No sellaistahan se on nykyisin. Talvet tulee ja menee tiheään tahtiin. Yhtä hyvin voisi asua Englannissa. Harmaan harmaata ja sadetta tihruttaa. Montaa aurinkopäivää ei ole ollut. Vaan mitäpä sitä murjottamaan kun on mukava lämmin koti mihin kömpiä lenkin päälle. Koiriakaan ei tunnu pahemmin haittaavana, joskin olen huomaavina että Ljuba ei tykkää kulkea kovin märässä lumessa. Ne tassuongelmat varmaankin hieman vaivaavat mutta ainakin linkutus on mennyt ohi. Kuten on Lucan nielu-nenä-vaivatkin. Lucan ainut probleema edelleen on ainainen pauke. Miten niitä tulitteita aina riittääkin niin pitkälle?
No hieman kyllä ilma taitaa vaikuttaa koiriin. Ovat jotenkin rauhallisempia ulkonakin olleet. Lue - eivät ole olleet karkureissuilla. Täytyi kuitenkin tänään viipyä niin kauan ulkona, että vihdoinkin tuli riittävä tauko räiskintään ja mennä sen jälkeen lumikasoille villitsemään koiria. Siihen asti ei tarvittu edes remmejä koirille. Ljuba köpötteli siinä vähän edellä ja jäi aina odottamaan kiltisti pyynnöstä ja Luca kulki jalassani kiinni liimautuneena. Onnistuihan se lopulta. Onneksi sillä lumessa touhutessaan ja lumikokkareita jahdatessaan Luca unohti tyystin räiskeet ja nautti peuhaamisesta, joten kotimatka sujuikin jo häntä terhakasti pystyssä eikä jäänyt mitään kaivelemaan hampaankoloon (ja talutinkin piti kiinnittää varmuuden vuoksi kaulapantaan).

Eilen illalla oltiin äitin ja Romppu Romppelssonin luona illallisella syömässä 'onnellista' possua. Näin sanon siksi, että ko. liha oli tullut kaksistaan toisen possukaverin kanssa maatalossa asuneesta eläimestä, joka oli saanut olla ulkona maata tonkimassa ja luonnonmukaista ravintoa sekä elää riittävissä sisätiloissa missä on saattanut liikkua ja saanut allensa puhtaita pehmikkeitä. Lopetuskin oli tapahtunut niin, että mentiin ulos kuten oli tapana ollut ja vaivihkaa oli sitten tuttu isäntä tullut ja äkkiä ampunut possua otsaan, joten tämä oli kuollut silmänräpäyksessä tajuamatta etukäteen mitä oli tapahtumassa. En siis kokenut huonoa omaatuntoa syödessäni kassleria äidin luona.
Joulunahan meillä oli poroa koska en voinut kuvitella syöväni tehotuotettua kinkkua. Ja sekös olikin hyvää. Jopa Ralf (vannoutunut kinkkumies) oli samaa mieltä.
Ymmärrän toki, että te jotka ette ollenkaan syö lihaa pitää edelleen tätäkin barbaarisena tapana. En kuitenkaan kykene täysin luopumaan siitä joten yritän toimia niin, että syön ekologisesti hyväksyttävämpää lihaa.
Samalla sain uudet talvilenkkarit (joululahja äitiltäni). Ostin sitten Gigantin alennusmyynnistä myös vihdoin itselleni digiboksin ja sen kanssa istuinkin pitkään eilen myöhään leikkimässä. Pitihän sitä suosikkikanavat ja muut omat säädökset saada siihen boksiin. Tuli todettua, että näitä on aika helppo käyttää ja säädellä. Selkeät valikot löytyy niistä kaikista, mitä minä olen nyt käsitellyt. Ei tarvitse juurikaan ohjekirjaan kajota.
Äitillä nyt on vähän parempi boksi, jolla voi nauhoittaa, ja piti sitten sekin homma käydä läpi. No itse kyllä tietty ymmärsin miten se toimii mutta se, että saan äitini ymmärtämään tulee vaatimaan pitkää pinnaa ja paljon aikaa. Hän kun ei osannut kaukosäätimestä sulkeakaan digiboksiansa vaan rupesi hermostumaan. Siis kun hän on ajatellut, että se säädin ei toimi. Kyllähän se toimii ihan hyvin. Täytynee joskus häätää muori hetkeksi pois, että voin käydä homman läpi askel askeleelta ja kirjoittaa jokaisen askeleen ylös paperille. Sitten jätän hänet harjoittelemaan ja vasta sen jälkeen käydään yhdessä läpi koko homma. Muuten ei tule kuin itkua ja hammastenkiristelyä koko touhusta.
Kun kävin Espoon Eläinsairaalassa hakemassa Lucalle lisää sapuskaa, oli siellä bonuksena aktivointikuutio kaupan päälle. Koska minulla oli mukanani kaksi koiraa (kun samalla punnitsin molemmat ja Romppukin punnittiin) olivat he niin reiluja että sain kaksi kuutiota mukaani. Punainen Ljuballe ja sininen Lucalle. Tänään sitten saivat harjoitella kukin omallaan. Huomattavasti haasteellisempaa se tuntuikin olevan kuin normaali namipallo. Ensinnäkään eivät pyöri yhtä helposti ja toisekseen kuutioitten sisällä on lokerikkoja mihin nappulat menevät ja eivät ne sitten ihan liukuhihnalla ulos tulekkaan. Ljuballa kun vaan on se tapa, että se menee makuulle ja yrittää purra rikki kaiken mistä ei heti tule ulos namit niin piti vähän tyttöä avittaa ja vierittää kuutio kauemmaksi välillä, ettei se saman tien menisi rikki. Aika kovaa tekoa on kyllä onneksi. Kongin kanssahan tämä Ljuban metodi toimiikin hyvin mutta tässä olisi tarkoitus itsekkin olla aktiivinen muutenkin kuin suun osalta.
Ulkoilu kun on jäänyt vähän vähemmälle nyt, jos ei ajallisesti niin kylläkin pituudeltaan, kun on ollut tuota klenkkaamista ja köhimistä sekä paukuttelua niin pitää sitten korvata se kotona touhuamisella, joten uudet lelut tulivatkin ihan kuin tilauksesta.
Viikonloppuna onkin sitten vähän enemmän touhua haun ja koirasuunnistuksen merkeissä mutta pilven taivaamme ylle tekee se, että Ralf ei pääsekkään viikonloppuna tulemaan Kuopiosta kun on pakko jäädä harjoittelemaan tietokoneen käyttöä ja se on tehtävä koulun ohjelmilla sillä samalla hän alkaa tehdä jotakin tehtävää mikä tulee jättää sisälle seuraavan viikon aikana. Olisi tehnyt Cosmoksellekin niin hyvää päästä hakuiluun mukaan, kun on tottunut olemaan kovasti aktiivinen koira, mutta minkäs sille voi.
Vaan eipä tässä enempää ole nyt kerrottavana, joten seuraavaksi vain viime päivien kuvia pehmikkeeksi pälpätykselleni.

Käytiin Mian mummon autiotalolla eilen päivällä. Piti tarkistaa pääseekö pikkutietä ajelemaan lumessa (joka on nyt mennyt lähes pois).

Se on kyllä koiruista eri jännä paikka. Hupaisaa oli kun kävimme sisällä ja jopa vintillä, joka on varsinainen tee-se-itse henkilön aarreaitta, ja kun en nähnyt koiruja niin aattelin että menivät jo ulos. Huhuilinkin siellä aikani ennenkuin välähti, että nehän on varmasti siellä sisällä jossakin. Ja niinhän he olivatkin.

Ja autollahan pääsi perille ihan hyvin, jotta olisi se lumi saanut jäädä mielellään.

Tässä sitten äitin tunnelmallinen illallispöytä ennenkuin aloitimme ruokailun.

Romppu oli ihan täpinöissään kun oli kavereita vaan ei nää mun koirut juurikaan välittäneet pikkumiehestä. Keittiö kun oli paljon mielenkiintoisempi paikka heidän mielestään.

Tulivat kuitenkin kaikki kolme mukaani parvekkeelle hetkeksi. On se mukava tällainen lasitettu parveke.

Tässä ollaankin jo siirrytty tähän päivään. Sataa sataa ropisee...

Niin väritöntä on tällaisina päivinä.

Kyllä siellä paukahtelee

Ei ole kivaa

Ja märkää siis oli. Tässä Lucan tassunjäljet. No eipä ainakaan tarttunut anturoihin.

Ljuba tykkäisi kyllä kuivemmasta lumesta. Ei edes heittäytynyt kanveesiin kertaakaan tänään kuten yleensä tekee. Voisitkos mamsi puhaltaa sateet pois, tuntuu tyttö pihkasilmä kyselevän.

Aina sitä yhden ylvään poseerauksen jaksaa tehdä. Ljuba on kyllä huippuhyvä malli.

Uskotko tonttuihin...

Me tavattiin siellä metsikössä tämä kaveri, joten kyllä ne tontut ovat totta.

Tässä vielä koirat touhuamassa uusien aktivointilelujen kimpussa

Siinä tulikin päivän kuvakavalkaadi. Nyt nukkumaan ja sitten tapaammekin toivottavasti sunnuntaina 13.1 klo 13 Torpparinmäen S-marketin pihassa koirasuunnistuksen merkeissä. Laitetaan järjestäjät hikoilemaan kun pyyhälletään niin runsaslukuisina paikalle ja avustetaan näin kaikki pikku osuudellamme Olgan jaloille pääsemistä taas. Joten NÄKEMISIIN!