Oltiin tänään uudessa paikassa hakuilemassa kun vanha ja erittäin hyvä maasto Tuusulassa meni alta kun maanomistaja ei halunnut meidän jatkavan hakua hänen maillaan. Paikka oli oihanteellinen ja se on siksi sääli. Sain kuitenkin PK:n foorumilla vinkkejä muistakin sopivista paikoista ja valittiin täksi kerraksi niistä lentokentän läheisyydestä paikka nimeltään Mekaanikonkuja. Onneksemme se oli tyhjillään. Maasto ei ole yhtä hyvää kuin vanhassa paikassamme mutta positiivista oli että paikalla on useampiakin bunkkereita ja muita umpipiiloja. Tästä saavat koirat vähän erilaista haastetta. Pikkutytöt saivat olla myös mukana tänään. Eivät hakuilemassa mutta nakkiringissä kylläkin. Kumpikin vuorollaan. Autoni olikin varsinainen sirkus. Takapenkillä neljä koiraa ja takakontin häkissä yksi matkan varrelta haettu hurtta, eli Rocky. Ilmeisesti Vilma kunnostautui vieläpä oksentamalla siinä matkalla. Se on Vilmalla vähän sellainen vatsa ettei autoajelua oksentamatta kestä. On kuitenkin ihan pirteä senkin jälkeen. Jokin tasapainohäiriö tai vastaava vaivaa ilmeisesti. Ei nimittäin kuulu mitään puklausääniä. Yhtäkkiä antaa vaan ylen. Pahimmat sain kaavittua pois kakkapussilla mutta täytyy kyllä se lattia vielä pestä. Onneksi se ei haissut juuri millekkään. Sulamatonta ruokaa kun oli.
Vilma hiffas nakkiringin jujun ja oli itse asiassa jo ekan maalimiehen luona ennenkuin ehdin sen lähettää menemäänkään. Vikkelä Vilma on kyllä tytölle niin sopiva nimi. Vipelsi kiireellä nakkikädestä toiseen kunnes kaikki oli syöty. Nellillä homman juju ei oikein mennyt perille vaan oli itseni mentävä aina kunkin kyykkijän luokse ja kutsuttava ennenkuin tyttö suostui jättämään edellisen. Kukas sitä nyt hevillä periksi antaa kun tietää, että siellä niitä nakkeja on enemmänkin kuin mitä juuri tarjottiin.

Nelli ja Rosita

Nelli ja Katja. Ja namia olivat kalkkunanakit.

Vilma ja Ellinoora. Peppu ei oikein tahtonut pysyä maassa.

Vilma ja Katja. Tässä jo istuminen rupesi luonnistumaan.

Täytyy nyt sanoa, että olen kovasti ylpeä Ljubasta. Kun ajatellaan, että maasto oli ihan vieras, piilot olivat erilaisia (bunkkerit), irtokapula oli vaihdettu kiintorullaan (tosin oli vielä maalimiehellä mukana eikä kaulapannassa kiinni) ja oli siis erilainen kuin mitä on käytetty ennen ja mukana oli yksi Ljuballe melko vieras maalimieskin niin en voi kuin ihmetellä sitä täsmällisyyttä Ljuban työskentelyssä. Tosin käytimme haamuja, koska en halua että tyttö lähtee riistan perään jos ei olisi ihan sisäistänyt mitä oltiin tekemässä. uusi alue kun oli ja nenä kävi jo paikalle tullessa siihen malliin että mietin mitenköhän käy. Mutta ei hätiä mitiä. Ljuba hyppäsi bunkkeriin, nappasi rullan ja kiikutti suorinta tietä mamsin luokse. Kävi vieläpä sivulle liinan päälle panemista varten ihan pyytämättä ja lähti näytille vasta kun sai luvan. Istui sitten nätisti sen aikaa kun maalimies syötteli ja palattiin seuraavalle rastille. Mulla on kyllä tuossa tytössä aikamoinen älyn jättiläinen ihan kirjaimellisesti tarkoitettuna.
Myös Luca uskalsi mennä reippaasti bunkkereihin perälle asti ja sekin oli ilahduttavaa kun ei olla kuin jokunen kerta kauan sitten harjoitelleet umpilaatikosta hakua. Ilman haamua vaan en saa poikaa menemään haluamaani suuntaan. Ei ainakaan jos tuuli vie hajua jotenkin sivulle. Luca luottaa edelleen eniten omaan nenäänsä eikä mamsin viittoittamaan suuntaan. Ainahan se on ollutkin vähän omapäinen tämä rakas palleroiseni. Viimeisen maalimiehen kohdalla ajattelin että en käytä haamua mutta Luca lähti samantien selvästi vinoon eikä tahtonut ihan heti palatakaan vaikka kutsuin takaisin. Noh palasi lopulta (eli teki ikään kuin tyhjän) mutta huomasin että pää kääntyi aina vaan sinne vinoon jotenka päätin että tehdään sitten haamu viimeisestäkin hausta.
Muutkin mukana olleet Dime, Harald, Rocky ja Muska toimivat kaikki oikein hyvin tasoonsa nähden. Dime rotweiler onkin jo vanha tekijä ja Rocky on ollut elokuusta mukana Kirkkonummella hälytysryhmässä.
Koska sade lakkasi siihen mennessä kun hakumme aloitettiin ja alkoi lähes sillä hetkellä uudestaan kun istuimme takaisin autoon niin meillä oli todella tuuria ilmojenkin suhteen. Vaan onhan tuota sadetta tullutkin taas. Matkan varrella tiekin oli tulvan vallassa.

Nyt mietin lähtisinkö mökille piipahtamaan huomenna. Helpompaahan se on siellä neljän koiran kanssa ja sääkartan mukaan siellä saattaisi jopa olla parempi ilmakin kuin täällä kun kerran on länteen päin Helsingistä. Siellä sais autonkin imuroitua ja putsattua kätevämmin. Se kun on aikamoisen hiekkakerroksen vallassa se auton takapenkki. Taidanpa niin tehdäkin. Siellähän sitä isänpäivää on kivempi viettää kun mökki ja sen puutarha-alueet ovat pitkälti isäni rakentamia ja perustamia. Ehkä siellä kokee olevan isää lähempänäkin vaikka hän on jo vuosia sitten poistunut keskuudestamme. Voinhan laittaa vaikka kynttilän palamaan hänen muistomerkilleen, jonka sinne olen laittanut. Hautaa kun ei ole koska hän halusi että hänen tuhkansa sirotellaan mereen ja niinhän me tietenkin tehtiinkin.
Taidanpa tosiaankin tehdä niin.