Vaikkakin on ollut taas hämärä ilma niin ilmojen haltija oli sen verran äksyllä tuulella, että päättelin saavani ehkä kelvollisia kuvia otettua merellisestä majesteetista. Siispä lähdimme Kopparnäsiin uhmaamaan elementtejä. Olin oikeassa. Meri kuohui ja raivosi. Humina ennenkuin pääsimme rantaan oli niin kovaa, että epäilin hetken siellä olevan työkoneitten armeija hommissa. Se ei oikeastaan ollut mitään huminaa vaan suorastaan meri jylisi. Siihen ääneen hukkui tyystin oma 'hentoinen' ääneni. Sain kyllä kuvia vaikka sormenpäitä särki kivuliaasti ja korvat vinkuivat päässä. Vaan niin voimakas oli tuuli, ettei oikein teräviä kuvia voinut ottaa sillä en kertakaikkisesti kyennyt seisomaan aivan paikallani kun mereltä tuuli puski päin minua niin että heiluin ja huojuin yrittäen pitää tasapainoni. Oli kerrassaan uljas näky tuo avomeri vaikka näin värittömänäkin.
Rantakivien jäät olivat sulaneet pois mutta sen sijaan osan rantaa peitti yli metrin korkuinen jäävalli ja noin 50 metriä rannasta ulospäin vesi oli jääsohjon ja jäälauttojen peitossa. Siitä se jylinä tulikin kun aallot puskivat tuohon jäiseen kerrokseen.
Kertaakaan ei ole tämä unelmieni maisema minua pettänyt. Joka käyntikerralla siellä on uutta ja erilaista. Että tuota paikkaa rakastankin.

Koirista oli kovasti hauskaa taiteilla jäävallin päällä ja syödäkin sitä jäätä.