Maisemakin on  kuin postikortti. Koiruudet sen kun porskuttaa ja kierii ja porskuttaa ja kierii. Lumen alta tulevat hajut ovat kumma kyllä niin paljon mielenkiintoisempia kuin ne olisivat ilman lunta päällänsä. Lenkkeilymme onkin sitten remmien kiristelyä vaan ei suinkaan aina eteenpäin. Itse mennä töpsöttelen eteenpäin kun tuleekin täys stoppi vähän väliä. Joko siellä takana makaa Luca ketarat pystyssä tai Ljuba juuttuneen nenästään kiinni lumihankeen tai kummatkin selällään sätkyttelemässä ja kierimässä lumisella tiellä. Vapaanakaan ei ole helppoa. Siis koirilla. Kun niitä hajuja on niin maan penteleesti ja ihan joka ilmansuunnassa. Eihän sitä pieni koira tiedä minne päin pitäisi kääntyä kun jo perille päästyään tuleekin takaapäin vieläkin houkuttelevampi haju ja taas poukkoillaan.

Lucalle on luoja suonut sellaisen karvapeitteen joka kerää kesällä puolet metsästä kotiin ja talvella vastaavasti kotiin tuomisina on jalat täynnänsä lumipalloja. Ljuballa ei tätä probleemaa esiinny. Tikut ja lumet varisee pois kävellessä. Vain siemenet jää turkkiin kiinni mutta nekin saa harjaamalla pois. Lucalta ei kannata edes ajatella harjaamista kun ne ovat sinne kikkuroihin oikein kunnolla kiertyneet. Sormin on jokainen tikku pois poimittava. Lumet ei sitten lähdekään kuin lämpimässä suihkussa.

Kävimme myös kääntymässä Porkkalassa kun sattui olemaan koulusta etäpäivä ja ilma oli mitä ihanin. Tämä siis ennen lumien tuloa.
Kävimme myös viime lauantaina Pirttimäessä kun olimme ensin olleet parisen tuntia palelemassa Petikon Mustin ja Mirrin ulkopuolella. Siellä kun oli taas Viipurin Koirien ruokakeräys ja tuotto oli vähintään yhtä hyvä kuin edellisilläkin kerroilla. Kuinka monta kiloa ruokaa tuli en tiedä mutta siinä oli kyllä sellainen kolme - neljä pakettiautoa ihan täynnänsä ruokaa ja muita tarvikkeita. Tällä kertaa pidettiin buffettiakin ja sekin tuotti yllättävän hyvin vaikka maksu oli täysin vapaaehtoista. Eräs Eltzie nimimerkillä kulkeva henkilö Viipurin Koirien keskustelupalstalta ansaitsee ihan julmetun ison kiitoksen kun oli sen buffetin tarjoilut taikonut esiin omin sekä isoäitinsä voimin.

Muuten ei ihmeempiä elämäämme kuulukaan ellei Lucan jatkuvia vatsavaivoja oteta lukuun. Viime viikonvaihde kun meni vesiripulilla taas. Eli on siis taas antibioottikuurilla. Nyt kyllä ihan normaalisti toimii vatsa mutta saa nähdä kuinka kauan. Jouduin siksi harmikseni jättämään ystäväni Ruutin synttärit väliin sillä Lucaa ei olisi voinut mukaan ottaa tartuntavaaran vuoksi ja se vikisi ulos tunnin välein pahimmillaan, joten ei olisi voinut yksin kotiinkaan jättää.

Koska kello on jo aika paljon niin laitanpa tänne nyt vaan kuvia ja sen jälkeen lähden koiruuksien kanssa iltapissalle.

Porkkalassa

Koskaan ei ole liian kylmä kylpemiselle

No Ljuba on vähän eri mieltä asiasta mutta multaa - sitä voi aina syödä

Kun merenrannalla ollaan on paras pitää kuuloelimet terästettyinä. Paras ääniaaltojen vastaanotto aikaansaadaan kun annetaan tuulen nostella niitä sopivaan vastaanottoasentoon.

Sitähän ei koskaan tiedä kuka tulee käymään

Vähän mamsia hirvitti kun Luca kukkoili jyrkänteiden reunoja pitkin. Tässä kohtaa jo suostui sentään laittamaan jarrut päälle.

Voi että, metsästäkin löytyi sopiva kylpyamme. Ei tarvinnut pienen vesikoiran päästä kärsimään ulkoisesta nestehukasta.

Ljuba kattelee mamsia kuin sanoen: "Ei se oo ihan viisas toi veikka. Mennä nyt jääkylmään veteen kun ei ole edes kuumissaan."

Vettä kun menee sisään niin onhan sen sitten myös tultava uloskin. Luonnon laki!

Kotinurkkien menoja

Tässä olikin ensimmäinen pakkaspäivä. Lunta ei vielä ollut nimeksikään. Kuten huomaa, pienet vesiripulit ei pahemmin Lucan tahtia haitannut.

Kävelimme siis Hannusjärven rannalle. Vähän piti Lucaa kovistella, ettei nyt sentään neulanohuelle jäälle sopinut mennä tepsuttelemaan. Onneksi löytyi muutakin mielenkiintoista tekemistä.

Niin se hämärä aina vaan laskee aikaisemmin, kuten tästäkin kuvasta huomaa. Pidän kuitenkin sen tunnelmasta vaikka se onkin hieman rakeinen eikä kovinkaan terävä. Ljuba näyttää jotenkin taianomaiselta kuvassa harmaita jäähileiden peittämiä kallioita vasten kun himmeä valo pilkistää esiin puitten takaa.

Tässä yritin ottaa Ljubasta kuvan yölenkillä katulampun alla ja ilman salamaa. Aavemainen tunnelma ja rakeinen koira. Mutta varjo näkyy hyvin.

Tämän näköistä on omalla pikku pihallani nyt.

Ja tämän näköinen lumiturpa sieltä oli sisälle pyrkimässä. Kiitän laminaattilattoitani, jotka kestävät pienet lumet päällään sen koommin kärsimättä siitä.

Myös Laurinlahden rannalla ollaan käyty...

...ja siellä riitti ihmeteltävää

Mitä nyt edestakaisin porskutteluiltaan kerkesivät...

Tämä kuva kertookin enemmän kuin tuhat sanaa.  Täytyy sanoa, että onnekseni trimmasin  Lucasta aika paljon karvaa pois viime viikolla koneella ja loppusilaukset sitten saksilla. Puoli muovikassillista täyteen pakattuna itse asiassa. Muuten tuo lumimäärä olisi vähintäänkin kaksinkertainen.

Tämä kuva Ljubasta on otettu samaan aikaan ja kuten huomaa, yksi ravistus ja lumet tippuu pois.

Levollisen kaunis oli koskematon lumipeite metsikössä.

Pirttimäki

Pirttimäen talvinen ilme oli tämän näköinen. Sopivasti tultiin aukealle kalliolle juuri auringon laskun alkaessa.

Sininen iltahetki talvisella suolla.

Sepäs oli sitten tämän kirjoituksen satsi. Luontokuvia sen sijaan löytyy runsaasti luontoblogistani.

Enpä oikeastaan tiedä kuka täällä nykyisin käy (paitsi Päivi, joka kiitettävästi jaksaa kommentoida ja jättää terveisiä). Kovasti ilahtuisin muistakin kommenteista. Mukava pikkuviesti ilahduttaa aina.