Talvi tulloo, hiljoo tai kovvoo. Nyt tosin otti pari askelta taaksepäin taas tuo ilmasto ja muuttui loskakeliksi. Mutta onhan tässä ollut näitä pikkukirpeitä pakkaspäiviäkin välissä.
Taisin vähän aikaa sitten kirjoittaa, ettei marraskuussa olisi luonnossa paljoakaan kuvattavaa. No mutta! Eihän se pidä paikkaansa ollenkaan. Pitää vaan ottaa silmä käteen ja katsoa. Aiheita kyllä riittää, ehkei yhtä värikkäänä ja loisteliaana kuin aiemmin mutta silti ihan mukavia tunnelmia ja yksityiskohtia on löydettävissä.

Tässä vähän alkutalven tunnelmia luonnossa.

Eilen oli just tuollainen passeli päivä kun oltiin taas Mekaanikonkujalla hakuilemassa Vainuharhat -ryhmässämme. Tosin sinne löytäminen ilman edellä ajavaa opastajaa oli hieman monen mutkan takaa kiertelyä. Mutta löydettiinhän me sitten perille kun oltiin puoli Vantaata ensin läpi kierrelty. Minä siis tällä kertaa oppaana takana ajavalle Miralle. Varsinainen opas, jep jep!
Nyt oli mukana Husse ja Cosmoskin. Erinomaisesti suoriutui Cosmos myös bunkkeripiiloista. Vaan miksipä ei suoriutuisikaan kun on jo pitkän matkan hakuilija tuo koiruus. Onhan niitä sisätilapiiloja jo ollut ennestäänkin ja nykyään hakuilevat melkein vain pimeässä.
Noin ohimenne sanottuna siinä on tietyt hankaluutensa tähän vuodenaikaan. Kas kun on hirvenkaatoaika ja niinpä Cosmos sattui kesken haun kerran kaadolle. Siinä sitten oli ihana rypeä suolimössössä ja kun isäntä saapui katsomaan mihin koira juuttui sai hän vastaansa suolenpätkää suussaan pitävän iloisesti häntää heiluttavan koiran, jonka koko naama oli mukavasti limaiseen suolimömmöön sotkettu. Eipä auttanut kuin jatkaa hakua ja huudella lopulta maalimiehelle: Palkkaa koira mutta ÄLÄ KOSKE. Sellaistakin voi sattua.

Tällä hakukerralla sai Ljubakin hakea rullan jo ihan bunkkerin takanurkasta eikä se mitään ongelmia tuottanut. Tarkoitus oli toki edelleen käyttää haamuja Ljuballe mutta tokan haun kohdalla Ljuba ei haamua nähnyt ja lähtikin hieman epäröiden matkaan. Vasta silloin tajusin, että se ei todellakaan ollut havainnut sitä haamua. Juoksi kuitenkin noin 20 metriä suoraan ja pysähtyi katsomaan takaisin päin. Huitaisin kädellä menosuuntaan ja Ljuba sitten jatkoi suoraan eteenpäin. Vasta ison kiven kohdalla minkä takana maalimies lymyili Ljuba kääntyi ja meni ensin pätkän väärään suuntaan mutta huomasi pian missä piilo oli ja suuntasi suoraan sinne. Sekunnin päästä Ljuba ilmestyi kiven päälle rulla suussaan mutta jäi siihen seisomaan. Huusin sitten TULE, ja heti Ljuba tulikin juoksujalkaa tuomaan rullan minulle. Olin kyllä niin ylpeä, että tyttö kysyi neuvoa kesken matkan kun oli epävarma ja sitten jatkoi pelkästä käden heilautuksesta suoraa eteenpäin tarkoittamaani suuntaan. Tuntui hienolta kun yhteistyömme sujui niin mainiosti ja nyt tyllerö on siis tehnyt haun ilman muita apuja kuin minun osoittamani suunnan.

Eipä tuottanut Lucallekaan ongelmia hakea sieltä bunkkereiden peräkulmasta vaikka tällä kertaa ei enää haamuja käytettykään. Tosin silloin kun piilo oli maastossa ja aika pitkän matkan päässä Luca taas kurvasi vähän turhan leveästi sivulle ennenkuin löysi maalimiehen. Vaikka menikin ihan pätkän ensin oikeaan suuntaan. Eli edelleen meillä on pienoisia vaikeuksia päästä suunnasta yhteisymmärrykseen. Kuitenkaan se ei mennyt nyt niin paljon sivulle että katsoisin sen hylätyksi suoritukseksi.
Lucalla toisaalta on niin kova työinto, että kun annettiin koirien juoksennella vapaasti keskenään haun päätteeksi niin se ponkaisi ympäri koko tallatun alueen ja haki edelleen maalimiehiä. Tuli takaisin kutsusta mutta heti perään lähti taas hakemaan. Oli kuitenkin kiva nähdä että se etsi todellakin jotakuinkin tallatun alueen sisäpuolelta. Vaan eihän niitä maalimiehiä siellä enää ollut enkä normaalisti tykkääkään että koirat juoksevat vapaana hakualueella muuta kuin jos ovat hommissa mutta tuolla Mekaanikonkujalla ei vaan ole muuta aluetta vieressä. Muissa paikoissa olemme voineet mennä sivummalle juoksuttamaan koiriamme.

Tuli sitten myös vihdoin trimmattua Luca muutama päivä sitten. Mitäs muuta sitä tekisikään kun tulee kylmät ilmat :) Noh toisaalta nyt oli viime hetket tehdä se ja toki Lucalle edelleen jäi sitä turkkia, jotta kyllä se pärjäilee. Kilttihän Luca on ja alistuu kohtaloonsa mutta kyllä se stressaantuu aina trimmatessa ja läähätys käy. Varsinkin nyt kun otettiin kokonaan koneella niin se kyllä jänskätti aika paljon.

Vähän yli puolitiessä pidettiin vähän taukoa kun katsoin BB:tä ja Luca nautti pari koirankeksiä. Vaan kummassakohan on enemmän karvoja? Koirassa vai viereisessä karvakasassa. Tässä vielä vasta yksi jaloista trimmattu ja pääkin vain osittain saksittu.
Tulihan siitä sitten lopulta valmista jälkeä jo ennen puoltayötä ja läähätys loppui yölenkillä kirpeässä ilmassa.

Täytyykin sitten muistaa useasti valitella masennusta pimeyden vuoksi kun siitä seuraa hemmottelua. Ralf toi taas niin ihanan kukkakimpun, että herkistyin oikein tunnelmoimaan sen päälle.

Osan hemmottelusta sai tietty talon toinenkin emäntä. Tai pitäisikö sanoa, talon ainoa sylivauva.

Cosmos se on aina vaan yhtä iloinen pusupoika. Sama lempparilelukin se tuntuu Cosmoksella olevan kuin muillakin talon koiratyypeillä.

Ljuballa on kyllä tapana tuo katoaminen vähän joka lenkillä nykyään. En silti suostu tyttöä kahlitsemaan pelkästään remmissä kulkemiseen. Eri asia olisi jos se aiheuttaisi ympäristölle harmia tai jäisi tulematta takaisin pitkiksi ajoiksi mutta onneksi näin ei sentään ole. Tosin myös Luca lähti tänään jäljelle pitkästä aikaa. Tämä luminen maa kaiketi vahvistaa kaikkia maassa olevia jälkihajuja. Mutta pianhan se Luca takaisin palasi ja laitoin kyllä pojan jo sitten kiinni. Hyvä niin sillä se olisi takuulla lähtenyt uudestaan reissuun kun se ei muuta enää sen jälkeen tehnyt kuin veteli vauhdilla eteenpäin nenä maata liipaten. Tämän jälkeen palasi Ljubakin ja joutui remmiin. Olimmehan jo matkalla takaisin autolle sillä klo 15 aikoihin tänään piti tulla Lucan hieroja Katja Hepoaho tänne kotiin. Vielä tässä vaiheessa ei onneksi ollut mikään paniikki ajallisesti.

Tässä nyt sitten näitä viimeaikaisia kuvia lempiaiheestani, eli rakkaista karvakuonoista:

Hämärä laskeutuu tähyilijän ympärille

Naurava Cosmos ja veden leikki rantakallioilla

Joskus sentään maisemissakin. Ljuba ja laakson sumu.

Tarkkana  liukkaalla kalliolla

Kuperkeikkaa

Lumessa on kivaa - pimeälläkin. Tässä vielä trimmaamattomana (sanahirviö!)

Myyräjahti ei onneksi kauas mamsin luota vie. Tosin multaa koirassa tämän jälkeen riittää oikein kiinni pakastuneena. Suihkukeikka kotona taas.

Ljuba ja luminen merimaisema sekä turpa

Välillä tutkitaan paikkoja yhdessäkin

Useimmiten näitä ikiliikkujia ei kerkeä saada yhteiskuvaan. Tai oikeammin sanottuna niissä on useinkin toisesta vain hännänpää tai nenän kärki mukana. Ljuba onkin helpompi kuvattava kun usein jää jotain pälyilemään hetkeksi.

Luca jos pysähtyy niin tulee sitten oikein linssin eteen ihmettelemään, että mitäs asiaa olikaan mamsilla.

Vaan kyllä nämä kaksi kuitenkin yhdessä paljonkin asioita tutkiskelevat ja peräkanaan juoksentelevat vaikka eivät niinkään leiki. Tai no. Ljuba ei leiki kuin pienen pienissä pyrähdyksissä. Luca kyllä leikkisi paljon enemmänkin ärinä pörinä hippasleikkiä.

Onneksi Lucankaan onni ei ole leikkikavereista kiinni kun maailma on täynnä jänniä asioita ja toisaalta ainahan sitä voi mamsiakin rääkätä. Eipä nämä kalliot oikein Lucan harrastamalle ryntäilyleikille sovellukkaan.

Niinpä sitten päästään loppukaneettiin, eli Lucan hierontasessioon. Kävimme siis yhdessä noutamassa hierojan, eli Katja Hepoahon bussipysäkiltä klo 15 jälkeen tänään ja samalla hän sai tutkailtua miten Luca liikkuu. Itse hieronta oli ilmainen koska se kuuluu osaksi Katjan opiskeluja. Olisin mielelläni maksanut matkan Vuosaaresta tänne mutta sitäkään ei vastaanotettu.

Katja kehuikin Lucan liikkeitä luonteviksi ja askelta pitkäksi. Eli sen suhteen ei ole ongelmia. Hierontakin sujui oikeastaan hyvin vaikka Luca jännittää takapään koskettelua. Katja totesi että reiden sisälihakset ovat aika jumittuneet ja varsinkin oikeanpuolimmainen reisi on huomattavan enemmän jumissa ja kovettunut kuin vasen. Selkä ja olkapäät eivät ole jumissa yhtään eikä Luca yhtään niitä aristakkaan. Lopulta saatiin hieronta suoritettua kun Katja jaksoi olla rauhallinen ja määrätietoinen otteissaan. Hetkittäin Lucalta alkoi jopa silmät lupsahdella kiinni. Kerran Luca tosin katosi pois sängyltä kun aloitettiin oikean puolimmainen hieronta mutta tuli kyllä silti kiltisti takaisin sängylle kun pyysin. Loppuvenytykset sujuivat myös ihan hyvin. Oikeanpuolimmainen jalka tosin tuotti pienoista vastarintaa mutta vasemman puoleinen ei yhtään. Ei myöskään etupään venyttelyt.
Katja sanoikin että Luca on erittäin lihaksikas koira ja sehän on hyvä asia kun kerran lonkat on sököt. Sanoi myös, että kyllä ne kivut ja solmukkeet saadaan pois sitten ajan kanssa ja aineenvaihduntaan vauhtia.
Loppujen lopuksi sujui oikein mainiosti koko hierontasessio ja siitä olen oikein tyytyväinen. Kun sitten piti lähteä saattelemaan Katjaa takaisin bussille alkoi yllättäin ulkona ihan mahoton räiske. Oli näköjään kauppakeskus Lippulaivassa kunnon ilotulitukset ja sehän on ihan tuossa vieressä. Luca tietty sai slaagin ja mentiinkin kylppäriin odottelemaan räiskeen loppumista. Luca rassu hyppäsi ihan ammeeseen asti kylpyverhon taakse pauketta piiloon. Siellä sitten rauhoittui kun istuin vieressä ja silittelin. Täytyy sanoa, että luojan kiitos tuo räiske ei alkanut kesken hieronnan. Tie mitä traumoja siitä olisikaan jäänyt Lucalle päähän koko asiasta kun se on niin herkkä. Onneksi Luca kuitenkin palautuu äkkiä pelottavistakin tilanteista ja heti kun pauke loppui saatoimme lähteä ulos eikä poika yhtään vastustellut ja häntäkin oli taas ihan terhakasti pystyssä.
Katja, joka nuoresta iästään huolimatta osoittautui erittäin päteväksi ja hyvin osaavaksi henkilöksi, lupasikin että ilmoittelee vielä tämän vuoden puolella milloin pääsee taas hieromaan ja ehkäpä Katjalle löytyy täältä lisääkin asiakkaita kun puudelitädin 13 vuotta vanha Olga mummukka voisi hyötyä myöskin hieronnasta jäykkään etupäähänsä ja selkäänsä.

Ljubaa ei nyt hierottu kun ei vaikuta mitenkään kipuilevaltakaan mutta niinpä tyttö vaivihkaa hivuttautui kuitenkin mukaan sängylle Katjan jalkojen eteen kun huomasi että veikkaa käsitellään. Eipä halunnut jäädä hänkään paitsi vatvomisesta. Minä sitten siinä vähän vatvoin Ljuban niskaa ja lihaksikkaita olkapäitä samalla.

Että sellaista mukavaa meille kuului tällä kertaa. Toivottavasti teille lukijoillekin kuuluu pelkkää mukavaa ja heippa.