Vaan onhan nuo koissut lenkitettävä silti. Näyttää pahasti että hakukin jäisi väliin osallistujapuutteen vuoksi tänä viikonvaihteena, mikä on sääli kun meidän Husse ja Cosmos ovat tulossa hiihtolomalle ja haku olis Comsopolitanille se ykkösjuttu just nyt kun aktiviteetit ovat olleet vähissä.
Sunnuntaina saapuu Suomeen uusi vuokralaiseni ja sen jälkeen voin huokaista helpotuksesta jonkun aikaa. Onhan tuo asunto ollutkin jo riittävän kauan tyhjillään.
Pääsen sitten ainakin alkukarsintoihin hakemalleni kurssille, josta saa lähihoitajan pätevyyden. Se alkaakin maaliskuun 10:s päivä. Hyvästi linnun vapaus ja tervetuloa normaali arki. Vaan kyllä se minua kiinnostaa tuo kurssi ja siitä saatava pätevyys. Saa sellaista hommaa tehdessään tuntea tyydytystä siitä että on voinut tehdä jotain tärkeätä ja hyödyllistä. Olla avuksi toiselle kanssaihmiselle. Vähän eri hommaa kuin steriili toimistotyö. Täytyisi vaan saada päivärytmi nyt pikkuhiljaa kohdalleen. Yökyöpeli kun luonnostani olen. Koirienkin on taas opittava olemaan yksin monta tuntia. Noh, kun jättää ne päivittäin olemaan itsekseen eri ajoiksi niin kyllä se varmasti onnistuu. Eivät ole luonnostaan sellaisia jotka haukuskelevat kovasti kotona vaikka kyllä ajoittain sitäkin hetken toki tekevät. Pahojaan eivät kyllä tee. Onhan ainakin Luca ennenkin ollut itsekseen työpäivät, joten ei se ihan uusi juttu ole. Tai siis Taron kanssahan he olivat kaksistaan.
Tänään on ollut vähän heikkoa lenkitystä kun ei olla metsässäkään oltu. Hevostallin rinteillä vaan pari kertaa ja iltalenkki katuja pitkin. Eilen sentään raahauduttiin Suvisaaristoon ja Romppukin oli mukana kun äiti rassu on saanut pahan flunssan. Nyt tänään Romppu haettiinkin omistajiensa puolesta Kemiöön joten saa mamma rauhassa kuntoutua.

Alkuun muutama Hannusmetsässä otettu kuva toissapäivänä.

Vanha kanto hämärässä metsässä

Tuhansien askelien paljaaksi tallaama metsäpolku

Evästauko metsälammella

Ihanasti sammaloitunut kivi ja kalliot

Kaikki syvänteet olivat metsässä tulvan vallassa. Niin myös polut matalista kohdistaan.

Tätä osittain umpeenkasvanutta metsälampea olen kuvannut aiemminkin mutta silloin kuvassa oli sammaleeseen ojia kaivavat koirat ja mättäiden ruoho kovin vihreää.

Kalpeaan valoon pukeutuneet rosoiset kalliot ja rinteeseen juuttuneet irtokivet

Vanhan laiturin jäänteet järvellä

Halpakka tunnelma järvellä tihkusateessa

Eipä kaikki ollut luonnollisen kaunista mikä vastaan tuli. Tällaisia saastepesiä ovatkin monet paikat täynnänsä Suomen muuten kauniissa luonnossa. Kyllä, se luonto on kaunista jopa harmaana helmikuun päivänäkin jos vaan katsoo riittävän tarkasti.

Aina yhtä terhakka pikkumies Romppu nautti suuresti päästessään rantaan vaikka vesi onkin sinänsä kammotus ja se tuotti pieniä ongelmia sillä merivesi oli todella korkealla peittäen normaalisti käyttämämme polutkin allensa paikoitellen.

Puutkin olivat veden varassa. Kaipa ne ovat siihen tottuneet vaikka itse mietin miten ne kestävät kun juuret ja osa runkoakin on upotettuna suolaveteen.

Erikoisen näköistä maisemaa nähtynä metsän siimeksestä.

Tähän loppuun täytteeksi tulee muutama poseerauskuvakin. Käytiin pikavisiitillä jokunen päivä sitten Tiinan luona ja hän ikuisti meistä perhepotretit auringonpaisteessa, mikä on meikäläiselle imartelevaa kun kirkkaassa valossa ei näy tummat varjotkaan silmien alla.

Luca, ei saa näyttää kieltä kuvaajalle (kuva: Tiina Hiltunen)

Noin nyt on parempi (kuva: Tiina Hiltunen)

Sitten vielä tällainen lavastettu poseeraus kotona eilen illalla. Kun ei saa teräviä kuvia ilman sitä salamaa vaikka kaikki lamput palaisivatkin niin ei saa.