Olenkin ollut sen verta kiireinen, että on tämä rakas päiväkirjablogini saanut jäädä hieman vähemmälle huomiolle. Nyt sen kuitenkin uskallan sanoa. Olen opiskelija. Tänään luettiin meille karsintakurssilaisille tuomiot. Minun kohdallani se oli myönteinen. Huomisesta lähtien olen puolitoista vuotta eteenpäin opiskelija ja lähihoitajaksi toivon sitten valmistuvani aikanaan hyvillä tuloksilla. Se vaatii paneutumista, joten luultavimmin nettiaikaa ei ole enää käytettävissä kuten ennen. Vapaaherrattaren päivät päättyivät tähän. Vanhuksiin tahdon suuntautua mutta lopullisen päätöksen aikaan on vielä aikaa puolisen vuotta. Tässä alussa opintomme ovat kaikille samat. Porukkamme on tosi mukava ja suurin osa pääsi jatkoon meistä. On mukava aloittaa tämä varsinainen opiskelu jo tutuksi käyneessä ja hyvin toimivassa porukassa. Suosikkini Maria, pieni filippiinitär, pääsi myös jatkoon. Siitä olen erityisen iloinen. Hän on hyvin herttainen ja asialleen paneutunut nuori nainen. Pienoisia kieliongelmia hänellä tulee ehkä olemaan mutta uskon hänen saavan siihen erityistukea kurssin aikana. Motivaatiossa ei ole ainakaan moittimisen varaa. Myös ukrainalainen ikäiseni Ljuba rouva on kurssillani. Mukava henkilö hänkin, jolla on upea leijonanharja hiuskuontalo, ja tietty saman niminen kuin rakas koirani. Ryhmätoverinani projekteissamme lastentarha- sekä vanhustentalo käynneillämme edellisviikkona ollut Leena on myös jatkossa mutta toinen ryhmämme jäsen (Leena hänkin) karsiutui valitettavasti pois.

Opettajamme olivat kovin kannustavia ja kehuivat kovasti työintoani ja motivaatiotani sekä hyviä testituloksiani sekä tehtyjä raportteja. Olin kevein ja iloisin mielin suunnatessani kotiinpäin tänään.

Kova lumipyry kuuluu tulevan heti aamulla huomenna. Täytyy sitten lähteä ajoissa kotoota. Pitäjänmäkeen, missä varsinainen opiskelupaikka sijaitsee, on helpointa ja nopeinta kulkea omalla autolla Turun moottoritien päähän ja siitä kohti Pitäjänmäkeä ja Valimotietä. Siitä huolimatta liikenne varmasti takkuaa jos kovakin myrsky on tulossa jonka lisäksi auton joutuu aamulla kaivamaan ensin esiin. Onneksi paikalla tarvitsee olla vasta klo 9 ensimmäisenä aamuna.

Koirien elämä on nyt muuttunut mutta ihmeen vaivattomasti tämä alku on sujunut. Jäävät ihan tyytyväisenä köllöttämään ja purutikkujaan syömään aamulenkin jälkeen eikä minkäänlaista häiriötä ole kummastakaan aiheutunut poissa ollessani. Nyt kun päivänvaloa riittää jo yli ilta seitsemään (ja sunnuntain jälkeen vielä tunti enemmänkin) on kuitenkin ollut mahdollista tehdä kunnon lenkki myös metsään aina koulun päätteeksi, joten liikuntaa saavat toki edelleen riittävästi. Tänään tosin puistoilimme pitkästä aikaa toista tuntia kun Krista koirineen pyysivät puistoiluseuraa. Tai Wilma ei ollut mukana vaan Kristan hoitokoira Sulo. Sulo onkin jonkunnäköinen laumanvartija sekoitus. Hauska tyyppi mutta ei pahemmin Lucan mieleen. Luca kovasti komenteli nuorempaansa vaikka kokoero olikin aikamoinen. Mamsin lähelle ei saanut tulla. Ljuba sen sijaan käyttäytyi oikein sievästi kaikkien puistossa olleiden koirien kanssa. Sulonkin tutki tarkasti alkuun ja päätteli, että toinen on ihan ookoo. Innostui jopa pienoiseen leikkiin hetkeksi.

Pääsiäisenä olimme mökillä ja ilmathan olivat vaihtelevasti aika mukavia. Milloin pyrytti kovasti ja milloin paistoi ihanasti. Pikku pakkasta piteli. Oli oikein mukava pikku loma ja hussekin pääsi hetkeksi Cosmoksen kanssa liittymään seuraamme. Tosin vain vuorokaudeksi. Sitten odottivat taas ryhmätyöt koulussa ja auton nokka piti suunnata taas Kuopioon. Ne kun oli tehtävä loman aikana. Sellaista se on - opiskelijan elämä.

Pirttimäessäkin ehdimme käydä torstaina ennen pääsiäistä parin tunnin lenkillä. Tässä nyt sitten vähän kuvia höysteeksi näille jorinoilleni. Saa nähdä miten homma edistyy. Nettiyhteys kun tulee nyt DNA:n mokkulan kautta, jonka päätin hankkia, että mökilläkin pääsen nettiin kesälläkin jos silloin sattuu olemaan etätyöviikkoja. Lomaa kun on vain kaksi viikkoa heinäkuussa. Ei se yhtä tehokas ole kuin normaali yhteys mutta toimii jotenkuten myös maalla, joskin hyvin hitaanlaisesti. Kuvia se ei kyllä jaksa oikein tuonne Photobuckettiin ladata mutta sivut kuitenkin aukeavat. Täällä kaupungissa yhteys on parempi mutta just nyt illalla sekin pätki aikalailla.

Pieni lepotauko Pirttimäellä torstaina.

Perjantaina heti aamusta oli aivan ihana sää. Tässä vielä kaupungissa ollaan puron varrella aamulenkillä.

Ketään ei juurikaan ollut liikkeellä vielä tuolloin (n. klo 8) joten rauhassa saattoi koirat liikuskella vapaana koko lenkin ajan. Ihania auringossa kimmeltäviä jäähileitä olikin ruohossa ja puron pikku kasveissa mutta ne kuvat löytyvät luontoblogistani.

Kukkuu! Lumikasojen kunkkuhan se siinä.

Perjantaina paistoi koko päivän. Tässä Cosmos tutkii kaislikkoa ohuen ohuessa jääpeitteessä seisten (pakkasta oli yöllä ollut 9 astetta). Sillä välin Ljuba ja Luca herkuttelivat lähistöllä tuoreilla kalanperkuilla. Niitähän tuolta aina löytyy. Nytkin siellä oli vaikka kuinka monta kalanmätiä pitkin mäkeä ja niitä ah niin maukkaita kalanpäitä myös.

Tässä Cosmos niin somasti poseeraa vielä lumettomalla kivetyksellämme etupihalla. Tulikin harvinaisen onnistunut lähikuva vaikka tausta onkin ylivalottunut.

Ryhmä Rämä koossa taas mökillämme lauantain lumisateen jälkeen.

Jälleennäkemisen riemu oli käsinkosketeltava, kuten aina.

Ljuba ja Cosmos painii hurjana ja Luca ryntäilee kauhealla örinällä heidän ympärillään. Näin se menee.

Kovasti lauantaina pyryttikin kun lenkillä käytiin.

Siitäkös Cosmos otti kaiken irti.

Tässä Ljuba on niin nätisti sonnustaututunut. Pitkä kuola roikkuu suusta ja sen on sitten näin somasti lumen peitossa.

Sunnuntaina aluksi paistoi ja maisema oli kuin joulukortti mutta illemmalla alkoi taas pyryttää. Ljuba myyräjahdissa lenkillä Storramsjön saaressa.

Tässä sisarukset keskustelevat keskenään.

Ainahan se on Lucalla mielessä. Riehuminen siis.

Aina välillä sitkeys palkitaan.

Kovin erilaista on kuitenkin sisarusten välinen leikki. Samoja kovia otteita kuin Cosmoksen ja Ljuban välillä ei tähän leikkiin kuulu vaan lähinnä pieniä yllätyshyökkäyksiä ja kovaa ärinää.

Pitkiä eivät pyrähdykset ole ja kohta taas ollaan kuin ei oltaisikaan. Myöhemmin sitten tavattiin Saku koirakin naapurissa kun päiväkahveilla käytiin mutta se jäi pelkäksi nuuskutteluksi vaikka kaikin puolin hännät huiskivatkin kaikilla kolmella kovasti. Ainoastaan mamsi sai Saku pojan villiintymään jolloin koko koira kiemurteli ja örjyi niin että se kuului koko tienooseen.

Tässä tilanne oli jo aivan eri. Maanantaina pellolta löytyi puolikas valkohäntäpeuran ruho. On täytynyt vanhuuttaan tuupertua sinne. Siinä vetoleikissä oli kyllä tosi kyseessä. Ohimennen sanottuna näimme kyllä kauempana ihan nelipäisen lauman eläviä peurojakin jotka liitelivät pitkin loikin metsärinnettä ylös. Näimme myös pari siroa ja niin somaa metsäkaurista kauempana metsän reunassa.

Jako kävi selväksi. Pahoittelen jo etukäteen näitä kuvia herkkänahkasemmille ystävillemme. Vaan tämä on elämän laki. Kaksi kiukkuista korppia olivat joutuneet väistymään koirien tieltä ja liitelivät päämme yllä päästellen KRP KRP ääniänsä.

Ljuballe jäi sitten jalka. Vaan pitihän korppien päästä takaisin aterialleen joten tässä oli jo laitettava koirat remmiin. Muuten ei olisi matkamme päässyt jatkumaan.

Äitini on Ljuban luottokuljettaja kun yleensä Ljuba ei koskaan remmissä vedä. Tässä kuitenkin menohalut ovat sen verran isot kun veikka on jo päässyt taas irti ja viipottaa edellä, että pientä vetämistä näyttää olevan.

Äiti pitää hengähdystaukoa myöhemmin ja Ljubakin on taas saanut vapautensa takaisin.

Lenkki jatkui Storramsjön uloimpaan kärkeen. Kuvassa se ei näy mutta tällä puolen meri olikin avoin. Siitä on kuitenkin kuvia tuolla luontoblogissani jos kiinnostaa.

Rantakalliot ovat niitä parhaita paikkoja tällaiselle tutkijakoiralle. Hetkeksikään ei voinut herpaantua täällä villieläinten asuttamassa luonnonrauhassa.

Suojainen auringonottopaikka

Metsän läpi kulkeva Paronin raivaama lampaiden kuljetusväylä ja maisema kuin postikortti. Kesällä ei olekaan asiaa tälle puolen saarta kun siellä ne saattavat lampaat laiduntaa.

Lumiparta ja kuusikko

Vahtikoira työssään aidanvartijana.

Ei raportoitavaa tällä kerralla.

Siinäpä se sitten olikin pääsiäinen. Vielä kotimatkalla näimme tien reunustamalla pellolla viisi metsäkaurista laiduntamassa ja niiden etualalla istui viisi valkoposkihanhea. Ihan kuin ne olisi joku sinne varta vasten asetellut. Pysäytin auton hetkeksi, jotta saimme ihailla kauniita luonnonkappaleita rauhassa ja silloin hanhet nousivat ilmaan ja lentelivät suoraan auton etulasin edestä kohti rantaa toisella puolen tietä kuin olisivat halunneet näyttäytyä meille koko komeudessaan.