On niin niin masentavaa tämä jatkuva sataminen. Kun ikkunasta katsoo ulos voi vaan olla iloinen siitä, että omat koissut eivät enää tässä elämänvaiheessaan ole kovinkaan yliaktiivisia ja niinpä voi olla tekemättä välillä niitä pitkiä metsälenkkejäkin ilman, että kotielämä muuttuu liian levottomaksi. Tosin nyt saattaa olla toiveita päästä taas aloittelemaan pitkään kesätauolla ollutta hakuharrastusta. Eli torstaina 11 päivä, jolloin Lucaseni täyttää kokonaiset 6 vuotta, olisi bunkkeriharjoituksia lentokentän liepeillä jos nyt ei joku peru tulemistaan. Taitaa olla poikaselleni oikein mieluisa synttärilahja se. Täytyyhän se jonkunnäköinen kaakkukin toki väsätä ja ehkä uusi pehmopallokin voisi korvata saumoistaan revityn spesiaalilaatikossa pidetyn, vain silloin tällöin esiin otetun ja jo aikaa sitten viimeisen vinkunsa päästäneen lempilelun.

Vaan pari päivää todellakin oli ihanan aurinkoista, joskin tuulista, tässä välillä ja yhtenä sellaisena päivänä suuntasimme koulun jälkeen Kopparnäsiin. Alue oli minulle uusi, sillä se sijaitsee toisella puolella missä yleensä käymme ja kuuluu Uudenmaan virkistysalueisiin. Oikein kaunista siellä oli ja meri pauhasi majesteetillisesti työntäen valkoisia vaahtoharjoja rantakallioille. Kaikki menikin oikein kivasti kunnes petotyttöni haistoi tutun vihollisen hajun ilmasta ja katosi metsään haukkua louskuttamaan. Äänen perusteella ei ollut vaikeata löytää paikkaa mutta suuri ja vedentäytteinen oja kyllä hankaloitti asiaa kun siitä ei olisi kuivana yli päässyt. Pakko oli kiertää ihan hiekkatielle saakka ja kulkea pitkin tiheäkasvuista niittyä saalispaikalle. Siispä Ljuba ja välillä rääkähtävä supi olivat niin tiheän kuusen alla, etten olisi kyllä koiraani käsiksi päässyt. Pakko oli vaan antaa tapahtumien kulkea niinkuin ne tuon pedon kanssa etenee. Sillä kun paikalle tulin oli se Ljuballe merkki käydä kiinni, enkä voinut mitään tehdä sille. Ne kuusen oksat kun kasvoivat tuuheana risukkona pitkälle pitkin maata. Eli Kopparnäs on nyt taas yhtä supia köyhempi. Puolitehen ei Ljuba hommaa jätä, joten jouduin siinä odettelemaan useita minuutteja ennenkuin se suostui tulemaan esille sieltä kuusen alta. Ja olihan sillä juu pieni jälki suupielessä taas. Tosin se on pientä verrattuna siihen, että toinen pääsi hengestään.

Kun sitten palasimme viimein autolle oli Luca onnistunut keplottelemaan häkkinsä luukun auki ja koko takakontti oli täynnä silppua kun se oli ehtinyt silputa sieltä yhden pehmolelun sekä myös taluttimensa (joka ei kovin vanha ollut) kappaleiksi. Sen verran herraa sieppasi, ettei enää päässyt mukaan metsään uudetta kertaa. Siinä vaiheessa oli emännällä naurut vähissä ja kotimatka autossa taisi sujua enemmän tai vähemmän kiukkua puhisten. Ainakin siis alkupätkä kun ensin pahimmat höyryt olin saanut purettua auton takakontin siivoamiseen hampaiden kiristyksen säestyksellä. Kirkkonummelle kurvattiin kotimatkalla ostamaan uusi talutin.

Että sellainen oli niin mukavasti alkanut reissumme tällä kertaa (tai no ihan tuntihan siinä kivasti meni ennen tätäkin episoodia) kun se asuttamaton ranta-alue on paljon laajempi kuin aiemmin käyttämämme alue.

Tosin on niitä henkilöitä useampiakin, jotka vaan kehuvat kun kuulevat Ljuban vähentävän supikoirakantaa. Äitini kuuluu näihin. Toiset taas kokevat sen hyvinkin epämiellyttävänä, koska eivät oikein kestä minkään eläimen pienintäkään kärsimystä. Itsekään en kovinkaan mielissäni ole asiasta joskin toki ajattelen, että Venäjän turkistarhoilta aikoinaan karanneet supit eivät oikeasti luontoomme kuulu ja saavat paljon tuhoa aikaiseksi mm linnustolle. En silti pidä ajatuksesta, että koirani on toteuttamassa luonnollisia viettejään ja oikeasti tappaa.
Yhtä vähän pidän ajatuksesta, että koirani olisi lopun elämäänsä pakotettu kulkemaan aina vaan kytkettynä minun tahtiini. Ei sekään mitään koiran elämää ole.

Olen varma, että monikin lukijoistani pitää minua edesvastuuttomana ja itsekkäänä ja myönnettäköön, että siinä on perääkin. Oman koirani onnellisuus on minulle tärkeämpää kuin Suomen supikoirakannan säilyminen ja lisääntyminen. Että sellainen hirvetys minäkin olen. Sen kun tiedän, ettei ne eläimet todellakaan jää kitumaan sen jälkeen kun Ljuba on ne kiinni saanut. Se ei todellakaan jätä hommaa puolitiehen.

Ja tämän päälle nyt sitten niitä 'ah niin viattomia' ranta- ja syksyisiä metsäkuvia.

Tässä nyt oli ennemminkin pilvipouta kun oltiin Soukassa Krattivuorella. Eikä supeja missään lähistöllä.

Jotta Ljubakin malttoi hyvin pysyä maisemissa

Eipä tainnut niitä olla Kivenlahden Sammalvuorellakaan männä viikolla

Lucan onnellisuuteen riittää - kuten lukijamme tietävätkin - mitkä tahansa lätäköt. Tässä kuvassa on minusta muuten se syksyn ydin väreineen ja sienineen.

Mökilläkin on kovin syksyisen näköistä

Tässä sitten ollaankin Kopparnäsissa erisävyisten graniittikallioiden keskellä.

Täällä oli tilaa juoksennella aavan meren rannalla...

... ja lillutella aallokossa

Tai vaan tähyillä kaukaisuuteen. Sellaisiin mietiskelyihin ei Lucan aika kyllä liikene.

Mutta liukkailla silokallioilla oli hauska taiteilla.

Heiii Ljubaa! Täyskäännös ja sassiin!

No enhän minä mihinkään mennyt. Täältä sitä tullaan. Kait nyt namiakin saa.

On se hyvä kun tarjoilu pelaa. Ljuballa kieltä riittää haljenneenakin.

Oiskohan Lucalle ollut sopivampi nimi Narcissus? Sen kun voi usein nähdä itseään ihailemassa veden heijastuksesta.

Ljuba kokeili miltä tuntuu kelliä kivipedillä. Ei tainnut olla ihan yhtä mukavaa kuin ruoholla.

Kahluukuningas.

Mamsilla on käsi namitaskussa. No eikun sinne.

Kanervapolulla

No johan tässä ehtikin hieman kuivahtaa välillä. Siitähän voi pienen koiran nestetasapaino pahemminkin järkkyä.

Edelleen maisemissa ja katsekin kuin viattomuuden perikuvalla

Käydääs turrit katsomassa tuota grillitupaa vähän lähempää.

Käydään vaan mamsi mutta mihinkäs se sisko nyt katosi?

Lopun sitten jo tiedättekin.

Tulkoot tähän loppuun nyt vielä Lucan aamukivat lumikasoilla

Huomenna koulun jälkeen menemmekin vaihteeksi eläinlääkärillä käymään sillä edelleenkin tuntuu Lucan oikeata korvaa jokin vaivaavan ja pakkohan se on nyt sitten tutkituttaa kun ei kotikonstit auta.

Viipurin pedon ja kahluukuninkaan emäntä kuittaa.