Tämän kirjoituksen pääaiheena olkoon tuo mätsäri, joka on ainakin minun kalenterissani yksi MUST tapahtuma. Päivä ei alkanut järin hyvin. Koko yön oli satanut ja ukkonen jylläsi suoraan päällämme täällä Espoon perukoilla. Vettä siis tuli taivaan täydeltä (kuten nytkin). Kun kerran oli päätetty lähteä mätsäriin niin tietenkin lähdimmekin. Siis minä ja Ralf sekä Ljuba ja Cosmos. Luca ei ollut matkassa vaan oli jäänyt äitini kanssa mökkeilemään. Sen verran Luca noita massatapahtumia stressaa ettei ollut aihetta kiusata pikkuista raahamalla sitä mukaan kauneuskehiin.
Lähdimme sitten kastumaan kaduille kun piti käydä pankkiautomaatin kautta. Juuri föönatut hiukset litistyivät pannukakuksi. No hällä väliä. Ajelimme pitkin kehä kolmosta kovassa sateessa ja näkyvyys oli suppea. Vielä Lahden väylän kohdallakin ripotteli mutta kuin taikaiskusta sen jälkeen tulimme aivan kuivalle tielle ja käännyttyämme Hakunilaan kohti taivas oli jo sellainen kirkkaampi pilvipouta. Eikä ainuttakaa pisaraa niskaamme tullut koko loppupäivänä. Taivaan vallat suosivat meitä siis ja etenkin heitä jotka uurastivat kovasti saadakseen koko tapahtuman rullaamaan ilman ongelmia. Ja sehän rullasi. Aivan mainio tilaisuus ja niin hyvin organisoitu, ettei mistään ollut mitään negatiivista sanottavaa. Hienosti järjestetty tilaisuus kerta kaikkiaan.
Paikan päällä kävi jo aika vilske ja meillä tuli kiire ilmoittaa koirat kehiin kun myöhään olimme lähteneet sään takia kotoota.
Cosmos ilmoitettiin isoihin rotukoiriin ja Ljuba x-rotuisten kehään. X-rotuisia oli jota kuinkin parisen kymmentä muuta kuin varjukoirat, joilla oli omat kehänsä. Isoja rotukoiria taas oli ainakin 40.
Ennen kehiä ehdimme käyttää molemmat koiramme nakkikisassa. Ljuba sai aika hyvän ajan, joskaan sillä ei sentään voittoa herunnut. Voittaja koira kävikin radan läpi nelisen kertaa ennenkuin voittoaika herui ja se oli sitten vain kertaalleen käynyttä Ljubaa yli sekunnin nopeampi viimeisellä kerralla.
Ensin alkoi sitten x-rotuisten kehä ja tätä handleria kyllä jänskätti. Mirja Pyykkö tuomaroi siinä kehässä ja taisi Ljuba mielyttää silmää kun se punainen nauha saatiin. Eikä kyllä parimmekaan yhtään ruma koira ollut. Katsokaa vaikka itse.

Vastaparina oli kaunis blondi
Ljuba päätti hurmata tuomarin ja pisti parasta tyyliään häntäkin tomerasti pystyssä. Näkeekö kaikki kuinka ylväs minä olen, miettii Viipurin friidu.

On helppo hymyillä kun saa punaisen nauhan. Ljuba edelleenkin poseeraa.

Nyt vasta alkoikin jännittämään. Vielä muutama pari ja sitten sinisten nauhojen saaneet tulivat kehään.
Sitten olikin jo punaisten aika sen jälkeen. Käsilaukku jäi tällä kertaa Herran haltuun kun mamsi ja Ljuba pörhälsi kehään.

Nyt Ljuba pitää vielä jaksaa kannatella häntää. Älä tee niin kuin tuo edessä oleva.

Jaa. Et jaksa ihan pitää häntää pystyssä mutta seisot sentään kauniisti. Nyt ei katos oo istumisen paikka.

Heijuu ja kovaa ravia tukka hulmuten ympäri kehää. Hyvä. Et peitsaa ja häntäkin on antennina pystyssä.

Näin! Neljänneksi kauneimpia oltiin. Ei huono ollenkaan tyttökulta. Mamsin mielestä olet kyllä se kaikkein kaunein vaikka on tuo ekana oleva Peppi kyllä aikamoinen pakkaus. Kolmantena oleva hauskannäköinen Rebel ja kamera-ihme emäntänsä päihittivät meidät vain koirankarvan verran. Oisko se tuo reipas häntä joka vei sen yhden sijan paremmaksi?

Olen kyllä niin onnellinen kun Ljuba osaa ja haluaa esiintyä eikä ota turhia stressejä tilanteesta. Muutenkin neito osaa käyttäytyä vallan hienosti julkisissa paikoissa. Ei voi kun olla kiitollinen hienosta koirastani.

Tulihan se sitten Cosmoksenkin vuoro ja näin hienosti ravaa tuo ylväs olento kohti kunnian kukkuloita. Kehäsihteeri selvästi nauttii näkymästä.

Henkilökohtainen kierros tuomarista poispäin...

...ja sitten käännös takaisin.

Eihän sitä voi muutakaan antaa kuin punaisen nauhan noin upealle olennolle.

Ehdittiin välissä rentoutuakin kun koiria oli niin paljon. Tässä ollaan noutajajengissä katoksen suoman varjon lomassa.

Sitten oli taas aika lähteä näyttämään muille mistä se Lyyti kirjoittaa.

Samassa kehässä oli tämä ylisuloinen Espanjan vesikoira, joten kilpailu oli kovaa. Taustalla myös komea valkoinen Dogo Argentino.

Seitsemän kauneinta valittu kehän keskelle. Cosmos vielä mukana. Voi kuinka pojan turkki säteilee auringossa.

Lopuksi herui sitten se toinen sija ja suloinen perro on kolmantena.

Tässä vielä voittajat poseeraa, kukin tyylillään. Tuo ensimmäisen sijan saanut bernin paimenkoira olikin sitten koko shown BIS 2. BIS 1:ksi ylsi todella kaunis Viron koira Jada.

Hienojen koirien onnelliset omistajat.

Toki muutakin kivaa on tehty. Oltiin mökillä ennen mätsäriä ja käytiin sienessä koirien kanssa. Löydettiinkin taas kanttarellejä sieltä Stor-Ramsjön puolelta kanttarellipolulta. Tosin ensin Cosmos ja sitten Ljuba taisivat löytää jotain muuta kivaa. Ensin Cosmos katosi ja pelkäsimme sen juosseen rantaan saakka kun ainakin meidän rannassa vesi on ihan vihreenä sinilevää. Se ei olisi ollut kovinkaan kivaa. Taisi kuitenkin metsän muut tuoksut houkutella sillä pitkään huudeltuamme Cosmos palasi täysin hengästyneenä ja kieli pitkällä vastakkaisesta suunnasta, missä on sellainen vesitäytteinen hiekkakuoppa, josta tämä metsälenkkimme aina alkaa. Jonkun ajan päästä katosi Ljuba ja Ralf oli kuulevinaan kauempaa sitä Ljuban tyypillistä haukuntaa. Emme kuitenkaan aikoneet mennä paikan päälle, jospa Ljuba sieltä palaisi omia aikojansa. Kyllähän tyttö palasikin ja katseli hetken merkitsevästi meitä, jonka jälkeen pinkaisi uudestaan löytönsä luokse. Mitään ääntä ei tämän jälkeen tullut mutta pitkään Ljuba oli kateissa. Ehdimme jo takaisin hiekkauopalle kun Ljuba palasi kieli pitkällä luoksemme ja ryntäsi saman tien sameaan veteen, jossa pojat jo pulikoikin, makaamaan pitkään ja hartaasti. Eipä ole Ljuba ennen harrastanut näitä Lucan tavanomaisia mutakylpyjä mutta kyllä nyt kelpasi, kuten joistakin kuvistakin näkyy. Ekat kuvat ovat kuitenkin päivää aiemmin, jolloin oltiin vaan siinä mökkimme kupeessa olevalla 'yleisellä' kallioalueella.

Mitäs se Luca muuta kuin pospii mustikoita. On kyllä koko koiruus niin täynnänsä antioksidantteja tämän kesän jälkeen, että sillä pärjää koko talven.

Ljuba löysi ison kolon, joka piti heti tutkia

Mitähän se siskolikka on löytänyt?

Mitähän siellä mahtaa olla? Pakko kaivaa esille.

Ettei vaan ois sujahtanut tuonne.

Tai saattoihan se paeta myös tuonne.

Jos varmuuden vuoksi kaivelisi vielä vähän enemmän.

Mitä tekee Luca? No jatkaa mustikan syöntiä tietenkin.

Kolo oli tyhjä. Täytyy tutkia tarkkaan tämä lähimaasto.

Tänne puun taakseko olet piiloutunut?

Ei ollut sielläkään. Tutkimukset jatkuu.

Kutsu kuului. Äkkiä kattomaan rinta rinnan oisko nameja tarjolla.

Mökkitouhuja

Ruokailun jälkeen on hyvä putsata suupielet mutta että nenäkin. Ljubahan kuuluu pitkäkielisten kastiin.

Mikähän tanssiesitys tässä on meneillään?

Jokin villi latinotanssi taitaa olla.

Aika erikoiset kuviot. Suorastaan provosoivaa.

Jaahas. Luca päätti mennä kattomaan oisko naapurissa ketään. Niitä kun on aika kiva haukuskella kun ei ne koskaan sano mitään.

Eiks täällä saa nukkuakaan rauhassa. Voisitkos kadota sen laatikkos kanssa.

Cosmos onnessaan sameassa vedessä hiekkauopalla.

Tokihan Lucakin heti veteen menee kun tilaisuus tulee ja mikä ettei kun oli kuuma päivä.

Kukkuluuruu!

Minä pieni vesipetohan se vaan olen.

Ljuba ja kielikylpy.

Saalistaminen on kovaa hommaa.

Tämän kerran luontokuvaosuus

Auringonlasku kaislikon yllä

Iltataivas ruusuisena

Jo laski aurinko mailleen.

Punaisena loistaa mustikanlehdet.

Rannassamme kasvava komea luonnonkukkakimppu

Sudenkorento viimevuotisella osmankäämivarrella

Metsässä jalkoihini hypähti tämä soma sammakko.

Kivi ja vesi.

Tämän kasvin löysin vahingossa viime vuonna pelkkänä lehdistönä eräästä pihamme kolkasta ja istutin sen uudestaan tietämättä mikä se on aidan viereen. Tänä vuonna se kukki näin kauniisti ja korkeakin se on. Varret on jotakuinkin puolitoistametrisiä.

Tiikerilijat ovat juuri nyt kukassa.

Niin ovat myös hempeät syysleimut.

Vasta juhannuksen jälkeen kylvetyt kehäkukat ovat vihdoinkin kukassa.

Pari viimeistä päivää olen ollut taas mökillä ja tällä kertaa hommana on ollut koirien trimmaus. Solmukarvainen Romeo on taas äitini hoivissa viikot kun emäntä Helena on palannut työelämään. Turkki oli aika surkeassa kunnossa parin kuukauden pellossa olon jälkeen joten trimmaus oli ihan pakko suorittaa. Mikään kampa ei enää tähän turkkiin olisi tehonnut. Myös Lucan karva oli nyt niin pitkää, että huopaantuminen oli alkanut olla päivittäistä ja siten kaikki maailman siemenet tarttuivat turkkiin niin ettei niitä millään ilveellä saanut enää pois nypittyä. Oli siis nyt pakko trimmata myös Luca lyhyeksi. Siinähän se aika kuluikin sillä Romppu on kyllä aika painajainen trimmattava. Että osaakin koira vääntelehtiä ja kääntelehtiä yhtenään. Ainoa kohta mikä sujui aika hyvin oli mahan alue sillä selällään ollessaan Romppu onkin ihmeen kiltti. Ennen trimmausta Romeo osoitti taas olevan nimensä veroinen. Ensisilmäyksellä Romppu rakastui aikoinaan Ljubaan päätäpahkaa ja sitä rakkautta ei ole Ljuban sterilointikaan sammuttanut. Ihmeen kauan Ljuban pinna kestää Rompun yhtenäisiä rakkauden osoituksia. Vaan ei ole tarkoitus, että toinen häslää kokoajan toista joten kuria oli pidettävä yllä Rompun suhteen.

Pitääks ton pikkumiehen olla kokoajan mun peräpäässä kiinni?

Voi Ljuba rakas kun olet niin ihana.
Joo joo.

Kuuntele armaani kun lausun sinulle rakkausrunon.

Kauniita rakkauden sanoja kuiskaapi Romeo rakastettunsa korvaan.

Kuules nyt takkuturkki. Mulla on päänsärky.

Etkös voisi edes vähän suostua? Ihan pikkasen vaan.

Tässä Romppu ennen trimmaustaan eilen.

Tässä sitten vastatrimmattu pari. Ljuba halusi muuten vaan mukaan kuvaan. Luca on kyllä aika tikkujalka ja siimahäntä lyhyessä karvassaan.

Kotiin tultiinkin jo iltahämärässä metsän kautta. Juuri kun olimme lähteneet polulle alkoi kauhea myräkkä. Ukkosti, salamoi ja vettä tuli kuin saavista. No onneksi olin laittanut itselleni sadetakin ja saappaat mutta kyllä housut kastui ja koirut oli kuin uitettuja. Luca myös hermoili kun ukkonen oli lähes päällämme ja mylinä aikamoista. Ljubaa se ei haitannut tippaakaan.