Eilen illalla palasin mökiltä kotiin vastaanottamaan seuraavan viikon hoidokkiani eli lagottotyttöä Biancaa. Bianca on tuollainen hyvin suloinen pieni olento. Kova ikävähän tytöllä tuli kotiväkeä kun lähtivät ja jättivät hänet tuiki vieraaseen paikkaan. Ihan ulinan kanssa ikäväänsä piti osoittaa. Miettii varmaana rassu mihin ihmeeseen hänet ollaan hylätty. Iltalenkillä osasi kyllä edetä vetää kuin höyryjuna mutta ilmeisesti on saanut kuitenkin koulutusta nätisti kävelemisessä sillä pysähtyminen ja tiukka EI kyllä sai lievän hölläämisen aikaiseksi aina hetkittäin. Toki tyttö muisti parkkipaikan johon hänet tuotiin sillä juuri siinä Espoonlahden uimahallin kohdalla piti väkisin päästä katsomaan oisko isäntäväki palannut paikalle. Eivät olleet. Voi pientä.
Iltaruokaa en antanut ja tuskin se haittasi sillä tämä tyttö on kyllä ollut ruoka-aikoina kotona. En usko että olisi siinä mielentilassa mitään syönyt. Toki pari koirankeksiä tyttö sai lohdutukseksi.
Ljuba on kyllä vähän kyylännyt Biancaa syrjäsilmällä ja kerran ärähtikin ikävästi. Onneksi olin itse vieressä että sain otettua Ljubaa heti niskavilloista kiinni. Tätä toimenpidettä en onneksi joudu muuten käyttämään mutta mitään yhteenottoja en suvaitse kotonani. Varsinkaan kun Bianca halusi vain nuuskia kaikessa ystävyydessä. Tietenkin hyvitin asian hetken päästä pyytämällä Ljuban viereeni sohvalle kun se oli ensin rauhoittunut. Bianca tulikin sitten toiselle puolelleni ja siinä oltiin pitkään ja annettiin kahdella kädellä rapsutushoitoa.
Luca ei ole alkuinnostuksen jälkeen edes noteerannut uutta tulokasta mutta Luca taisikin olla aika väsynyt uituaan kerta toisensa jälkeen noutamaan puolikasta tukkia järvestä aiemmin päivällä. Lucaa kun ihan pikkukepit ei hirveesti innosta mutta kun kokoa ja näköä on sen verran että en edes jaksa sitä hirveän hyvin heittää niin johan tulee poikaan vauhtia. Aamuisin taas Luca tulee juuri ja juuri aamiaisellensa ja häviää aina heti sen päälle makuuhuoneen hämärään jatkamaan uniaan kunnes lähdemme ulos. Ljuba on myös ottanut saman tavan itsellensä. Niinhän se seura tekee kaltaiseksensa.
Yöksi jätin pikkuisen pörröpään pois makuuhuoneesta ja laitoin oven kiinni. Aattelin että se olisi parempi kaikkien kannalta. Biancalla oli eteisessä oma täkkinsä ja vesikuppi. Toki se ravasi aikansa ympäriinsä ja hyppäsi pihanovea vastaan. Menin sitten ja vedin verhon oven eteen ja kohta tyttö sitten rauhoittui ja kävikin maate.
Aamulla vastassa oli iloisesti hyörivä pörriäinen kun avasin oven. Toki ylöspääseminen vaati omat toimensa sillä Luca ponnahti toiselle puolelleni ja Ljuba taas toiselle kun huomasivat heränneeni. Siinä ne sitten köllivät rapsuteltavina ja kun  sanoin nousevani molemmat kierähtivät melkein päälleni kuin sanoen: "Ei vielä mamsi. Rapsuta vielä vähän aikaa."
Toki kun avasin oven pihalle piti pikkuisen käydä tutkimassa, oisko isäntäväki palannut yön aikana mutta paljon rauhallisempi tyttö on jo tänään. Nytkin makoilee tuossa vierelläni sohvalla. Ihan kaikkea ei syönyt kupistaan nyt aamullla mutta vähäsen sentään. Kovin on hellyydenkipeä pikku pimu. Vaatii tassullaan lisää rapsutuksia kun lopetan.
Luulen kyllä että kun lähdemme sinne mökille niin tämäkin neitonen alkaa nauttimaan olemisestaan täällä ventovieraiden keskuudessa. Ongelmana on ettei tytöllä ole mitään punkkisuojaa ja niitähän piisaa tänä vuonna. Tosin minulla on vielä olemassa yksi ampulli Frontlinea ja sain kyllä luvan laittaa sen tytölle. Taidan niin tehdäkin ennenkuin lähdemme mökille.

Tässä minä vaan odottelen kotiväkeäni takaisin.

Jokos ne nyt tulisi.

Mutta kun sieltä kuului auton ääni.

Iskä, äippä...minulla on ikävä teitä

Tänään olisi Helsingin Herttoniemen koirarannassa lagottotapaaminen mutta taidan jättää väliin kun alue on aidattu ainoastaan maan puolelta ja en uskalla ottaa sinne vierasta koiraa ja pitää vapaana, ettei se katoa minnekkään. Se olisi aika kauheata.
Taidan vaan mennä metsään ja pyytää vaikka Tiinan tuosta naapurista mukaan. Minulla kun on takakontti täynnä koiranruokaa joka menee sitten Viipurin tarhalle, mihin on koiria tuotu nyt ennätysmäärät Venäjällä olevien lomien takia ja varastot ehtyneet ruoasta. Tiina toimittaa säkit eteenpäin Viipurin Enkeleille.
On se aika kauheata kun koiria dumpataan sinne tarhoille alta pois heti kun lähdetään lomille. Miksi ottaa koira kun ei halua siitä huolehtia koko sen elämän ajan? Kurjaa on itäisen naapurimme häntäheikeillä ja -helgoilla.
Nämä ruokasäkit ovat minulle turhia sillä Ljuba ei saa syödä kuivamuonaa ja Lucalla on oma erityisdieettinsä. Myös Cosmos syö vain määrättyä korkea energistä ruokaa ja kun näitä ruokasäkkejä tulee kilpailuista kun voittaa niin ne jää sitten nurkkiin. Ralf siis luovutti kolme säkkiä ja Ljubalta tulee puolitoista sillä sen edellistäkin kuivamuonaa jäi paljon jäljelle kun se siirtyi kokonaan kotiruokaan ja sehän voitti yhden säkin siellä Inkoon mätsärissä.

Sitten vähän muita kuvia.

Daliat vihdoinkin alkaneet kukkia

Nämä liljat ovat kyllä varsinainen silmänilo

Eipä ole vikaa näissäkään upeissa liljoissa, jotka sain viime vuonna ruukussa ystävältäni Ruutilta tuosta seuraavasta rapusta. Katso Ruut miten hienosti ne ovat viihtyneet mökillämme ja suurkiitos sinulle näistä. Lapsiakin ovat tehneet useita joten ensi vuonna ne kukkivat varmasti vieläkin runsaammin.

Nämä hauskat kellonmuotoiset kukat kasvavat siellä rantasaunamme edustalla. Sekin ollut alkuun vain sammalta mutta nyt alkaa olla enemmän kukkaketo sekin alue. Jopa varjoliljoja on sinne pesiytynyt joskaan ne eivät vielä ole tänä vuonna kukkineet. Niin ne siemenet leviävät laajalti ympäristöön.

Hussella on selvästi sylikoiran virka vapaana kun siihen sylin lämpöön pääsee vuoroin Ljuba ja vuoroin Luca. Cosmos ei oikein täytä sitä virkaa kun on jo kooltaan liian iso ja muutenkin sen verran Jätkä, ettei kauaa viitsi rapsuteltavana olla. Ennemminkin puskee voimallisesti ja örisee riemuissaan häntä vispaten kun tavataan tai kiemurtelee selällään maassa mutta hetken päästä menee jo omiin oloihinsa. Tosin kumpikaan omistani eivät kauaa sylissä viihdy hekään mutta kuitenkin vierellä sohvalla rapsuteltava jaksavat olla pitkäänkin iltaisin. No Ljuballe kelpaa rapsutukset kyllä ihan aina ja kaikkialla.

Käytiin myös jäljellä kaikkien kolmen kanssa. Vedettiin jäljet torstai-iltana sinne Gallen Kallela kallioiden ympäristöön ja vietiin koirat seuraavana päivänä sinne jäljestämään. Kanttarellejakin löydettiin muutamia sieltä yhdestä kohtaa kun jälkeä vedimme. Ralf kyllä sanoi, että ei niitä saa jäädä poimimaan mutta sanoin, että kyllä me ne poimitaan pois kun kerran ovat ihan merkkiesi vieressä. Oma vika kun menit merkkaamaan jäljen tänne kanttarelliojan viereen :)
Ensin menin Ljuban kanssa, jonka jälki oli kaiketi sellainen 50-60 metriä yhdellä kulmalla jossa ei ollut kuoppaa.
Alussa piti vähän ohjastaa Ljubaa ja kun yhdessä kohtaa oli maassa iso reikä (ehkä hylätty mäyrän- tai ketunkolo) niin sinnehän Ljuba dyykkasi pää edellä. Tämän jälkeen Ljuba jäljesti sitten hyvin tarkkaan pitäen nenänsä lähellä maata koko matkan. Ljuballa on kyllä hyvä jäljestystyyli kunhan se ensin alkaa keskittyä hommaan sillä kun se keskittyy se ei juurikaan poikkea sivuun jäljeltä vaan seuraa sitä tyylipuhtaasti koko matkan.
Sitten menimme Cosmoksen kanssa jäljelle. Cosmoksella olikin voittajaluokan tyylinen jälki jossa välikuopat ovat suoralla osuudella ja kulmissa ei ole kuoppia. Tosin pituudeltaan se oli kaiketi siinä 500 metriä joten koejälkeä selvästi lyhyempi. Se on aika vaikeata koiralle mutta aika hyvin Cosmos meni jälkensä läpi vähän kierrellen ja kaarrellen mutta jotakuinkin seurasi jälkeä liikoja poikkeamatta siltä pois. Ainoastaan yhden vesiojan kohdalla se olisi mielummin pulikoinut kuin jatkanut mutta sen jälkeen se toimi aivan loistavasti. Vauhtia tosin on edelleen vähän liikaa.
Lopulta koitti Lucan aika ja kyllähän poju tiesi mistä on kyse kun päälle laitettiin valjaat ja liina. Lucalle oli tehty avoluokan jälki kahdella välikuopalla joskin sekin selvästi lyhyempi kuin varsinainen koejälki. Alku sujuikin oikein hyvin mutta kun Luca on sellainen höseltäjä eikä nenä tahdo pysyä tarpeeksi lähellä maata niin jäi ne kulmakuopat haistelematta kun kierreltiin väärältä puolelta puita ja risukkoja. Annoin tosin Lucalle ehkä vähän liian höllät ohjakset mutta halusin näyttää Ralfille kuinka se jäljestää jos sitä ei pidä riittävästi ohjaksissa. Nenä kyllä toimii mutta sen olisi opittava pitämään se nenä lähellä maata ja myös hiljennettävä vauhtia hieman. Kerran jouduin pysäyttämään sen kun en enää nähnyt niitä kreppinauha merkintöjä eli olimme menneet liikaa sivuun. Sanoin Etsi jälki mutta en osoittanut suuntaa ja kyllähän Luca itse sitten löysi takaisin jäljelle. Loppupäässä se taisi jo haistaa että ollaan tulossa maaliin ja omalle namikupille sillä vauhti sen kuin kiihtyi. Kuvia tuli tällä kertaa otettua vain Lucan työskentelystä sillä metsän hämärissä nuo mustat koirat eivät oikein tahdo kuvassa näkyä.

Oikealla jäljellä ollaan

Loppukuoppa!

Palkkionamit ja kehut.

Nyt sade näyttää laantuvan joten lenkille. Kuulumisiin ja hyvää kesäviikkoa toivotellen...