Jääkausi mukamas...

Juu. Ollaan oltu taas haussa ja se meni odotusten mukaan hyvin. Tosin Ljuba yritti pariin otteeseen höynäyttää uutta maalimiestä mutta totesi, ettei se onnistu ja toi lopulta rullan minulle. Se on tuo Ljuba siitä hassu, että haluaa saada ne namit ihan heti. Yrittää siis olla juoksematta edes takaisin sen rullan kanssa ja saada maalimiehen tarjoamaan herkut saman tien. Jo tuttujen maalimiesten kanssa tietää, että se ei onnistu mutta nyt kun oli tuntematon maalimies Ljuba juoksi rullan kanssa vain vähän sivuun ja sitten heti takaisin rulla yhä suussaan parikin kertaa ennenkuin totesi, että homma hoituu tälläkin kertaa vain tuomalla rulla mamsille käteen eikä uusi ihminen ole höynäytettävissä. Peittoa käytettiin taas ja tällä kertaa niin, ettei maalimiehestä näkynyt mitään. Se ei kuitenkaan haitannut tahtia.

Oltiin myös Viipurin koirien treffeillä ja siellähän oli ihan mukavasti koiria tällä kertaa. Luca oli mukana noin kokeilumielessä. Eipä tule kylläkään seuraavalla kerralla. Se on tuo koirapuistoilu kaiketi liian stressaavaa. Enimmäkseen Luca kunnostautui irvistelemällä ja äksyilemällä osalle koiria, jotka halusivat tehdä tuttavuutta. Vaan löytyipä sieltä aluksi yksi kaunis narttukoira jota se häsläsi seurailemalla sitä joka paikkaan ja yrittämällä jatkuvasti sen selkään. Kun kielsin homman niin alkoi sitten se irvistelymielenosoitus. Olen huomannut tämän syndrooman ennenkin. Ensin häslätään jotakin narttuparkaa ja kun se kielletään ruvetaan irvistelemään toisille.
Kumma, että samaa ei tapahdu haun jälkeen kun koirat ovat saaneet juoksennella keskenään. Ainakaan samassa mittakaavassa. Yleensä ne tapaamiset sujuu rauhanomaisesti vaikka kyllä tuota selkäännousemista esiintyy silloinkin. Lucalla on vähän kieroutunut tapa sosialisoida toisten koirien kanssa. Lieneekö siksi kun se on tuollainen stressikimppu?
En ollut kovinkaan iloinen sen käytöksestä mutta onneksi Ljuba käyttäytyi aivan erinomaisesti koko ajan. Ainoatakaan ärähdystä se ei suustaan päästänyt. Kun sitä seuraileva suklaanruskea uroskoirakin seisoi sen vieressä haukkumassa frustraatiotaan Ljuban välinpitämättömyydestä pitkään ja hartaasti Ljuba katsoi vain ylväänä eteenpäin toisen pään yli eikä liikauttanut eväänsäkään. Ei antanut toiselle minkäänlaista huomiota ja lopultahan se toinen antoi periksi ja lähti muualle.
Eilen sitten Luca (joka on jo osannut odottaa nätisti kaupan ulkopuolella, että olen siellä pikaisesti käynyt) pisti pystyyn ihan kauhean konsertin. Päätin kuitenkin piipahtaa Anttilassa pikaisesti kun arvelin, että se rauhoittuu kun ei enää minua näe. Vaan kohta kuulin Lucan hurjaa haukuntaa kuuluvan liikekeskuksen sisältä. Juoksin tietty samantien ulos Anttilasta ja näin Lucan livahtavan taas ovesta ulos kun joku työhaalareihin pukeutunut mies sitä hätyytteli. Sainkin siinä ulkopuolella sen kiinni ja saatoin todeta että se oli purrut nahkaremminsä poikki - jälleen kerran.
En jaksaisi taas aloittaa koko hommaa alusta. On niin turhauttavaa kun asioissa vuosien harjoittelemisen päästä edistytään ja sitten hetkessä se taas kaikki romuttuu. Voitte varmasti lukea rivien välistä, että Luca ei ole suuressa suosiossa juuri nyt. Etenkään kun se toissapäivänä iltalenkillä bongasi hiekkakentän yli kulkevan miehen, joka ei ollut tulossa edes meitä päin ja ryntäsi hulluna haukkumaan tätä vaikka olin juuri käskenyt sen tulemaan toiseen suuntaan, jonne se tulikin ensin pätkän kanssani ja sai siitä naminkin. Miesparka tietenkin pelästyi pahemman kerran. Luca näennäisen tyytyväisenä suoritukseensa palasi sen jälkeen luokseni häntä terhakasti pystyssä.
Eli yritän nyt kovasti pitää pystyssä jonkunmoista jääkautta Lucalle vaikka koenkin sen äärimmäisen rassaavaksi. En siis anna sille mitään huomiota kotona ja ulkonakin se joutuu kulkemaan vierellä remmissä pitkän pätkän jos se vähänkään alkaa hötkyilemään. Ovista se kulkee minun ja Ljuban jälkeen. Ruokansa se saa vasta kun Ljuba on jo aloittanut omansa. Sama koskee sen iltapuruluuta. Autossa se kulkee häkissä ja Ljuba takapenkillä. Ulos autosta se pääsee vasta kun Ljuba on jo ulkona. Siihen tietty liittyy hirveä ulinakonsertti, jota kestää hyvinkin 15 minuuttia. Vaan enhän voi päästää Lucaa autosta ennenkuin se hiljenee. Se on kyllä hermoja raastavaa. Käsken sen myös pois jos se seurailee kannoillani kotona ja jugurttipurkit sun muut jää nyt nuolematta vaikka Luca yleensä vakiona onkin saanut aina nuolla ne. Tai siis en anna niitä Lucalle jos se kärkkyy vieressä. Vasta jos se on mennyt itse pois saatan kutsua sen takaisin ja silloin se voi saada jugurttipurkin nuoltavaksi.
Luca kyllä yrittää välillä nyt kovasti mielistellä. Kulkee ihan pää kiinni polvessa ja katselee kovasti silmiin mutta yritän pysyä kovana. Lumikasoillakin ollaan vain piipahdettu hetken ja saman tien lähes jatketaan matkaa. Toki Luca saa olla vapaana ulkona mutta vasta sen jälkeen kun olen jo Ljuban päästänyt irti ja antanut VAPAA käskyn. Minuun kiinni se ei nyt sohvalle pääse ollenkaan vaikka kovasti kaipaankin sen pehmeää päätä sylissäni.
En tiedä onko tästä mitään apua mutta asiaa ja tuota ranttalikäytöstä ei nyt voi jättää tuollaiseksikaan.

Liekö ollut niin stressaavaa kun joutui trimmattavaksi ja pestäväksi. Tuo turkki kun oli jo aika pitkä ja keräsi kaikki tikut ja hiekat mukanaan niin päätin, että nyt lähtee karvat kun ei kerran mitään kunnon talveakaan tule. Vaan onhan näitä trimmauksia ajasta aikaan niin miksipä nyt ykskaks se olisi ollut niin kauheata. Toisaalta en ollut siellä treffeillä ollessamme vielä trimmata ehtinytkään.
Taitaa taas joku hormoonitoiminta olla häiriintynyt jälleen kerran herran kehossa vai mikä lie aiheuttaakin näitä häirikkökäyttäytymisiä.

Joo kyllä tää ilmasto se mamsinkin mielialaan vaikuttaa pahemman kerran. Tasaisen harmaata ja väritöntä päivästä toiseen. Vaikuttaa energiatasooni ratkaisevasti. Olen siksikin ehkä herkempi ärsyyntymään kuin normaalisti. Vaikka pientä mukavaa piristymistä kaikkeen harmauteen toi tämä värikäs kukkakimppu, jolla Husse päätti hemmotella mamsia.

Vaan tänään pilkotti jo aurinkokin muutaman tunnin ajan. Se teki oikeastaan ihmeitä. Lähdimme siis Kopparnäsiin ja kotimatkalla kävin vielä paikassa, jossa olen aina halunnut käydä mutta en koskaan jostakin syystä ehtinyt. Kävin siis myös Porkkalan niemessä. Se se onkin jylhä ja upea paikka. Valo oli vain hiipumassa joten en kauaa ehtinyt paikalla olla ja tuulikin meinasi heivata minut aallokkoon. Kun Kopparnäsissa oli aika tyyntä tuuli Porkkalassa toden teolla ja vaahtopäistä aallokkoa riitti. Taidankin suunnistaa sinne uudemman kerran paremmalla ajalla. Sen verran kaunista siellä oli. Patikointia kauniin metsämaiseman läpi niemen kärkeen oli noin 1.3 km ja kun saavuin perille oli näkymä avomerelle upea.

Muuten olenkin huomenna aamulla menossa mammografiaan kun tuli kerran kutsu. Olen myös hakenut kurssille, josta saa kotikuntoutushoitajan valmiudet. Pitäkää peukkuja, että pääsen kurssille. Se olisi mielestäni hyvin antoisaa työtä kun en eläinten kanssa kerran voi työskennellä. Siinä saa ainakin auttaa vanhempia ihmisiä pärjäämään paremmin.

Näyttää myös siltä, että vihdoin saisin yksiöni vuokrattua. Se selviää perjantaina. Eilen illalla istuinkin laatimassa englannin kielistä vuokrasopimusta, inventaariolistaa (asuntohan on kalustettu ja varustettu) sekä pientä ehtolistaa siitä mitä vuokralaisen tulee ottaa huomioon asunnon pidosta jne. Siihen kuluikin aika tovi kun piti yrittää ottaa huomioon kaikenlaiset aspektit.

Perjantaina laumamme taas lisääntyy kun pikku Vilma tulee hoitoon ja sen lisäksi tulee myös jo aiemmin hoidossani ollut suloinen Bianca lagotto hoitoon. Nelli pääseekin runsauden pulan vuoksi Tiinalle Olgan mummun kaveriksi. Nelli kun soveltuu vanhan rouvan seuraneidiksi oikein hyvin. Vilma veisi varmaana hermot pikku Olgalta. Vilskettä siis riittää ja siihen viimeistään se jääkausi pakosta päättyykin.
Mitähän sanovat sunnuntain lagottotreffeillä Sipoon koirametsässä kun autostani ulostautuu neljä koiraa.

No siinäpä sitä tarinaa tulikin. Tässä sitten viime aikojen kuvia.

Sunnuntaina Viipurin treffeillä Pitkäkoskella