Sellaista onkin ollut viime päivät.

Torstaina kun olin aamubussilla matkalla mammografiaan missä joutuu tissit mankeliin, niin viereeni tupsahti vanha tuttavani ja ex naapurini Tuula. Tuula olikin matkalla samaan paikkaan ja hänellä oli minusta perättäinen aika. Siinä jutellessamme sain tietää, että Tuula oli tyystin vaihtanut alaa ja toimii nykyään koirien trimmaajana. Oli siis aikaa mankeloinnin ja kotiutumisen jälkeen lähteä päivälenkille koirien kanssa. Koska hän oli menossa Nuuksion alueella sijaitsevalle Pirttimäelle, jota en ennestään tunne pyysin päästä mukaan. Niinpä Tuula hakikin minut kotoota sen jälkeen kun olin ehtinyt hörppiä kaffet ja syödä pari voileipää. Ajeltiin sitten Pirttimäkeen auto täynä koiria. Tuulalla on itsellään lapinkoira ja sheltti ja olipa hänen naapurinsa työntänyt kyytiin mukaan vielä villakoiraneidonkin. Ilma oli upea ja lenkkitie kulki kauniin metsämaiseman läpi pienine järvineen.

Tämä järvi oli paksun jään peitossa.

Mitä löytyy laiturin alta?

Aprikoosityttö

Tuula ja koirat

Täydellinen katsekontakti

Silmiähivelevän kaunis

Vaikka kumpikin näistä leideistä katsoi asiakseen vähän kiroilla toisillensa kun ensisilmäyksellä tapasivat se haihtui täysin taivaan tuuliin kun pääsivät yhdessä lenkkipolulle. Yhteistuumin nuuskuteltiin.

Jäällä oli hauska temmeltää.

Metsän halki kulkeva tiekin oli ihme kyllä jäisen lumen peitossa.

Kaverukset

Lucasta on useinkin vaikea saada terävää kuvaa kun vauhtia piisaa vaikka muille jakaa.

Kappas Ljubakin suostui tulemaan kuvattavaksi. Metsän vetovoima oli aikamoinen, joten näitä vilauksia tapahtuikin harvakseltaan kunnes alettiin lähestyä autoa taas. Tässä ollaan rinteessä toisen järven yläpuolella.

Siellä alhaalla se järvi houkuttelevana siintää.

Toisin paikoin vesi virtasi vuolaana tien vieressä. Pitihän siinä sitten käydä pläräämässä.

Perjantaina hoitoon tuli ensin naapurista Nelli ja Vilma sillä aikaa kun emäntä tyttärineen olivat Korpilammella hemmotteluviikonloppua viettämässä. Lähdimme sitten lenkille Suvisaaristoon kun ilmakin oli upea edelleen. Tosin oli pirullisen kylmä tuuli ja kun Luca meni matalikolla jäistä läpi piti hangata se hieman kuivemmaksi jolloin hanskani kastui litimäräksi. Siitä ei sitten kauaa mennyt kun nakit olivat kuin jääpalikat. Jäi siis hieman lyhyeksi lenkkimme mutta olihan koirut ehtineet juosta ympäriinsä mielin määrin.

Tässä ei ollut vettä alla joten jää piti.

Namipala

Jiihuu. Nelli menopäällä.

Aurinkotyttö

Peräkanaa

Ja kohta molskahtaa

Myöhemmin veinkin Nellin toiseen hoitoon Tiinan ja Olga mummukan luokse. Itse kun odottelin vielä yhtä lisäsystä laumaamme ja 5 koiraa kaupunkioloissa on kyllä liikaa. Illalla myöhään siis tuli hoitoon vielä Bianca lagotto viikoksi. Jotkut muistanevatkin Biancan viime kesältä.
Lauantaina menin koirien kanssa sitten Hannusmetsään kalloita kiipeämään. Bianca on ollut kotona ruoka-aikoina mutta yllättävän ketterä tyttö se kuitenkin on ja veteli pitkin kallioita elämänsä riemusta. Bianca ja Vilma ovat helppoja lenkitettäviä vapaana ollessaan kun eivät katoa mihinkään vaan pitävät jatkuvaa kontaktia kutsumattakin. Remmissä tilanne on sitten toinen. Ljubahan se katosi saman tien mutta palasi kuitenkin muutaman minuutin päästä ja pysyi sen jälkeen lähettyvillä. Luca ei sitten kadonnut yhtään mihinkään hetkeksikään.

Saatiinpas koirut kerran samaan kuvaan.

Ainut pieni pläntti jäätä koko kalliolla. Siinä sitä oli sitten kiehnättävä.

Hopeareunainen kultatyttö

Pukinpartatyttö

Seuraavaksi tulikin kiire sillä puhelin pärähti kun olin vielä metsässä. Sieltä oli tulossa tunnin sisään eräs henkilö katsomaan yksiötäni, josko hän haluaisi sen vuokrata. Ehdin juuri kotiin syömään jotakin kun tuli taas lähtö. Vilma kiljuu tänne jäädessään, joten otin sen mukaani autossa olemaan. Muut saivat jäädä kotiin.
En kuitenkaan usko, että asunto menee nytkään, sillä ko. henkilö tinki tinkimisen perään vuokrasta vaikka sanoin etten vuokraa alenna useaan otteeseen ja halusi osan huonekaluista vietävän pois sekä kieltäytyi ottamasta kotivakuutusta plus että olisi halunnut asua kaksi viikkoa ilman sopimusta asunnossa. Eipä oikein tunnnu lupaavalta vai kuinka. Miten voi olla niin vaikeata löytää kunnon vuokralaista kun asunto on tosi siistikin.
Sen jälkeen sovin Tiinan kanssa, että tapaamme koirien kanssa hevostallin rinteellä niin kauan kuin vielä päivänvaloa riittää. Niinpä me teimmekin. Vaan eipä Nelli innostunut yhtään Vilman näkemisestä kuten olin kuvitellut. Minua tervehti kyllä riemukkaasti mutta lähti sen jälkeen haistelemaan ruohomättäitä. Sylissä olevaa Olgaa kävivät sekä Luca, Bianca että Vilma vuoron perään ihmettelemässä. Taisivat käydäkin onnittelemassa 14-vuotispäivän johdosta.

Tiina ja Olga mummeli

Kukas se täällä on, ihmettelee Luca.

Hei vaan. Minä olen Bianca.

Vilma tutustuu Olgaan kovin nätisti.

Tämän jälkeen alkoi lähistöllä rätisemään kun jotkut nassikat paukuttelivat jotain mahdollisesti omatekoisia papatteja ja yks kaks huomasin Biancan kadonneen. Lähdimme pikapikaa kohti uimahallia kun arvelin sen seikkailevan siellä parkkiksella mihin se tuotiin edellisenä iltana. Siellä se olikin, tai tarkemmin se oli kai menossa meille kun oli jo autotiellä. Hui kauhistus. Onneksi Bianca kipitti sitten takaisin luokseni kun huutelin sitä ennenkuin jotakin ehti tapahtua.
Saakelin paukuttelijat sanon vaan.

Vielä illalla kampasin Vilman läpi kun sillä oli taas karvat mennyt pikku solmuille mahan alta. Se kun oli juuri pesty ja se karva sellaista höttöä sieltä altapäin. Sen jälkeen trimmasin alustavasti myös Biancan ja mm. pukinparta sai lähtöpassit mutta en vielä karstannut sitä. Aika huopaantunut oli Biancakin mutta karstaaminen ja loppusiloittelu sai jäädä tälle päivälle. 

Eipä tarvinnut paljoa viihdyttää koissuja enää sinä iltana vaan itselle jäi vain hyvin pieni pläntti sohvaa minne takalistoni asettaa. Silloinkin kaksi paria lagottojen takakäpäliä minua välillä siihen samaiseen tökki.

Eilen olimme ensin Sipoon koirametsässä lagottotreffeillä ja myöhemmin vielä menin ilman koiria viettämään Olgan 14-vuotispäiviä Tiinan luokse.
Lagottotreffeillä ei ollut kuin muutamia lagottoja ja nekin enimmäkseen pentuja. Mahdettiin olla näky kun neljä koiraa ja minä pörhällettiin paikalle. Hyvinhän se kuitenkin meni vaikka Vilma haukkui yhtenään kaikki muut koirat lyttyyn. Pennutkin olivat hiukka vaarallisia mutta sitten Vilma tottui niihin ja päätti siirtää huomionsa lähistöllä temmeltäviin labradoreihin.
Biancalle tämä tekikin hyvää päästä tapaamaan muita lagottoja kun se on vähän arka ja herkkä. Aikamme siinä juttelimme mutta sitten en jaksanut enää seisoskeilla paikoillani ja lähdin oman karvakoplan kanssa kiertämään metsää kun muita se ei tuntunut kiinnostavan. Parisen tuntia siellä oltiinkin.

Jaahas. Mihinkäs sitä nyt ollaan tultu?

Lucalle tuttua hommaa. Tässä on kiire taustalla olevan saman värisen Rossin luokse, johon Luca tykästyi. Rossi kuitenkin vähän pelkäsi Lucaa mutta Bianca pääsi sentään haisteluetäisyydelle.

Pentujen kanssa vasta vuoden ikäinen Rossi tunsi olevansa enemmän kotona.

Bianca menossa tutustumaan lagottovauvaan.

Luca ei ymmärrä miksi kaveri menee kokoajan pakoon.

Jaahas. Vilmalla huomionkipeys voitti arkuuden. Siinä kun oli sopivasti potentiaalinen rapsuttelija kyykkyasennossa.

Pentujen temmellystä.

Tässäpä Luca on tehnyt työvoiton ja päässyt jo haisteluetäisyydelle Rossista.

Pentu ihmettelemässä arvokkaana vähän sivussa istuvaa Ljubaa, joka ei ole huomaavinaankaan.

Ihan pellolla.

Lisää pentuja

Tässä ollaankin jo metsässä

Ketterästi Bianca hyppäsi tämän tukin päälle vaikka se oli jotakuinkin metrin maapinnan yläpuolella.

Pitihän se Vilmankin näyttää, että kyllä meilläkin osataan vaikka vähän alkuun hirvittikin.

Mamsilla tupakkitauko. Ljuba siis päätti myös levähtää hetkisen siinä vieressä tassut sievästi vierekkäin kun oli ensin juossut itsensä kuumaksi.

Luca ja hänen haareminsa.

ja takaisin pelloilla ennen kotiinlähtöä.

Vielä ehdin nämä hienot jääpuikot kuvata ennen kotiinlähtöämme kun koissut olivat jo autossa.

Sitten illemmalla Olgan synttäreillä...

Virallista kuvaa varten laitetaan Nellille rusetit. Kuva: Tiina Hiltunen

Tässä pienokaiset poseeraavat kauniisti

Sama edestäpäin: Kuva: Tiina Hiltunen

Olga 14-v. Vaan ylväs villakoiraseisonta luonnistuu yhtä hyvin kuin silloin joskus nuorena tyttönä. Vyötärön mittaa löytyy vaan hieman enemmän mutta karvapeite on edelleen upea.

Me ihmiset olimme herkkumme jo syöneet. Prinsessakakkua tietenkin. Oli siis koissujen vuoro syödä herkullista tonnikalapaistosta. Onnea tuhannesti Olgalle.