Loma on mukava asia mutta pakko myöntää, että siellä mökillä niistä etätöistä ei niin paljoa ole tullut. Olen siis nyt kaupungissa taas ja vaikka on varsinainen lomaviikko on pakko nyt hieman skarpata, ettei tule paniikki loppuvaiheessa.

Sateista on ollut mutta myös aurinkoisia päiviä ja mikä parasta hyvin minimaalisesti hyttysiä. Voisin laskea näkemäni itikat yhden käden sormilla lähes.

Välillä on palautettava mieleeni, että todellakin rakastan tuota peikko-otusta hyvin paljon sillä se on kyllä viime aikoina kiristänyt hermojani vähän väliä. Kun sillä nyt on jokin paha ongelma sen takapäänsä kanssa. Ei siis vaikuta yhtään kuin se ongelma olisi niissä huonoissa lonkissa vaan ennemminkin hännän alla ja etenkin märkänä. Luulin jo ongelman ytimen ratkaisseeni kun muitta mutkitta törkkäsin sormeni sinne pyllyyn ja totesinkin toisen anaalirauhasen olevan pullistunut. No pursotin sen tyhjäksi ja ajattelin, että homma oli siinä mutta ei se niin ollut. Kokeilinkin josko se olisi taas täyttynyt mutta ei se ole. Laitoin salvaa peräaukon ympärille ärsytyksen poistamiseksi. Ei auttanut. Toisaalta se peräpää tuntuu ärsyttävän vähän joka tilanteessa mikä poikkeaa normaalista. Jos vaikka jään jonkun ihmisen kanssa juttusille ja kun sitä ihmistä ei saa haukkua niin alkaa kovat edestakaisin nykimiset. Samaa ongelmaa oli jo viime kesänä. Vaan nyt en ole Lucalla pitänyt punkkipantaa enkä muitakaan myrkkyjä niskaan törkännyt. Onneksi punkkeja on kuitenkin ollut vain muutamia. En siis millään keksi mistä kiikastaa mutta hermoja se raastaa. Muutenkin Luca on ollut taas kuin loppuun asti kiristetty vietäri kun mökillä on niitä vieraitakin käynyt. Täysin hermoheikko koko koira. Ei sen kanssa nykyään voi oikeastaan minnekään mennä kun sen psyyke ei kestä mitään. En jaksaisi aloittaa taas koko rumbaa alusta kun se tuli pienenä pelokkaana pentuna luokseni ja kävimme hyvin pitkän prosessin läpi, jotta siitä tulisi edes vähänkin yhteiskuntakelpoinen koira. Mitään täydellistä käytöstä en ole koskaan toivonutkaan kun se olisi turhaa mutta tää ulkoinenkin yliherkkyys esimerkiksi vaikkapa kärpäsille ja yleensäkin hyönteisille on kyllä jo aika raastavaa. Kesät Lucan pitäisi viettää kokonaan sisätiloissa eikä se talvikaan ongelmaton ole kun pieninkin lumikokkare tassukarvoissa saa kauheat sätkyt aikaiseksi. Luca voisi siis ulkoilla syksyisin ja keväisin ja muuten sen pitäisi olla vain 'sisäkoirana' kun se ei kestä yhtään luonnon elementtejä. Tosin takiaiset ovat aikamoinen ongelma syksyllä ja keväällä turkkiin tahtoo tarttua jos minkälaista pientä risua mikä sekin on tietty ihan kauheata.
Kummallista käytöstä oli myös kerran Inkoossa kun ajoin rannan lähettyville ja piti ostaa jätskit. Autosta ulos päästyään ja pari collieta nähtyään Luca huusi kuin riivattu eikä tahtonut millään rauhoittua vaan poukkoili kuin sätkynukke remmissään. Ihmiset katselivat ihmeissään rääkkäänkö koiraani. Vähänkös hävetti.
Kotona ja mökillä se periaatteessa vain nukkuu talon perimmäisessä nurkassa päivät pitkät. On kai ne sielulliset traumat sitä luokkaa, että ei vaan jaksa tehdä muuta kuin nukkua skitsoiluhetkien välissä. Varsinkin kun surisevien hyönteisten lisäksi aina jokin naksahtaa tai paukahtaa kun ulkoillaan ja sehän on myös ihan karmaisevaa. Kaukainen pakoputki taikka jokin maatalouskone jossakin tms. Lucan psyyke on kyllä jostakin syystä taas ihan rempallaan. Pumpulissa sen pitäisi asua.

Mutta ei hätää. On se sitten ihana kun se öisin kömpii ihan lähelle ja työntää lämpimän ja pehmeän päänsä omaa päätäni vasten samalle tyynylle. Pitäisköhän sille syöttää kukkatippoja tai jotain ihan jatkuvasti kun se on vähän turhan herkkä tähän maailmaan?

Toki käy useinkin mielessä, että olisiko kaikki tämä ongelmakäytös aiheutunut siitä, että pojalla on kuitenkin kipuja siellä lonkissa mutta tuntien Lucan elämänkaareen tuntuu kuitenkin kaukaa haetulta, että esim. hyönteiset ja kaikenmoiset roskat saisivat hysteeristä käytöstä aikaiseksi kipujen vuoksi. Silti sekin asia toki kalvaa mieltäni. Cartivettiähän tuo taas nyt syö kuuriluontoisesti mutta kun se ei ole se ainut ongelma vaan on tuo aineenvaihduntahäiriökin. Luca on siis erityisdieetillä mutta minusta sen ikenet ja silmänalukset ovat liian vaaleita ja epäilen siis myös jonkun asteista anemiaa. Voisiko sellainen vaikuttaa psyykkeeseenkin? Taas lihasta menee paitsi vatsa sekaisin niin kasvaa riski virtsakivien tulemiseen, jotka myös ovat paitsi kivuliaita niin jopa hengenvaarallisia uroskoiralle. Virtsaamista tarkkailenkin aina hyeenan tavoin ja kun erään lääkärin kehotuksesta annoin sille aikani vähän lihaa ruokaan niin totesin virtsaa mitatessani, että siinä oli proteiinit kohollaan. Enpä sitten uskaltanut sitäkään jatkaa.

Antakaa mulle voimia!

Vaan Ljuba on ihana. Omat miinuksensahan siinäkin on. Se on se riistavietti pahaa luokkaa. Ja kun se sitten teloo itsensäkin aina prosessissa. On ihan naarmuilla koko koiruus ja myös pihkassa kun se siellä puunjuurilla kaivelee isoja kuoppia joka puolelle. Mutta sen probleeman kanssa nyt voi elää joskin usein on tosi ärsyttävää kun joutuu lenkin päätteeksi odottelemaan Ljubaa palaavaksi takaisin aika pitkänkin aikaa ja monet on ne kerrat kun olen lähtenyt etsimään vain löytääkseni Ljuba auton luota palatessani.
Se kun on muuten niin rauhallinen ja rohkea sekä avoin kaikille ihmisille joskin hieman välinpitämätön. Sen kanssa on helppo kulkea missä vaan eikä sitä vaivaa roskat, kärpäset, märkänä oleminen, äänet eikä edes omat naarmunsakaan. Sade kyllä vaivaa, eli on mahdollisesti joskus palelluttanut tassunsa pahoin koska ne ovat märänarkoja. Muuten voi siis kyllä mennä ihan uimaankin jos vaan on riittävän kuuma mutta kostea maa näköjään tuntuu inhottavalta. Kumma kyllä lumi ei sitten vaivaa pahemmin ellei sekin ole kovin märkää ja loskaista.

No se siitä itkuvirrestä. Tuntuu jo paremmalta kun on saanut vähän paineita purkaa näin blogin välityksellä.

Ollaan tässä viime aikoina enimmäkseen mökkeilty. Äiti tosin kävi sekä Tammisaaressa että Billnäsissa ja Fiskarsissa viime viikolla yhdessä ystäviensä kanssa. Taivaalla kaarteli mustat pilvet mutta ei satanut, joten sikäli oikein hyvä ilma kierrellä paikkoja.

Kävipä äiti myös veljeni ja hänen vaimonsa kanssa kiertoajelulla syntypäivänään kun he tulivat muutaman päivän visiitille asuntoautollaan. Syötiin myös mansikoita ja uotiin skumppaa sankarin kunniaksi. Itse en ajelulle lähtenyt mukaan kun piti yrittää tehdä vähän kouluhommia ja sainkin sentään yhden raportin kirjoitettua.

Eilen sitten kävimme äitin kanssa kotimatkalla ihanan Mustion linnan alueella vanhoine ruukkeineen ja kirkkoineen sekä puutarhoineen. Luca oli pakko jättää autoon sillä nykiminen alkoi sen siliän tien kun se pääsi autosta ulos. Onneksi auto seisoi varjossa isojen puiden alla ja kun ikkunat olivat kaikki raollaan ei autossa ollut kuuma palatessammekaan. Ljuba pääsi mukaan kun osaa olla niin hienosti vaikka ihmisiä vilisi välillä paljonkin poluilla ja kojun luona teatterilippuja ostamassa. Siellä kun on oma ulkoilmateatteri ja juuri siellä ollessamme jokin esitys oli alkamassa.
Kuvia reissusta tulee olemaan sitten enemmän tuolla luontoblogissani.

Olen myös tehnyt vielä yhden blogin pelkkiä puutarhamme kuvia varten. Sinne pääset täältä.

Tässä nyt sitten viime aikaisia kuvia koirien elämästä. Kuten saattaa huomata on Lucankin kanssa ollut joitakin valopilkkuja, jolloin se on jaksanut hetkittäin nauttia vain (vesi)koirana olemisesta kunnes ulkoilmaelämän kauhut ovat taas mielen vallanneet.

Kultatytön kultainen katse

Tarkkaa kuuntelua Laurinlahden rannalla auringonlaskun aikaan

Luca uimassa Bruskträsketin kirkkaassa vedessä

78-vuotta täyttänyt äitini ja kälyni Sari Fagervikin kiinalaisen paviljongin luona, missä kävimme retkellä kaikki yhdessä. Veljeni näkyy osittain siellä paviljongin takana jotakin lähikuvaa ottamassa.

Äitini kallioon hakatuilla portailla

Metsästysretkeltä palannut Ljuba vilvoittelemassa.

Luca hyppäämässä veteen laiturilta kepin perässä

Kerran sen jopa toi takaisinkin vaan ei toista kertaa.

Koirat tutkimusretkellä kauniilla heinäniityllä missä kävimme kun vieressä on hyvä sienimetsä ihan tarkastamassa olisiko jo kanttarelleja tullut. Ei ollut.

Äiti miettimässä minne hurtat katosivat. Ei ole vielä tottunut, että tekevät aikamoisia kierroksia kun luonnossa ollaan. Ruoho oli todellakin noin voimakkaan väristä. Kaunista oli.

Ljuba keimailee laiturinnokassa. "En minä mitään joutsenia jahtaamassa käynyt."

"En varmasti käynyt. Ihan olen viaton pikku tyttö vaan."

Luca poseeraa tarha-alpien edessä

ja Ljuba vastaavasti jasmiini-pensaiden takana

Niin leidiä niin leidiä. Häntäkin lepää rappusilla ettei tulisi likaiseksi.

Järvellä sain Lucan juksattua isoa keppiä hakemaan kun tuossa killuu tuollainen uppotukki, joka edelliskerrasta on kellunut lähemmäksi rantaa. Kyllä Luca vähän kokeilikin parista kohtaa lähtiskö se mukaan mutta totesi että nyt tuli kyllä liian iso keppi eteen.

Pupupanajahdissa. Meidän pihalla käy varhain aamuisin aina pupu apilaa syömässä ja yleensä se jättää käyntikorttinsa jälkeensä.

Rannalle on aina kiva mennä Lucastakin, joskin se tuppaa sieltä palaamaan yhtä nopeasti kuin menikin siinä missä Ljuba lähtee etsimään niitä myyräpaikkoja. Tässä kuitenkin ollaan vielä menossa rappuja alas kiireen vilkkaa.

Yksi valoisemmista hetkistämme. Lankku lentää veteen.

ja Luca säntää perään.

Molskis!

Vielä toisenkin kerran tehtiin sama bravuuri ennenkuin märkänä oleminen ehti alkaa häiritsemään. Toisaalta voipi olla, että häiriön syynä oli ennemminkin joku ympärillä pörräävä paarma. Nehän rakastavat märkiä koiria.

Ljuba ei nähnyt syytä itsensä kasteluun tassuja lukuunottamatta tällä kertaa. Sen verran piti kahlata veteen että sai vähän juoduksi kun se merivesi on niin hyvää. Onneksi ei vielä ole sinileviä näkynyt tänä kesänä rannikoilla asti.

Joutsenia näköpiirissä mutta kovin ovat kaukana. Ljubasta näkyy ennemminkin vain silhuetti noin ilta-auringon aikaan.

Äitin jengi nauttimassa herneistä, kirsikoista ja kylmästä kaivovedestä reissun päätteeksi. Selin kuvassa on kummisetäni Stig Weckström (taiteilija Björn Weckströmin isoveli), joka vieläkin kutsuu minua pikkutytöksi.

Äiti ja Ljuba Mustion pienessä rantakappelissa...

ja pienellä puron ylittävällä sillalla.

Minä ja Ljuba pienellä rantaterassilla joka kiersi pientä tiilitornia, josta saa kaiketi vuokrata huoneen itsellensä. Hyvin idyllinen paikka.
Minulla suu käy kun yritän selostaa äiti raukalle mistä nappulasta pitää painaa että saa kuvan otettua. Hyvinhän se muuten onnistui vaikka vähän äitin sormen reuna tuossa alakulmassa näkyykin himmeästi.

Käytiin Viipurin koirien treffeilläkin Pitkäkoskella mutta siitä sitten eri kirjoitus. Mukana oli vain Ljuba, joka ei sekään niin kovin koirapuistoilusta piittaa mutta pysyy kuitenkin rauhallisena. Luca ei puistoiluja tai muitakaan massatapahtumia kestä tulematta hysteeriseksi murisevaksi raunioksi (paitsi ihme kyllä silloin kun kyseessä on lagottotreffit), joten se jäi äitini kanssa mökille olemaan siksi aikaa.

Hyvää kesäviikon jatkoa kauniissa säässä toivotellen poistun hetkeksi takavasemmalle paijailemaan koiriani.