Niinpä niin. Ajatusten kanssa pitäisi olla varovainen. Juuri muutama päivä sitten mietin, että eipä ole yhdenkään koiran tassuja vaivannut mikään pitkään aikaan. Niin minä mietin ja olihan sillä seuraamuksia. Meni sitten Ljuba astumaan paksuun ja ruosteiseen rautalankaan metsässä. Huutelin hetken pikku petoani ja sieltähän se sitten puikkelehti takaisin kolmella jalalla metsän uumenista. Oikeaan takatassuun oli juuttunut jokin ja tarkemmin kokeiltuna se oli siis sellainen paksu ja taipumaton rautalanka vaikka tikulta näyttikin kun oli niin ruosteessa. Syvälle se oli mennyt ja tuntui aika ilkeältä vetäistä se ulos sillä kipu oli koiralla varmasti aikamoinen ja kyllähän Ljuba siinä kohtaa vingahtikin. Jotakuinkin 4-5 centtiä sitä tulikin tassusta ulos kun nykäisin sen pois. Onneksi ei ollut koira itse alkanut sitä pois repimään vaan älysi tulla pyytämään apua mamsilta. Nyt ei ilmeisesti ollut mitenkään pahemmin revennyt paikat tassun sisältä eikä vertakaan ulos tullut. Tulehdusvaarahan siinä kuitenkin aina on tuollaisessa tapauksessa. Onni onnettomuudessa että se oli mennyt sisään anturoiden välistä eikä itse anturaan. Silloin olisi kyllä käveleminen ollut varmasti paljon hankalampaa. Nytkin oltiin kävellen Soukassa Hanikan kallioilla ja sinne on jotakuinkin nelisen kilometriä matkaa. Pitihän se sitten takaisin päin kävellä myös. Oli kuitenkin pakkasta jotta maa oli kylmä eikä näin ollen kuraa irronnut tassuihin kovasti. Hyvinhän tuo tyttö kotiin jaksoi kävellä vaikka kevyesti linkuttikin. Vasta illemalla tassu äityi kipeäksi sen jälkeen kun olin sen kunnolla huuhdellut suihkussa, putsannut Betadinellä ja laittanut siteen ympärille. Toki Ljuba sai puolikkaan Rimadyliä mutta silti tassun päälle astuminen selvästi sattui ja se tahtoi loikkia ulkona eteenpäin kolmella tassulla kun ei malttanut edetä hidasta mummon tahtia. Piti useamman kerran pakottaa Ljuba hiljentämään vauhtia että olisi varoen astunut kuitenkin maahan kaikilla neljällä tassulla. Ajattelin, että saadaan lisäksi aikaiseksi lihaskramppi sillä loikkimistyylillä. Kuitenkaan ei tullut näköjään tulehdusta sillä jo seuraavana aamuna Ljuba kykeni kulkemaan normaalisti kaikilla neljällä tassulla omaa tahtiansa. Hieman verta oli siteeseen tullut mutta hyvin vähän oli haava vuotanut kuitenkin.
Nythän on sitten tällainen loskakeli taas, jotta pakko se on sitoa side tassuun ulkoillessa ja pitää sen lisäksi tossua siinä, ettei reikään mene likaa. En viitsisi taas juosta eläinlääkärillä kun ei ole tulehdustakaan ja kyllähän tuollainen kapea reikä varmasti nopeasti umpeutuu mutta parempi ottaa varman päälle. Metsälenkit siis pannassa hetken aikaa.

Olin samana iltana kuin Ljuba tassunsa loukkasi Länsi-Uudenmaan Pelastuskoirien hakutreeneissä maalimiehenä. Minut noudettiin paikalle kotoota sillä oli tarkoitus haiskahtaa alkoholilta, joten minulle tarjottiin sitten lonkeroa alkajaisiksi. Siinä sitten hörpin tölkistä lonkeroa odotellessani keskellä Kaukolahden Esso asemaa. Tulipa jotenkin teiniajat mieleen. Juju oli se, että kun minut löydettäisiin piti esitellä humalaista naista, joka oli lähtenyt omin nokkinensa firman pikkujouluista sillan alle istumaan miettimään syntyjä syviä ja näin ollen minut oli ilmoitettu kadonneeksi. Tässä piti vetää kunnon roolia, jotta tilanne vaikuttaisi mahdollisimman autenttiselta. Minusta se oli aika hauskaa. Aikanï sainkin odotella pelastajiani ja todella ehdin istua siellä Espoon kartanon viereisen kosken ylittävän vanhan kivisillan alla (sellainen kivistä rakennettu silta-arkku) miettimässä syntyjä syviä ihan oikeesti. Kaikenlaisia ajatuksia tuli mieleeni kosken pauhua kuunnellessani siellä kaikessa yksinäisyydessä ja pimeässä. Sellainenkin kuolematon ajatus, että elämä on kuin putkessa kulkisi. Saa olla röntgenkatse, että tuon putken seinämien ulkopuolelle näkisi. Mitä sillä tarkoitan? Noh yleensäkin se missä synnymme, mihin olosuhteisiin synnymme, millaisissa piireissä liikumme, missä olemme työssä ja mitä elämämme aikana koemme vaikuttaa siihen kuinka me maailmamme näemme ja mikä meille on tärkeätä. Esimerkiksi. Itse olen tutustunut rescue toimintaan kunnolla vasta sen jälkeen kun minulla oli jo Taro. Taro enemmän kuin yksikään ihminen avarsi maailmaani. Ennen tätä en paljoa miettinyt näitä asioita ja vaikka joku olisi tullut minulle siitä puhumaan en usko että se olisi paljoakaan vaikuttanut minuun. Olin määrätynlaisessa putkessa, jota pitkin kuljin ja ihan vahingossa tai uteliaisuuttanikin törmäsin erilaiseen maailmaan sen putken sisällä. Pienen reiän siihen putkeen teki Taro ja nyt vasta kykenin näkemään sen putken ulkopuolellekin. Sen jälkeen se reikä on kasvanut isommaksi. Paljon isommaksi.
Kaikkea se yksinolo pimeässä teettääkin.

Meditaatiopaikka marraskuun yössä. Oli täällä joku toinenkin joskus meditoinut, sillä oluttölkki katossa oli siellä jo ennestään.

En nyt sentään erämaassa ollut, sillä ihan vieressä näkyi valot Espoon kartanon ikkunoista. Kohta jo iloisesti haukahteleva ja vilkkuva pieni koira viipotti luokseni.

Muuten on ollut sellaista normielämää, joskin yksiöstäni muutti asukas muualle ja nyt se seisoo tyhjänä. Se kun on vuokralla Nokian kautta ja onhan näitä kyselyjä tullut muutamia mutta kun ovat vaan sellaisia muutaman kuukauden pätkiä, joten se ei sovellu minulle. Yksiö kun on vain osittain kalustettu ja kuka sitä nyt muutaman kuukauden takia haluaa alkaa tavaroita itselleen ostella. Täytyy toivoa, että kohta tärppäisi joku pitempiaikainen vuokralainen sillä kallista on pitää sitä kämppää tyhjillään.

Koirat ovat kyllä ihania kun jaksavat jatkuvasti löytää mielenkiintoisia asioita vaikka samoissa paikoissa ollaan jatkuvasti. Näin ollen ei tarvitse tylsistyä Ljubankaan vaikka ei hakuharkkoihinkaan eilen mukaan päässyt. Tuolla hevostallien liepeillä kun sentään saatan pitää Ljubaakin irti, sillä se ei lähde sieltä juuri juoksentelemaan pois kun koko rinne sekä puron penkka on täynnä myyränkoloja ja niitä se sitten jaksaa aina vaan kaivella. Innostuipa Lucakin niitä kaivelemaan kun ei saanut riekkumiskaveria itselleen taaskaan Ljubasta ja mamsikaan ei jaksanut yhtenään keppejä heitellä.

Myyräpartio liikkeellä:

Joku oli rakennellut lumikasan päälle luonnosta taidetta. Vanha kanto ja muutama kivi raahattu paikalle. Koirat keräsivät taiteellisia vaikutteita ihan konkreettisesti maistelemalla teosta.

Miltäs se taide maistuu?

Ljuban kanssa kahteen pekkaan lenkillä eilen hakuharkkojen jälkeen. Lunta oli silloin vielä kiitettävästi.

Kyllä on Hussen sylissä mukavaa. Varsin letkee asento on taas meidän kuminivel-rouvalla.

Täytyy sanoa, ettei kovasti juuri nyt tämä luonto inspiroi mutta kun on pakonomainen tarve kuvailla kaikkea maan ja taivaan välistä niin tulkoon nyt luontokuviakin tänne muutama.

Kun on lunta ja valoa niin kaikki näyttää nätimmältä.

Kun ei ole on vaan epätoivon vimmalla yritettävä löytää edes jokin kohde.

Kirkkaampia aikoja odotellessa...