VERIJÄLKI

Olen nyt käynyt säännöllisesti pari kertaa kuukaudessa koiren kanssa verijäljellä.

Jälki tehdään siten, että on sieni sidottuna naruun ja se kostutetaan verellä alussa jossa on myös maata kaavittu jonkun verran jalalla kuopaksi. Vedetään veristä sientä perässä. Oksille laitetaan pyykkipinnoja merkiksi siitä missä jälki menee. Tehdään muutama mutka riippuen koiran tasosta. Lopussa kaavitaan maata ja laitetaan sieni siihen. Kaadetaan vähän lisää verta päälle ja jätetään koiralle kippo, jossa on sen nameja sinne. Noukitaan sieni vaikkapa muovipussiin ja poistutaan eri reittiä pois jäljeltä. Annetaan jäljen sen jälkeen vanhentua ainakin tunnin tai pitempään sillä aikaa kun vaikka kulkee koirien kanssa lenkin toisella alueella.
Porukkamme, jonka nimi on Jälkiviisaat, koostuu pitkälle tavallisista perhekoirista, joita löytyy joka lähtöön. Moni näistä on ex-rescue. Vielä ei ole tullut itselleni eteen koiraa, joka ei olisi asiaa hiffannut ja siitä nauttinut, joskin Taro oli hyvin hidas ja tarvitsi hieman apuja jäljellä ollessaan. Sen voi laittaa ihan sen piikkiin, että Taro oli jo tullessaan kovin iäkäs ja sen aistit hyvin sumentuneet ja etenkin takajalat jokseenkin heikot. Siltikin sekin oppi jotenkuten jäljestämään. Nämä muut nuoremmat koirani ovatkin ottaneet asian omakseen lähes saman tien. Luca on yli-innostunut ja jäljet mennään läpi todellakin oksat rymisten. Siinä saa kuljettajakin juosta ihan kunnolla. Ljuba, joka on nyt käynyt kolme kertaa on säntillinen ja harras jäljestäjä, joka nuuskuttaa jokaisen millimetrinkin koko jäljen ajalta ja välillä kuikuilee ympärilleen kuin etsien haavoittunutta eläintä. Alfa debytoi tänään aika lyhyellä jäljellä mutta selvästi se ei tuottanut mitään ongelmaa ja olisi hyvinkin voinut olla pitempi. Vähän se namikippo siellä jäljen päässä aiheutti hämmennystä mutta kyllä se tyhjäksi syötiin aika pian.
Alla on kuvia jäljestyksestä otettu hieman eri kerroilla.

Luca jäljellä viime keväänä