Nyt ollaan sitten oltu uusia oppeja saamassa Vaherman leirikeskuksessa.

Vaherman päärakennus ja taaempana asuntola, jossa useimpi meistä asui omissa huoneissamme. Mökkejäkin oli toki paikalla sekä erillinen saunarakennus.

Leirikeskus sijaitsee järven rannalla, jota ympäröi kauniit keltaiset syyskoivut, Kärkölän kylän läheisyydessä

Järven takareunaa Kärkölän tien lähettyvillä myöhään iltapäivällä

Ilmakin suosi meitä. Sadetta ei tullut kuin pari pisaraa mutta aurinkokaan ei porottanut, joten koirilla oli oikein oivat olosuhteet koko viikonlopun. Tosin sunnuntaina oli niin leutoa ja tyyntä että hajut eivät paljoakaan metsässä leijuneet. Sehän ei näitä tryffelikuonoja kovasti haitannut. Supernenuja ovat joka ikinen.

Ilmapiiri oli vallan mainio koko leirin ajan. Hieman varautuneena tunnetut lagottomme esiintyivät kaikki mitä parhaiten eikä mitään rähinöintiä taikka ujostelua ollut havaittavissa. Iloisesti hännät huiskivat ja rapsutuksia pyydeltiin puolin ja toisin. Yöunet jäivät kyllä hieman vajaaksi kun hyvinä varoittajina tiedetyt koiramme huolehtivat ensimmäisenä yönä siitä ettei asuntolassa turhaan nukuttu parin tunnin pätkiä pitempään. Vessat kun sijaitsivat päärakennuksessa ja yöllä alkoi yhden jos toisenkin rakko ilmoittamaan olemassaolostaan joten käytävillä liikuskeltiin aika paljon eri aikoina.Tällöin tietenkin useammasta huoneesta koirat varoittivat haukunnalla siitä isännilleen ja emännilleen. Kun yksi aloitti yhtyivät siihen tietenkin muutkin koirat. Luca onnekseni ei päästänyt suustaan kuin yhden pienen GRHM äänen ja hiljeni käskystä sen jälkeen.

Koiria oli sen verran paljon, että meidät oli jaoteltu kahteen ryhmään. Meidän ryhmämme kouluttajana toimi Petra ja täytyy sanoa, että olen erinomaisen tyytyväinen Petran selkeään ulosantiin ja kärsivällisyyteen vastata aina vaan uusiin ja uusiin kysymyksiin ilman hermostumisen tai kyllästymisen merkkejä. Sain mielestäni erinomaista opastusta ja uusia lähestymistapoja Lucan hieman holtittomaan etsimistyyliin. Luca kun on sellainen koira, joka mielummin funtsii asiat itse eikä niinkään toimi robottimaisesti. Luca ei siis välttämättä luota niinkään ohjaajan viitoittamaan suuntaan vaan ainoastaan omaan nenäänsä ja sen luomaan mielikuvaan piilon sijainnista. Näin ollen on aina ollut vaikeata saada Luca menemään suoraan. Nyt tuli kuitenkin todettua, että Luca hyvinkin kestää sen ettei maalimies palkkaakaan häntä kun piilo on löydetty silloin kun Luca ei ole noudattanut annettua suuntaa vaan kaartanut liikaa vasemmalle tai oikealle. Ei muuta kuin koira pois ja jos ei suostu tulemaan kutsusta niin sitten se haetaan pois ja uudestaan matkaan. Tulemmekin nyt harjoittelemaan jonkun aikaa vain näitä suoria pistoja, jotta se saadaan toimimaan tarpeeksi hyvin. Hyväksi käytetään sekä haamuja että osittais näkölähtöjä.
Sain myös neuvon hankkia Ljuballe pantaan kiinnitettävän kiintorullan ja pitää sitä mukana aina kun ollaan remmilenkeillä, joissa voin valvoa että se ei mene suuhun vaikka siinä pannassa roikkuukin. Täten voimme jonkun ajan päästä siirtyä sitten myös haussa siihen kiintorullaan joskin on hyvä olla maalimiehellä mukanaan se irtorullakin mikäli kiintorullaa ei koira ota suuhunsa.
Oli niinikään puhetta siitä että koirille ei periaatteessa anneta välipalkkioita haukkumisesta. Näin siksi, että ne eivät opi siihen, että ne voivat haukkua ja sitten lopettaa odottaen siitä liksaa ja sitten vasta haukkua hieman lisää. Niitä haukutetaan niin monta kertaa kun se tulee hyvin ja sitten ei ollenkaan sen jälkeen sen maalimiehen kohdalla. Välillä useampia haukkuja ja välillä ihan vaan pari kolmekin riittää. Myös näin Lucan kohdalla vaikka Lucalla onkin erittäin hyvä ilmaisu. Tämä siksi, että se ei väsyisi kesken kaiken jos pistoja onkin useita.

Leirillä oli mukana aivan ylisuloinen 5 kk vanha Aana pentu, joka on tuotu Sveitsistä ja on perujaan hyvistä tryffelinetsintä linjaisista koirista. Aana oli aivan uskomattoman avoin ja iloinen sekä rohkea pentu. Mikään uusi ei Aanaa häirinnyt yhtään. Yhtä suurella innolla Aanakin teki hommia kuin vanhemmat virkaveljensä ja -sisarensa. Tosin pentumaiseen tapaan aika paljon enemmän höseltäen mutta sehän kuuluu todellakin asiaan tuossa iässä vielä. Hetkessä Aanakin hiffasi hakuhomman jujun ja painella meni perään kun maalimies ja namit katosivat puun taakse. Vain se rauhassa istuminen kunnes piilo-käsky oli saatu ei meinannut oiken sujua vielä.

Aanalla on meno päällä

Oli hauska todeta, että leirin isoimmat ja rotevimmat pojat Allu ja Luca lyöttäytyivät yhteen pitämään vartiota asuntolan terassilla. Olisivat yhtä hyvin voineet mulkoilla toisiaan ja isotella mutta ei mitään sellaista tapahtunut. Olivat koko leirin ajan kuin paita ja peppu nämä kaksi hieman omapäistä pojankloppia.

Mainio lagottoäijä Allu

Itse ihastuin kovasti erääseen hieman Lucan näköiseen mutta selkeästi pienempään lagottopoikaan nimeltään Roni. Roni oli niin rauhallinen ja harkitsevainen, ettei lagotolta vaikuttanutkaan alkuunkaan. Muutenkin Roni oli hyvin lempeän oloinen ja ystävällinen koira. Otti namitkin maalimieheltä niin hellästi, että tuskin koiran kuonokaan kosketti sormia. Roni onkin Lucalle sukua kaukaata ja saman kasvattajan kasvatteja.

Ronille rauhottuminen istumaan ennen Etsi-käskyä ei tuottanut ongelmia ja hakulinjat olivat suoria. Ehkä saamme nähdä jatkossa tämän ihastuttavan lagottopojan hakuryhmässämme Vainuharhat. Asiasta oli hieman puhetta.

Mukana ryhmässämme oli sekä aloittelijoita että jo jonkun aikaa hakua harrastaneita lagottoja. Yhtä kaikki jokaisella oli aivan yhtä suuri työinto ja niinpä aika meni kuin siivillä siellä hakumetsässä kun sai katsoa iloisesti pitkin metsää huiskivia kikkarapäitä. Ei yhdeltäkään koiralta jäänyt ymmärtämättä asian juju. Jotkut eivät oikein makkararingistä piitanneet mutta toimivat kuitenkin haussa oikein hyvin.

Tässä ryhmällemme annetaan briiffausta lauantai-aamuna. Kuvassa oikealla on Petra ja mukana on myös Petran jo periaatteessa eläkkeelle jäänyt mutta jokseenkin levoton hovawartti, joka toimi puheosuuden jälkeen esittelykoirana. Petra on kilpaillut tämän näyttelyissäkin erinomaisen hyvin pärjänneen kaunislinjaisen koiran kanssa voittajaluokankin hakukokeissa hyvällä menestyksellä.

Viimeistä ohjastusta saamassa Jenni ja Nemo lagotto ennen itse hakuosuutta. Nemo olikin ryhmän ainoa varsinainen miesten mies ja siksi sitä ei päästetty liian lähelle toisia uroksia leirin aikana.

Itse haun jälkeen pitivät Kirsi ja toinen Roni niminen lagotto, jolle haku on jo ennestään tuttua, pientä kaksinkeskeistä keskustelutuokiota. Molemmilla on hauskan kantava ja kirkas ääni.

Kaunis, puhtaanvalkoinen ja TOKOssa hyvin menestyvä Senna maalimiehen luona.

Ruokaa leirillä sai syödäkseen enemmän kuin vatsa jaksoi ottaa vastaan. Aamiainen, lounas, iltapäiväkahvit, päivällinen ja tietty illalla saunan jälkeinen grillaus hetki (jossa meillä tosin oli jo omat eväät mukana). Vaikka leirillä treenattiin tottista ja esineruutua itse haun lomassa niin oli toki aikaa myös vaan istua ja jutellakin.

Tässä yksi sellainen väliaika. Kuvan koirat vasemmalta oikealle ovat suurisilmäinen Otto, papiljottityttö Elli (Ellillä oli turkissaan hurmaavat isot kiharat), mamsin Luca (istuu kuin kynttilä paikka-käskyn saatuaan), kaunis Senna, äijien äija Allu ja tuulennopea Retu. Allu oli Roturacessa viime vuonna Lucan kanssa samassa joukkueessa ja Retu vastaavasti tänä vuonna.

Tässä aina iloinen Zotto poika ja pitkäsäärinen vilistelijä Luru tyttö flirttailevat keskenään. Lurukin oli samassa joukkueessa Roturacessa kuin Luca tänä vuonna.

Esineruutua siis myös treenasimme ja se onkin minulle ihan uusi laji. Tosin se tuntui sen verran hauskalta ja kun Luca osaa periaatteessa noutaa, joskin yleensä pistää sen leikiksi, niin minua nyt puraisi hieman kärpänen myös tämän lajin osalta. Tallattiin ja reunamerkittiin alue suuruudeltaan 25m x 50m. Tämän jälkeen oli tarkoitus piilottaa kolme esinettä alueelle ja koiran tulee lähteä etsimään siltä suunnalta minne se lähetetään (samalla tavalla kuin haussakin). Löydetty esine tuodaan ohjaajalle käteen. Periaatteessa riittää yksi esine alkuun.
Tosin laji oli lähes jokaiselle meidän ryhmän koirallemme uusi, joten esineitä ei piiloteltu vaan koiraa jopa härnättiin sillä ja sitten se vietiin maastoon 'etsittäväksi'. Lucalla oli omat esineensä mukana siksi, että se hiffaisi mitä pitää tehdä. Luca mielsi kyllä edelleen olevansa henkilöhaussa mutta parin kerran jälkeen ymmärsi, että kyseessä onkin toisenlainen etsintä. Oikeastaan ei ollut ongelmaa saada koiraa löytämään ja noutamaan esinettä mutta se vähän tuppasi putoamaan suusta ennenkuin ehdin ottaa sen käteen. Sitä täytyy siis harjoitella.
Luca on sen kaltainen koira, että nämä harjoitukset tulee pilkkoa pieniin osiin ennenkuin ne menee jakeluun. Emme siis voi harrastaa hakua ja ruutua samana kertana vaan ne on pidettävä alussa ihan erikseen. Alueeksikin on valittava helppo ja selkeä maasto ensin, jotta koira ja ohjaaja kykenee havainnoimaan sen oikein.

Esine (tässä tapauksessa hanska) tiputetaan maastoon. Kuvassa ohjaajamme Petra.

Elli tyttö esineruudussa. Ensimmäinen 'vieras' esine jätettiin maastoon kun sitä ensin oltiin nuuhkittu. Elli päätti tuoda Kirsi emännälleen heidän oman esineensä, eli punaisen tossun, joka oli piilossa toisessa paikassa. Pitäähän sitä omista esineistään huoli pitää!

Illalla siis saunottiin ja grillattiin ja turistiin mukavia päivän tapahtumista. Asuntolassa olevassa neuvotteluhuoneessa oli takka, johon Luru lagoton avulla tehtiin avotuli. Luru kun kantoi kiitettävästi klapeja emäntänsä viereen. Omat evääni herätti huomiota, sillä minulla ei ollut mukana kaljaa ja makkaraa vaan tonnikalasalaattia, wienerleike ja punaviiniä sekä jälkkäriksi banaani, jonka myös grillasin kuorineen takassa. Täällä saattoi myös useammat koirat, Luca mukaanluettuna, olla vapaasti ihmisten kanssa samassa huoneessa. Leirikeskuksen pihalla kun oli määräys että koirien on oltava kytkettynä.

Illanviettoa. Tässä leirimme eteen kovan päivätyön tehnyt Heli esittelee parhaimmat puolensa. Kiitos Helille kovasta uurastuksesta. Mainiot olivat järjestelyt ja kaikki toimi moitteettomasti. Noh niitä pelkästään päärakennuksessa olevia vessoja lukuunottamatta.
Kuvassa selin myös toisen ryhmän pätevä kouluttaja Marika (toimii mm. Hepekossa) sekä hakualueita mukana merkitsemässä perjantai-iltana ollut Kirsi.

Luca kuten emäntänsäkin kaipaa välillä omaa rauhaa ja niinpä me kaksistaan käytiin vähän metsässäkin. Tosin kovin isoa lenkkiä ei voitu tehdä kun kummankin puolen oli niitä merkittyjä hakualueita. Lucalla oli jo aiemminkin tänä kesänä esiintynyttä vaivaa takapäässään. Symptomit ovat kuitenkin sen verran hämäriä, etten osaa yhtään päätellä mistä oikein on kysymys. Kuitenkin se vähän väliä tutkiskelee ulkona ollessamme joko hännän alustaa tai polvien alapuolta. Joskus taas reisien sisäpintaa taikka etutassuja ranteiden kohdalta. Ihan kuin sillä olisi jotain nivelkipuja vähän siellä täällä. Anaaleista ei ole kysymys. Sen olen itse tutkinut. Luca myös raapii leuanpieltään aika useasti. Olisiko sittenkin syynä jokin allergia. Tosin kun se on uinut vaivat ovat pahempia (ja Lucaahan ei saa pysymään vedestä poissa). Vesihäntä on joidenkin lagottojen vaiva mutta kun Lucan häntä toimii aina normaalisti. Nyt leirin aikana nämä vaivat, mitä sitten ovatkin, vaivasivat normaalia enemmän. Tosin hakumetsässä ne unohtuivat tyystin.
Ajattelin, että on mentävä mahdollisimman pian lääkäriin kunnon tutkimuksiin, jotta saataisiin tämä vaivan aiheuttaja jotenkin selville. Vaan nyt Luca on heti kotiuduttuamme ollut kuin mikään ei vaivaisi. Leukaansa on tosin pari kertaa raapinut mutta ei muuta. Eikä tämän päivän sadekelikään mitenkään häirinnyt. Lucalla saattaa siis olla jokin allergia mutta enimmäkseen uskon nyt, että kyseessä on psykosomaattinen tauti. Luca kun on jännittäjä tyyppiä vaikka ei sitä noin heti päältä huomaakaan. Ruokakin maistui ihan yhtä hyvin tuolla leirillä, toisin kuin joillakin muilla lagotoilla, kuin kotonakin. Huoneessa kyllä vähän vikistiin kun sinne yksin jäätiin mutta ei sieltä mitään jatkuvaa itkua kuulunut eikä vastassani ollut läähättävä koira joskin muuten kyllä hätäinen ja vinkuva aina kun sen hain huoneesta pois. Massatapahtumat ja kova vilinä (liikaa virikkeitä) sekä jatkuva käskyn alla oleminen on kuitenkin ilmeisesti pojalle liikaa.
Nyt päätinkin, että Lucan kaikki ylimääräiset namit pistetään pannaan pariksi viikoksi ja seurailen sen käytöstä. Jos esim. vaiva pahenee kun ollaan jossakin treeneissä tai kun Ralf ja Cosmoskin ovat täällä ja päivärytmi sikäli normaalista poikkeavaa niin kyse lienee psykosomaattisesta vaivasta. Siihen ei oikein auta muu kuin rauhottaa elämä ja jättää Luca enimmäkseen kotikoiraksi. Toki haku on niin tärkeätä sille, että sitä treenaamme jatkossakin sen kerran viikossa. Uintia tulee ilmeisesti myös rajoittaa kun se tuntuu lisäävän vaivaa. Ongelmaksi muodostuukin sitten se, että en voi antaa nyt Lucalle edes Cartivettiä ja uintikin sinänsä olisi sen huonojen lonkkien takia parasta liikuntaa. Hankalaksi tekee myös treenaamisessa se asia, että kun se nyt jo on hyvin rajoitetulla dieetillä niin milläs palkitsen sitä sitten treeneissä jos se voi syödä vain ja ainoastaan sitä omaa ruokaansa.
Olin niin iloinen aikanaan kun bongasin nuo Bucadog kasvisperäiset puruluut ja Lucan hampaat ovat pysyneet erinomaisessa kunnossa niiden ansiosta. Nyt en uskalla niitäkään antaa sille iltaisin ja näin ollen joudun myös rajoittamaan Ljuban puruluitten syöntiä. Eihän olisi reilua antaa yhdelle mutta ei toiselle.

Tässä vielä se oma puruluu maistuu vallan hyvin ennen nukkumaanmenoa. Huoneemme lattialla oli hiekkaa, joten eihän sitä voinut lattialla syödä. No sängyn päällä olikin kotoota tuotu vanha lakana.

Luca on tuollainen moniongelmainen rakas karvalapseni. Sen kanssa joutuu asiat aina funtsaamaan niin tuhannen eri kantilta.

Tämän ladon vierustaa pitkin pääsimme kätevästi mukavan sammaleiseen metsään kävelemään ja Luca vapaasti edes hetken juoksemaan.

Luca metsässä. Viattomuuden perikuva. Joopa joo!


Autonsa vartija. En ole ihan varma tämän koiran identiteetistä kun se sieltä lasin läpi minut pyrki loitolla pitämään.