Täällä taas

Emme ole siis porukalla kadonneet mihinkään eetteriin. Olen kyllä sitten sukeltanut opiskelijan näyttöviikon maailmaan niin tiiviisti, että menee illatkin koulutöissä ja päivät sitten vielä päiväkodissa skarpaten ja osaamisen näyttöä esitellen. On omiakin pikku projekteja lasten kanssa ja niitäkin on vähän jo kotona mietittävä ja rekvisiitat järjestettävä kun työtahti ja päiväjärjestys työpaikalla on muuten aika hektinen, että siellä ei mitään suunnitelmia voi laatia. Hyvin on kaiketi mennyt ja monenmoista ollaan jo tehty. Kasvatussuunnitelman jälkiseurantakokousta lähihoitajan ja vanhempien välillä katsastettu, pikakurssi paloturvallisuudessa, KILI-ryhmän seurantaa (KILI = Kieli ja Liikunta). Yhdistettyä kielen harjaannuttamista tarinoiden, muistikuvien ja erilaisten tarinoihin liittyvien liikkeiden avulla. Lepohuoneen rutiinit ja lasten (välillä vastentahtoinenkin) nukuttaminen. Sehän ei kyllä aina toimi kaikkien kanssa. Ulkoleikkien valvontaa ja ohjastusta. Pukemista, riisumista, pukemista, riisumista. Tulevan eskariryhmän kanssa uusiin yläkerran tiloihin tutustumista. Jumppaa ja askartelua. Tarinan lukemista. Riitojen selvittelyä ja anteeksipyyntövaatimuksia. Kiukunpuuskia ja hassuttelua. Ruokapöydässä valvontaa ja ruoan tuputtamista huonoille syöjille. Ruoan jakelua. Ryhmäpalaveria ja muita keskusteluja. On toki niitäkin lapsia, joiden kanssa kemiat ei aina kohtaa ja sen eteen on vaan enemmän yritettävä mutta pääasiallisesti uskon pärjänneeni ihan hyvin ja ainakin voin sanoa, että arvostan päiväkotihenkilökunnan työpanosta entistäkin enemmän ihan todella. Se ei ole helppoa ja on hyvinkin vastuullista ja vaativaa nykypäivänä kaikkien uusien metodien ja vaatimusten keskuudessa kun henkilökuntaa ei vaan ole riittävästi ja aina yhdenkin ollessa poissa ollaan ns. lirissä kun on niin paljon paperitöitäkin tehtävä, jotta kaikki sujuu niinkuin vaatimustaso edellyttää.
Oman panokseni arviotason saan tietää sitten kun tämä viikko on ohi ja näyttötapaaminen saatu pidettyä päiväkodin näytönohjaajan, koulun edustajan ja itseni välillä. Pitäkää peukkuja!

Asioilla on kyllä sitten tapana järjestyä. Niin järjestyi tilanne Danskunkin kanssa. Muistin, että foorumilla eräs tuttavani, jonka tiedän aivan erinomaisen taitavaksi ja eläinrakkaaksi koirien asioista puhujaksi ja aktiiviseksi eläinsuojelijaksi oli haluamassa itselleen kotihoitoon pentua Viipurista. Tuumasta toimeen ja otinkin yhteyttä tähän henkilöön. Osoittautui, että se oli aivan oikea taktiikka, sillä hoitopennusta ei ollut vielä tietoa. Lisäksi siellä on kaksi henkilöä, joista toinen tekee töitä kotoota käsin. Elikkä neitokainen ei joutuisi olemaan ollenkaan yksin pitkiä päiviä siellä vaan yksinoloharjoituksia voitaisiin tehdä ihan hetki kerrallaan. Lisäksi siellä on myös nuori ja vilkas poikakoira kaveriksi Danskulle ja oma piha, jota vahtia maaseudun rauhassa. Ei siis liikoja virikkeitäkään ulkoillessa. Siellä on Danja viihtynyt erinomaisesti ja neitosen stressitaso on saanut mahdollisuuden aleta omia polkujaan kaikessa rauhassa. En kertakaikkiaan voisi olla onnellisempi asioiden ottamasta käänteestä ja kiitän joka päivä luojaani, että keksin ottaa yhteyttä tuohon erinomaiseen henkilöön ja tietenkin sen päälle yhdistyksen koiravaraajaan, kysyäkseni oliko Danskun muutto maalle hänen puolestaan ookoo. Olihan se. Ja kun vieläpä tämä henkilö itse hypähti ilosta kattoon kun sai Danskun hoitoon oli asia enemmän kuin selvä.
No vaikka tuholainen pistikin jotkut asiat täällä remonttiin niin vähän haikea olo kyllä tuli silti. Onhan Dansku kaikin puolin muutoin aivan ihana koira ja niin halinkipeä pusuttelijakin.

Vaan kyllä oli silti ihana viime viikonloppuna päästä mökille, vaikka olikin otettava läppäri mukaan ja tehtävä sielläkin niitä koulutöitä jonnin verran. Siellä kun pääsee liiat höyryt pois.

Ehdittiin myös poiketa Kopparnäsissa sekä paluumatkalla Fagervikin Bruksträsketilla luomavan kiinalaisen paviljongin liepeillä. Se on niin kaunista seutua että. Tuntui ihan kuin oltaisiin oltu pitempäänkin reissussa kuin vain sen lauantai-sunnuntai ajan.

Muutenkin ollaan päästy koiruuksien kanssa taas kävelemään pitkin rantoja ja metsiä ja nautittu ihanasta keväästä ja säästä.

Vaikka onhan tässä meikäläisellä ehtinyt myös olla silmätulehdus ja sen päälle jämähti niska ihan tajuttoman kipeäksi että särkylääkkeiden voimin olen voinut töissä olla ja nyt on sitten joko flunssa tai sitten paha allergia päiväkodin pölyävän pihan ansiosta kun olen ihan tukossa ja nenäontelosta tulee paksua limaa ja vähän vertakin ja se on kovin kipeä ja kurkkua kutittaa välillä tosi pahasti. Mutta nyt on silmät ookoo kun tippoja niihin laittelen ja niskakin tuntuu taas paremmalta. Tukkoisuuden ja kipeän nenän kanssa on sitten vaan elettävä kun sentään henki kulkee vaikka vähän hengästyttääkin välillä. Lucallekin tuli sitten ripuli, että riisi-kala dieetillä sekin nyt on. Yritin vähän normaali kuivamuonaa eilen mutta ei se sille vielä sopinut. Riisidieetillä vatsa kyllä toimii paremmin ja sitten tietty maitohappobakteereiden avulla. Eiköhän sekin massu kohta toivottavasti rauhoitu kun on muuten pirteä ja ruokahalu hyvä.

Ja tietty sitten vähän kuviakin...

Rantaelämää