Nuuksiossa oltiin toissapäivänä. Siitä kehkeytyikin pienoinen seikkailu. Piti päästä lähemmäksi pikku järveä ihailemaan varsinkin kun vastaranta koostui korkeasta kallioseinämästä. Näyttihän se jää pitävän ja kyllä se pitikin alkuun. Kävelimme siis tovin keskemmälle järveä koiruuksien kanssa.

Tämä kuvasarja esittää kuinka herra tokotuomari kouluttaa koiraansa.

Minähän sanoin MAAHAN!

No johan se kesti. Tämän saat tuntea nahoissasi.

Oho! Tulikohan kuritettua liikaa?

Ljuba käy tutkimassa tilanteen ja toteaa: Raato mikä raato.

...

...

...

No ei vaineskaa. Tarkistin vain ootteko hereillä. Ihan omaksi iloksensa tuo hurttimus lumessa myllersi.

Jatkettiin sitten matkaa järven toiseen päähän kun Ralf oli ensin astunut rannassa läpi nilkkojansa myöden. Onneksi vain housunpuntit siinä kastuivat. Olihan sentään pakkasta.
Hetken päästä Luca otti jonkun jäljen ja katosi. Sen jälkeen Cosmos ja Ljuba juoksivat toiseen suuntaan järven yli ja kallioita ylös. Sehän on tuo Nuuksio näin ruuhkasuomalaisen näkökulmasta varsinainen erämaa-alue ja sitä oikeata luontoa löytyy yllin kyllin.
Hetken huhuiltiin ja tulihan se Cosmos ja vähän ajan päästä myös Ljubakin takaisin. Vaan Lucaa ei näkynyt eikä kuulunut. Odoteltiin ja mieleeni hiipi jo kauhukuvat siitä että se olisi mennyt järveen jos puikkelehti heikoilla jäillä.
Päätinkin kulkea järven takarantaa pitkin niin pitkälle, että koko järvi olis näkökentässäni. Sain kulkea ihan toiselle puolen nähdäkseni kunnolla. Loppupäässä kuljin pitkin kapeata puiden rivistöä, jossa kummankin puolen oli jäätä. Oletin tietenkin, että astelemassani kohdassa oli kokoajan maata alla. Erehdyin. Yllättäen astuin suoraan jään läpi reittäni myöden ja tipahtihan se toinenkin jalka reikään kun menetin tasapainoni. Kastuin siis kunnolla ja talvilenkkaritkin täyttyivät vedestä.
Edelleenkään Lucaa ei kuulunut. Kyselin jo Ljubaltakin missä se veikka on. Ljuba kun sen yleensä tuntuu tietävän.

Tässä ison kiven juurella Ljuba tiirailikin kiinteästi vastapuolelle ja metsään päin. Taisi tietää missä veikka luuhaa.
Lähdimme sitten takaisinpäin kun ajattelin että Luca saattaa oikeasti eksyä alueella kun se on sillekin tuntematon. Muutenkin oli aika vilu kun jalat olivat ihan litimärät ja housunpuntit jäätyivät tötteröiksi. Ljuba ottikin hatkat päästyämme vähän matkaa takaisin ja kun päästiin takaisin kallioille ilmaantuikin Luca ihan jäisten lumikokkareiden peitossa koko keholtaan taakseni ja sen jälkeen myös Ljuba. Kävi ilmeisesti veikkansa hakemassa takaisin.
Luca joutuikin sitten remmiin, sillä selvästi se metsän elämä edelleen kiinnosti kovasti, joten olisi saattanut kadota uudemman kerran.
Autossa pitikin hetki istuskella lämmitys päällä, että jalat lämpenisivät sen verran että tunto palaisi niihin. Tunnottomilla jaloilla kun ei ole niin hyvä ajella autoa.

Oltiin jo etukäteen päätetty, että keskiviikkona käydään Porkkalassa, osittain siksi, että Ralfin oli tarkoitus jatkaa matkaa kämppäänsä Karjaalle, jotta pääsisi mukaan pelastuskoiratreeneihin samana iltana. Kuinka sattuikaan oli ilmojen haltija mitä parhaimmalla tuulella. Aivan upea auringonpaahteinen sinitaivas aukesi päämme yläpuolella ja se lempeä aurinko todella lämmitti.
Paitsi Ljuba, joka tavoilleen uskollisena ilmaantui ja hävisi tuon tuostakin, ei sattunut mitään poikkeavaa tällä reissulla. Ei vaikka välillä kavuttiin sekä ylös että myöhemmin alas aikamoisen jyrkkää rinnettäkin, jota verhosi sen verran paksu lumikerros, ettei oikein voinut nähdä varmuudella mihin sitä jalkansa asetti. Oliko jalan alla kiinteä kallio vaiko jokin salakavala kolo? Lucakin veti kerran kunnolla turvalleen kun luuli tassujensa alla olevan kalliota ja juuri siinä kohtaa olikin lumentäytteinen  kuoppa. Vaan eihän siinä sen kummemmin käynyt.
Maisema, ilma ja raikas uusi lumi loihti tunnelman kuin olisi kävellyt keskellä postikorttia. Vai mitäs sanotte.

Isäntä ja koira nauttimassa näköalasta

Oho. Lumi olikin liukasta. Tässä tehtiin hätäjarrutus.

Mistäpä se lintukoira haaveilisi muuten kuin sorsapaistista.

Sorsien puutteessa voi toki 'pelastaa' keppejä vedestä. Tällä pojalla ei varpaat palele.

Yksi Ljuban 'ilmaantumisista'. Tässä ollaankin jo kivuttu ylös näköalakalliolle.

Luca paistattelee auringossa.

Kierreltiin vähän metsänkin puolelta ja sitten taas takaisin laaksoon. Cosmos jo menossa alas.

Tässä oli osittain jäätynyt pieni puro joka kimalteli niin kauniisti auringossa. Valitettavasti se ei näy niin hyvin kuvassa.

Virkistystuvan kuistilta löytyi tikkataulu. Koissujen katsellessa tarkkaan Husse päätti kokeilla taitojansa. Osuihan ne tikat kaikki ainakin tauluun vaikka tuo Ljuban silmä näyttääkin kuvassa vähintäänkin epäilyttävältä. Vaan voin vakuuttaa, että yhtään tikkaa ei käynyt kenenkään silmässä.

Vielä riitti pojilla energiaa. Tämä iso parkkialue soveltui oikein hyvin riekkumiselle ja jopa Cosmos intoutui kisailemaan Lucan kanssa. Normaalistihan ne vain painiskelevat Ljuban kanssa keskenään.

Luca oli ratketa riemusta kun sai itselleen kisakaverin.

Niin se on, että kaikki hauska loppuu aikanaan. Niin se loppui sekin leikki ja samalla tämän kertainen yhdessä olomme Ralfin kanssa.
Tovi meneekin taas kun ensi viikonloppuna on Kuopiossa tokokisat ja Ralf tietty sitten tuomaroimassa.

Lisää kuvia reissuistamme löydätte täältä.

Tänään olimmekin taas Sammalvuorella kun lenkkiseuraksemme saimme Kristan koirineen. Tänään ei ollut auringosta tietoakaan. Lunta sen sijaan tuli aikalailla. Metsässä oli kyllä nättiä ja puntarikin noin nollassa, että lämminkin tuli siellä tarpoessa.

Krista ja koirat Wilma sekä Buster taustalla. Wilmakin on Viipurista tullut ja jonkunnäköinen vinttikoirasekoitus.

Ljuba palaamassa exkursioiltaan vitilumessa.

Buster - kauhea peto

Viileä ja elegantti Lady Wilma

Sammalvuoren samoajat yhteiskuvassa.