Sateen lakattua eilen lähdimme metsäilemään ja mieluisaa seuraakin saimme kun ystäväni Tiina lähti mukaan luontopolulle.
Täältä voitte lukea Tiinan sanoin tuosta retkestämme ja ihailla Tiinan kivoja kuviakin koirien edesottamuksista. En siis ala sen tarkemmin itse selostamaan koska en osaa yhtä kauniisti asioista kirjoittaa kuin Tiina, joka osaa jo pelkin sanoin luoda lukijalle niin hienoja tunnelmia.
Sanonpa vain proosallisesti, että oli oikein miellyttävä retki kaikkinensa. Toki pienen miinuksen teki se kun Luca otti asiakseen käydä haukkumassa erästä naisihmistä joka siellä yhdessä paikassa polulla vilahti. Toki tämäkin nainen hetken toivuttuaan Lucan hiljennyttyä ja käytyään nuuhkaisemassa naisen kättä myönsi että näkyy olevan ihan mukava koira tarkemmin katsottuna vaikka alkuun luuli varmasti vihaiseksi ja sanoi vielä päälle että pitäähän koirien päästä joskus vapaanakin temmeltämään. Lucan omintakeista ilmoitusvelvollisuutta en vaan saa pois kitkettyä. Eri asia jos ympärillä liikkuu paljon väkeä. Silloin ei sano mitään. Onneksi ei kuitenkaan ole yhtään aggressiivinen tuo poikuus. Tässä sitten vaan muutama kuva koirista.
740475.jpg
Näin lahjakkaasti osaa vain lagotto itsensä sotkea.
740476.jpg
Onneksi he myös rakastavat vettä ja uimista, joskaan tuo Hannusjärvi ei nyt kesällä ole maailman puhtainta vettä.
740477.jpg
Lucalla pitää yleensä olla syy lähteä ihan uimaan, kuten veteen heitetty keppi tms. Kahlailu ja vedessä lilluminen on sitten eri asia. Tämä neitokainen se ui vaan uimisen riemusta kerta toisensa jälkeen ja metsästi itse polskuttelemalla aikaansaamiaan vesiroiskeita. Keppien perään lähti vaan ei tuonut takaisin.
740479.jpg
Tällä kertaa Luca jätti kepit ritarillisesti veteen Biancalle ja kääntyi takaisin rantaan.
740481.jpg
Ljubakin pulahti veteen ihan omaehtoisesti. Taisi olla kuuma kaiken pupu- ja lintujahtaamisen jälkeen.
740484.jpg
Vaan syvälle ei Ljuba lähde eikä kauaa vedessä viihdy.

Vaikka olivat uineet niin olivat edelleen kotiin tultaessa koirut aika ravassa, joten ei auttanut kuin ottaa ne yksitellen kylpyhuoneeseen sillä aikaa kun muut saivat jäädä pihalle odottelemaan vuoroaan. Ljuba ja Luca tulivat suht puhtaaksi pelkästään suihkuttamalla. No Ljuba ei nyt kovinkaan likainenkaan ollut. Sen turkista valuu lika pois heti kuivuessa ja se myös kuivuu alta aikayksikön. Ljuballa on superhelppo turkki. Ei kerää likaa eikä risuja. Ei myöskään takkuunnu. Karvaa sitten lähtee mutta ei sitäkään mitenkään ylettömästi.
Lucaa jouduin suihkuttamaan paljon kauemmin ja samalla piti jos jonkunnäköistä risua kerätä pois sen turkista. Olenkin aina kironnut tuota turkkia kun siihen tarttuu kaikki ja sitä ei meinaa saada puhtaaksi ilman shamppoota. Vaan enpä enää  kiroa.
Verrattuna Biancan turkkiin Lucallahan onkin helppo turkki. Ei ollenkaan takkuunnu sellaiseksi huopamatoksi ja paljon helpommin irtoaa roskat pois nypittäessä. Likakin sentään irtoaa kun riittävästi suihkuttaa. Näin ei ollut Biancan suhteen. Molemmat posket, iso osa mahasta, nivuset ja kainalot, korvantaukset, häntä ja kaikki alaraajat niin paakussa ettei edes shamppoolla lähtenyt lika niistä pois. Roskista puhumattakaan. Eli päätin etten lähdekään mökille vaan vietän illan siistimällä tämän tytön turkin. Alempana on sitten vähän siistimpi tyttönen tehtyään tuttavuutta karstan, trimmaussaksien ja shamppoopullon kanssa. Tosin iltalenkillä onnistui juoksemaan jonkun siemenrisukon läpi ja pari tuntia keräsin sitten vielä siemeniä Biancan turkista, kun neitonen lekotteli vierelläni sohvalla, ennen nukkumaan menoa. Ei ole Lucalla yhtään vaikea turkki ei. Nyt minä senkin tiedän.
740493.jpg
Siistitty versio. Biancan emäntä soitteli vielä illalla ja oli onneksi vaan tyytyväinen että tyttö oli trimmattu. Tämä olisi kyllä niin mahottoman nätti lagotto jos vain hieman hoikistuisi ensin. Kaikki mittasuhteet täysin kohdillaan ja luonnekin niin miellyttävä. Ehkä hieman takakorkea kylläkin.