Tämän, minun syntymäpäiväviikonlopun, olisi pitänyt olla pelkkää iloa, ja onhan se sitä ollutkin pitkälti kuten myöhemmin kirjoituksesta ja kuvista voitte päätellä. Vaan niin paljon surua on ollut nyt viime aikoina. Yksi rakas ja hurmaava karvainen ystävä toisensa jälkeen katoaa enkeliksi. Niin nytkin on kaksi aivan erityistä ja hyvin hellyyttävää koiraa nukkunut pois perjantaina. Vaikka minun pitäisi olla onnellinen, sillä syytä siihen todellakin on ollut, istun vain täällä koneella silmät punaisena ja turvonneena miettimässä elämän raadollisuutta.

Oi sinä taivaan kuu-ukko. Kerro minulle miksi on näin? Miksi meille suodaan päiviemme iloksi ja onneksi niin taivaallisia lahjoja vain, jotta ne anastettaisiin meiltä pois ennen aikojaan? Lämpimiä, pehmeitä, rakkauden täyteisiä lahjoja, joilla on kyky loihtia suurta ja syvää tyydytyksen tunnetta meihin kaksijalkaisiin. Jotka täyttävät toiveemme, kulkevat vierellämme, suutelevat meitä monin märin suukoin kun surettaa, heiluttavat häntäänsä pienestäkin huomionosoituksesta, ottavat meidät vastaan joka pienenkin eron jälkeen kuin kauan kadonneen ystävänsä, harrastavat kansamme ja ovat siitä niin onnellisia. Miksi tuota onnea saamme kokea vain lyhyen ajan? Miksi onnen pitää vaihtua suruksi niin pian? Kerropa se minulle kuu-ukko.

Suuri on taivas mutta vieläkin suurempaa on se mitä se taaksensa kätkee

Jossakin kultaverhon takana asuu rakkautemme kohteet. Jossakin joku jo odottaa. Jossakin ystävykset ovat jo kohdanneet. Jossakin asuu puhdas rakkaus ja mielihyvä. Niin minun on pakko uskoa.

Surullisena voin vain kääntää katseeni kohti taivasta ja aistia pienen palan sitä luojan luomaa kauneutta minkä se taaksensa kätkee.

Kaunista matkaa Ortinolle ja Kari Pörrölle.

Kaksi kultaista vaaria Virosta lähtivät yhdessä enkelimatkalleen surujen perjantaina.

Toinen heistä lumosi minut jo ensi kerrasta lähtien ja tunne vain syveni sen kerran kun tuo suloinen persoona oli hetken luonani hoidossa. Muistan kuinka vain istuin ja katsoin Ortsua lattialla lepäämässä ja se yksinomaan antoi minulle hyvänolon tunteen. Niin mutkaton, kaunis ja lempeä koira. Silmistään paistoi uskomaton lämpö.
Toinen taas oli kummikoirani. Kovia kokenut ja monen kodin kautta kulkenut hyvin hellyyttävä nallekarhu. Vain hetken ehti hän nauttia todellisesta huolenpidosta ja rakkaudesta viimeisessä kodissaan ennenkuin noutaja saapui. Olisipa sitä kestänyt paljon kauemmin.

Tämä vaakku ei suostunut tänään menemään alta pois vaan jäi istumaan viereemme kannon päälle vaikka koirat olivatkin siitä kovin kiinnostuneita hetken. Yllättäen he molemmat jäivät sen jälkeen paikoilleen vain katsomaan herra Vaakkua, joka käänsi päänsä ja katsoi minua suoraan silmiin pää hieman kallellaan. Sitä kesti vain hetken mutta se katse oli sitäkin intensiivisempi. Kun otin kameran esille hän käänsi päänsä pois mutta ei siirtynyt kauemmaksi. Olitko sinä sanansaattaja taivaista?


Surun kasvot. Kari Pörrö jätti suunnattoman tyhjiön jälkeensä.
Kuva: Tiina Hiltunen

Tässäkin on surun kasvot. Mitä sitä tekee kun sydän haluaa pakahtua? Työntää kasvonsa lämpöisen ja pörröisen koiran turkkiin ja itkee hiljaa sisäänpäin.
Kuva: Tiina Hiltunen

Kuva: Alexa Karjalainen
Tähän ei ole mitään lisättävää.

Niin moni ystävä on lipunut keskuudestamme vain vähän yli vuoden aikana. Taro, rakas tähtipoikani, Tiinan elämänkoira Oliver, Lucan velipoika Masi lagotto, Taccu suloinen ja kovia kokenut villakoirapoika ja entinen hoidokkini, Tiinan Mimosa keijukainen, ystäväni Päivin Viron vaari Caston, ystävämme Zotto, Alexan rakas, ihana Ortino ja Johannan elämän taituri Kari Pörrö.

Rauhaa ja rakkautta heidän sieluilleen.

Elämä jatkaa menoaan - kaikesta huolimatta. Kerroin tuossa ylempänä, että oli syntymäpäiväni ja sen ylettömän ja ihanan hemmottelun voimalla jaksan kuitenkin pitkään pötkiä eteenpäin suruistani huolimatta.
Lauantaina minulle tarjottiin sellainen brunssi, että parempaa ei olisi voinut kuvitellakkaan. Tuo unelmien prinssini, loihti esiin mitä ihanimman tunnelman herkkuineen ja lahjoineen. Se alkoi jo oikeastaan perjantai-iltana glögin, piparien ja hänen tekemien tähtitorttujen merkeissä. Lisäksi piparien kanssa oli tarjolla sinihomejuustoa. Kaiken hän toi mukanaan ihan omasta toimestaan mitenkään pyytämättä. Sitten seuraavan päivän brunssi koostui paistetusta pekoni/muna lautasesta, croissanteista, kahvista ja  tuoremehusta sekä mansikoista, Bebe-leivoksesta ja lasillisesta helmeilevää jälkiruoaksi. Kaiken tuon hän loihti esiin sillä aikaa kun minä ulkoilutin koiria. Kun päälle lasketaan vielä ihanat lahjat ja kukka niin voitte te muut vain miettiä vihreinä kateudesta mistä tuollaisia miehiä oikein löytää - siis for real. Olen kyllä oikea onnen tyttö. Tai no akka-ikäinenhän minä jo kyllä olen mutta en pääkoppani sisäpuolelta ole vielä akkailu-astetta saavuttanut. Enkä aio ihan heti saavuttaakkaan.

Herra unelmien prinssi itse

Tässä minä kainosti ihmettelen kuinka olenkaan kaiken tämän ansainnut. Jotain olen varmasti tehnyt oikeinkin.

Sen lisäksi viikonloppuuni kuului mukavaa ja koiramaista yhteisoloa kolmessakin eri kohteessa. Lauantaina oli Rassuttassu ry:n hienot kahvikekkerit Ponnen majalla, Espoossa. Sinne mekin Ralfin kanssa suuntasimme mutta päätimme jättää koirat tällä kertaa kotiin vaikka ne olisi voinut mukana kulkeakin. Olihan se kuitenkin rauhallisempaa ja näin sitä pääsi mielin määrin rapsuttelemaan muitten tuttujen suloisia karvanaamoja.

Tässä ollaankin rapsutushommissa kumpikin

Tässä mielestäni hyvin onnistunut kuva meistä molemmista
Molemmat kaksi kuvaa yllä on ottanut Tiina Hiltunen.

Olin tehnyt tilaisuuteen kolmekin erilaista 'koirakakkua' ja niistäkin ihmiset ostelivat siivuja koirilleen. Myös ihmisten herkkuja oli tarjolla vaikka kuinka paljon ja sen lisäksi paikalla oli arpajaiset ja niissä todella hienot voitotkin. Kaikki leivonnaiset ja muut tuotteet olivat tulleet lahjoituksina, joten puhdas tuotto meneekin sitten hyvään tarkoitukseen, Suomessa toimivien rescue yhdistysten hyväksi. Alla on sekä Rassutassu järjestön että tämän kahvitilaisuuden idean äiti, aina yhtä touhukas ja miellyttävä Nanna.

Valitettavasti Ralf joutui poistumaan aika pian koska hänellä oli taas pelastuskoiratreenit illalla. Itse jäin paikan päälle kun siellä oli lähes jokainen sisälle tulija minun tuttuni ja juttua siis riitti. Sen lisäksi Tiina ja pikkuinen Olga punainen kauluri päällään istuivat arpoja myymässä. Itse voitinkin meille leffaliput. Eipä ole tullut aikoihin leffassa käytyäkkään mutta nythän onkin hyvä syy lähteä.
Koirakakkuni maistuivat paikalla olleille koirille enemmän kuin hyvin ja sehän itse tekijälle tuotti iloa.

Kuva: Tiina Hiltunen

Itse sain toimia pehmeän Olgan hovipitelijänä, jotta Tiina saisi ostettuaan itsellensä kasvispiirasta ja kahvin sekä Olgalle kakkua.

Kuten näkyy käy meikäläisellä suuvärkki yhtenään mutta kun paikalla olikin niin paljon samanhenkisiä tuttuja niin ei ihmekkään. Puheenaiheet eivät hetkessä lopu siinä porukassa.
Kuvat: Tiina Hiltunen

Arvat tekivät kauppansa. Tässä asiakkaana iloisen joulumaisesti pukeutunut nuori neiti.

Tässä vielä arpajaispöydän kaunistukset poseeraa

Koiriakin riitti joka lähtöön. Niin pieniä espanjan poikia, kuten tässä Risse koira sekä...

...isoja mötiköitä kuten tämä nuori laumanvartijakoira kuvassa kavereidensa kanssa...

...ja kaikkea siltä väliltä.

Netta ja Nipa

Fenkku, Risse ja Mana (jonka siro olemus ja lapsekas tyyli sekä kaunis katse toi kovasti mieleeni hauskan Alfa koiran, joka oli taannoin hoidossani)

Herkkupöytä

Kuvan punatukkainen neitokainen on Jenni. Hän, jonka koti paloi ja joutuivat miehensä sekä kahden lapsen ja kuuden eläimen kanssa lähtemään evakkoon ilman että sosiaalitoimisto teki muuta kuin kohautteli olkapäitään. Tähän päiväänkään mennessä eivät ole sieltä pennin hyrrää apua saaneet.

Fenkulle syötetään koirakakkua oikein lusikan kanssa.

Tässä poseeraa hauska muskelimies Dore iloista perhetapahtumaa odottavan emäntänsä kanssa.

Espanjan pikkumiehet. Pablo jaksoi kovasti liehitellä leikattua Risseä pitkin päivää vaikka vastaanotto olikin lähinnä kylmänkiskoinen.

Suzanne ja hänen koiransa

Tässä vielä lisää yleiskuvaa

Kotiin palatessani Tiina perässäni ajellen muisti meitä vielä poliisitkin. Pysähdyin ja puhelsin pilliin, jonka jälkeen minulle toivoteltiin hyvää matkaa kohteliaasti. Oli muuten elämäni ensimmäinen kerta tämä.

Vaan eipä se syntymäpäivä siihen loppunut. Eipä ei. Kuistilla oli odottamassa minua kukkapaketti ja kortti naapuriltani Raunilta. Kaunis ja ihanasti tuoksuva valkoinen kukkahan siellä oli. En kylläkään tiedä mitä sorttia mutta silti iso kiitos Rauni sinullekin muistamisesta. Olipa mukava ylläri sekin kun olit jo aiemmin päivällä onnitellut minut.

Vielä yöllä koneella istuessani kuulin ulkoota pehmeän äänen. Eevaa. Luulin ensin kuvitelleeni mutta ajattelin,että paras tarkistaa. Siellä ulkonahan seisoskelikin eräs toinen naapurini Tiina, joka on pikku Vilman äidin Siiri käppänän emäntä. Oli mennyt ottamaan väärät avaimet mukaansa ja tarvitsi lainata puhelinta. Vaan eipä saatu ystäväänsä eikä tytärtään kiinni, joten menimme taksitolpalle ja soitin sinne hänelle taksin, jotta hän ja Siiri pääsisivät tyttären luokse Latokaskeen ovea rynkyttämään. Siellä kun löytyisi vara-avaimet.
Tänään aamupäivllä hänkin toi minulle sitten kukkasen, mikä nyt oli mielestäni ihan liikaa pienestä vaivastani mutta kaunis ele kuitenkin. Kylläpä siis kukissa piisaa nyt minulla.

Sen jälkeen lähdinkin kävelemään Kivenlahteen koirien kanssa kun siellä koirapuistossa oli tämän kertaiset lagotto treffit. Sai siis Ljubakin tulla mukaan. Arvelin, ettei koiria siellä pilvin pimein olisi näin juuri ennen joulua eikä siellä niin montaa ollutkaan. Olisikohan heitä ollut 5 lagottoa kaikkinensa ja sitten tietenkin Ljuba. Myöhemmin puistoon tuli kyllä toinenkin vesikoira. Hauska ja vilkas valkoinen portugalin sellainen. Silloin paikalla olimme ainoastaan me ja Muube (Lucan sisarpuoli) isäntineen. Kumpikaan ei oikein lämmennyt sille vesikoiralle mutta Ljuba toisaalta innostui kyllä juoksemaan sen kanssa hetken. Piti vaan hieman vahtia hommaa kun Ljuban leikit ovat aika rajuja välillä kun se oikein innostuu. Onneksi se kuitenkin tottelee heti tässä asiassa. Tässä muutama huonolaatuinen kuva. Vauhti oli näet aikamoista välillä ja kamera tuollainen hitaasti laukeava, joten tuloskin sen mukaista.

Tämä kaunotar on siis Lucan sisarpuoli Muube. Samasta emästä ovat.
Jee, tapahtuuko täällä jotain jännää. No emäntähän se vaan lähti kakkoja pois poimimaan.

Ljubankin piti käydä tarkastamassa tilanne. Liekö nuoren miehen hyvälle tuoksuvat taskut olleet vastustamattomat. Ljuba kun liehitteli tätä miestä useammankin kerran.

Lucan vastaparina juuri alle vuoden ikäinen villikko. Huomatkaa Lucan siskopuoli kuvan yläkulmassa.

Nyt painitaan

Taivutkos kaksinkerroin

No en nyt sentään

Kokeillaas kuitenkin uudemman kerran

No kun en taivu.

Jospa kuitenkin voisit taipua. Ja siellä se Muube edelleenkin patsastelee takatassu pystyssä.

Nyt kuule kakara setä näyttää sulle taivuttelut

Aikansa juostuaan ja painittuaan ja ehkä tympääntyneenä siitä, kun ei saanut käydä toisen selkään näyttääkseen kuka täällä puistossa määrää kaapin paikan Luca selvästi kyllästyi nuoren pojan metkuihin ja kohta sen jälkeen he lähtivätkin puistosta pois.
Tämän jälkeen siirryimme puiston toiseen osaan ja koirat saivat kiipeillä puomilla. Olivatka kerran siellä kaikki kolmekin yhtäaikaisesti.



Tässä onkin tuo hauska portugalin vesikoira

Vuoron perään Muube ja Luca häätivät sen kiukkuisesti pois mutta sekös ei nuorta herraa häirinnyt vaan tuli aina vaan uudestaan kerjäämään itselleen leikkikaveria.

Sitten tulikin jo aika lähteä kotiin valmistautumaan Viipurin treffejä varten. Luca saikin jäädä nyt kotimieheksi. Arvelin, että päivän leikkikiintiö taisi jo täyttyä hänen kohdallaan.
Saavuin Pitkäkoskelle myöhässä ja jouduinkin toteamaan ettei puistossa ollut ainuttakaan Viipurin koiraa. Liekö edes ollutkaan. Koska olimme siellä menin kuitenkin puistoon ja hyvinhän Ljuba siellä pärjäsi siellä olevan kolmen mustan portugalin vesikoiran kanssa. Varsinainen vesikoirapäivä siis meillä tänään.

Ljuba tässä miettimässä, missä mun kaikki Viipurilaiset kaverit on?

Myöhemmin puistoon tuli myös bernin paimenkoira, beagle ja kaksi valtavaa irlannin susikoiraa sekä sileäkarvainen saksan seisoja. Kaikki paitsi beagle olivat narttuja mutta minkäänlaisia skismoja ei syntynyt vaan Ljuban käytös oli täysin viilipyttymäistä koko ajan. Puolin ja toisin haistelivat koirat toisensa eikä yksikään ärräpää lennellyt. Siinä vaiheessa kun irskit kävivät vuoron perään nuuskimassa Ljuban ja Ljuba sitten nuuski takaisin täysin tyyneenä ja häntä pystyssä olisi Lucalta jo valahtanut löysät puntteihin, jotta hyvä oli ettei se ollut nyt mukana.

Hei. Kukas se sinä olet?

Viipurin seisojahan minä. Entäs itse? Ootko koira ollenkaan? Taidat olla.

Löydettiin pallokin ja hieman vastahakoisesti Ljuba suostui ottamaan koppeja kun heittelin sitä. Se ei oikein ulkona osaa leikkiä vaikka sisällä leikkii oikein mielellään pallolla. Sain päähäni myös treenata hyppyestettä, rengasta ja A-estettä Ljuban kanssa. A-esteen se oppikin alkuhankaluuksien jälkeen. Olihan se aika liukas kun pakkastakin on ollut.

Hyppyesteen yli ei sitten millään päästy ottamatta siitä satsia etutassuilla. Noh suostui kuitenkin hyppäämään vaikka namitkin loppui heti alkuunsa. Ihan vaan kun halusi tehdä niin kuin pyydettiin.
Renkaan läpi sen sijaan mentiin hienosti koskematta siihen useampi kerta mutta en vaan saanut siitä mitään järkevää kuvaa kun kuitenkin piti useamman kerran kutsua ennenkuin Ljuba suostui läpi menemään enkä voinut siten arvioida koska se hyppy tapahtuu. Laitan kuitenkin hyvinkin sumean kuvan tähän todistusaineistoksi, jotta kyllä tyttö hyppäsi läpi.


Tunnelia ei sitten kokeiltukaan. Kyllä Ljuba sinne kurkkasi kun heitin pallon siitä läpi mutta kun se pallo ei ensinkään ollut niin mielenkiintoinen niin mitä sitä nyt turhia. Aika pienihän se tunneli oli mutta tiedänpä jostakin syystä, että tyttö mahtuu kyllä pienempiinkin tiloihin.

Kyllä oikeastaan Ljuba voisi agia harrastaa mutta tuskin siihen koskaan mitään kovempaa vauhtia saisi. Sen verran verkkaisesti se nytkin teki nämä muutamat liikkeet. Vaan tekipä kuitenkin. Ja jopa ilman muuta palkkaa kuin ylenpalttiset kehut.

Näinpä ei siitäkään sitten hukkareissua tullut ja muutaman puhelinsoiton jälkeen sain tietääkin henkilön matkan varrelta joka kykeni vastaanottamaan Viipurin koirien hyväksi autossani olleen penturuokasäkin, pakkauksen Cartivettiä ja pari koirankeksipakkausta. Nämä kun ovat minullekin tulleet lahjoituksina Tiinan kautta ja keksit vastaavasti eilisten arpajaisten vuoksi kun ne henkilöt jotka keksipaketin voittivat luovuttivat sen minulle vietäväksi Viipurin koirille.
Näinhän tämä homma toimii.

Nyt kuittaan itseni ulos sillä on jo myöhäistä. Hauskaa joulunalusviikkoa itse kullekin.