

Lauantaina oltiin Lucan kanssa ylimääräisillä viehetreeneillä ja se kannatti. Nytkin siellä oli ne trissat mukana ja kaksi viimeistä juoksuaan Luca suoritti täydellisesti kääntymättä kertaakaan katsomaan mihin se mamsi jäi. Haukkui vieheen perään aina kulmissa ja kävi kiinni loppuvaiheessa. Aluksi lähti jopa sellaisella vauhdilla että lähes saavutti vieheen ennenkuin se sujahti ensimmäisen kulman ympäri. Kuvia otettiin taas ja niistäkin näkee kuinka Lucalla on suupielet korvissa kun oli niin hauskaa. Kuvien ottajaksi on pyydetty laittamaan SRKK ry, joka koko tapahtuman oli järjestänytkin.

Luca odottamassa vuoroaan ennen ekaa juoksuansa Talin kentällä. Kuvassa aidan takana näkyy SRKK ry:n Meikku.


Ei kun menoksi. Mamsin nilkat siellä näkyy taustalla.

Ensimmäinen kulma ja Lucan totista menoa haukkuen kun viehe katosi niin salakavalasti alta pois.

Tässä sitten naurava nellero liitää vieheen perässä ja vaikka on kuuma niin periksi ei anneta.
Edelleen iloista menoa korvat läpättäen.
Kyllä olis Luca niin valmis Roturace tapahtumaan jos vaan se isokokoisten lagottojen joukkue saataisiin kasaan. Nimeksi olisi hauska laittaa vaikka 'Curl Power'. Vaan kun on ne lagottojen kesäpäivät just samana viikonloppuna niin vähän nihkeältä tuntuu.

Tässä vielä edelliskertana otettuja kuvia, jolloin myös Ljuba oli mukana.

Eilen ajelinkin Lohjalle hakemaan Cosmoksen ja Ralfin sieltä kun Ralfin auto jäi sinne huoltoon. Ajankohta on sikäli sopiva, koska Ralf on nyt pari päivää Meilahdessa tutkimuksissa työperäisen astmansa vuoksi. Ralfhan on ammatiltaan sekä leipuri että kondiittori ja jauhojen kanssa vuosia plärääminen on aikaansaanut ammattitaudin, jota nyt tutkitaan. Cosmos on siis nyt luonani nämä pari päivää hoidossa ja hyvin on mennyt.
Aamupäivällä otettiin Ljubalta tikit pois ja ell oli hyvin tyytyväinen haavan parantumiseen eikä nyt tartte enää varoa sitä. Keskusteltiin myös Ljuban turkista ja flegmaattisuudesta ja päätettiin että otetaan varmuuden vuoksi käyttöön kilpirauhaslääke sittenkin koska se ei aiheuta juurikaan rasitusta elimistölle. Kuuluu hypotyreoosi olevan snakujen vaiva ja minähän epäilen että Ljubassa olisi sitä snakua koska sen turkki on hyvin snakumainen. Jos nämä lääkkeet, jota Ljuba nyt syö normaalia pienempänä annoksena ei tee mitään eroa ei kannata tietenkään niiden syöntiä jatkaa. Ljuban sydän oli siis edelleen hidaslyöntinen (pulssi oli siinä 70) ja aamulla Ljuba taas yski jonkun verran ollessaan selällään. Sain täten lääkkeen ilman erillistä klinikkataksaa joten se maksoi vain 13,50. 
Käynnin jälkeen vein kaikki kolme koiraa metsään. Luca ja Cosmos olivat onnesta litteitä mutta Ljuba otti rauhallisemmin. Toki oli varmasti hauskaa saada vihdoinkin olla vapaana metsässä ja myös pieniä pyrähdyksiä jonkun rasahduksen perään Ljubakin teki mutta ei oikein mennyt kertaakaan kauas niinkuin sillä on ollut tapana tehdä muutaman kerran per lenkki. Lucakin toki pysytteli hienosti näköetäisyydellä. Cosmos sitten kyllä hävisi tuon tuostakin mutta niinhän se tekee muutenkin ja palasi kyllä kutsumisen jälkeen näytille. Saivat Luca ja Cosmos sitten taas uida järvessä ja plärätä jokaisessa ojassa joka vastaan tuli. Sen päälle Luca sai tietty märkäkarvahepulinsa ja ihan hetken olivat leikissä mukana sekä Cosmos että Ljuba mutta lopuksi Luca taas ryntäsi öristen edes takaisin kuin jokin mielipuoli ihan itseksensä toisten haistellessa maata. Eikä haitannut tahtia.
Nyt täällä ollaan niin rentoa että. Cosmoskin on ihan rauhallinen vaikka hänen isäntänsä ei olekaan paikalla. Se on hieno asia koska niin on Cosmos isäntänsä perään. Ja miksei olisi. Onhan hänellä vallan mainio ja kiva isäntä jonka kanssa saa touhuta vaikka ja mitä.

Näin rentona kun tuo iso nallekarhu makasi pitkän tovin oli oikein pakko mennä katsomaan että hengittääkö poika ollenkaan. Toki hengitti.