Tässä blogin päivittämisessä tuppaa olemaan näitä taukoja. Luulis aikaa olevan kun on ollut vapaallakin mutta onhan niitä koulutöitäkin ollut. Nyt onneksi kaikki etätehtävät on tehty, ikkunat pesty ja kaikki ne hommat mökilläkin tehty mitä olin itselleni tavoitteeksi asettanut. Tosin onnistuin kyllä vähän selkäni rikkomaan samassa. Noidannuoli iski. Ei kai ihmekkään kun istuin välillä isossa kuusessa ja sahailin sen valtavia alimpia oksia pois, jonka jälkeen ne oli pilkottava ja vietävä risukasan päälle metsänreunaan. Sitten raahasin kokonaisia puoliksi mädääntyneitä puunrunkoja rannalta vähän ylemmäksi mäkeen missä ne ei ihan silmään paista. On se rojukasa kiusannut minua vuosia. On siellä vaikka mitä lankunpätkiä sun muitakin ollut, joita nyt pikkuhiljaa sitten sahataan saunapuiksi kun niihin käsiksi kerran pääsee. Sen päälle keksin leikata kaikki pensaat, joita on runsaasti. Varsinkin orapihlaja-aita on päässyt ihan liian isoksi ja ensi keväänä se on vissiin ihan sahalla vedettävä matalaksi kun ne rungot ovat jo niin paksuja. Niissä kun on ne kauheat piikit niin saa olla aikamoisissa asennoissa välillä että saa sisemmätkin oksat napsittua poikki. Kolme päivää sitä rääkkiä niin jo selkä teki tenät. Särkylääkkeillä mentiin monta päivää mutta nyt alkaa jo hieman helpottamaan.
Sen sijaan niska-hartia vaivaani joka on minua vaivannut koko kevään olen saanut helpotusta. Mökillä kävi viikonloppuvisiitillä ystäväni Tomi ja Krista koirineen Busterin ja Viipurin Wilman kanssa. Tomi on Hollannissa asuessaan saanut puolentoista vuoden koulutuksen hieronnassa ja oli ottanut hierontapöytänsä mukaan. Kyllä oli ihanaa olla vatvottavana siinä vaikka se sattuikin kun solmukohdat vaan rutisi. Kun nousin pöydältä päässä tuntui varsinainen eforia. Vähän niinkuin olisi jossakin aineissa. Eikä niskaa ole sen koommin kiristänytkään. Eli Tomille suurkiitos - todellakin!

Oli muutenkin mukava viikonloppu kun koirat tulivat hyvin toimeen keskenään ja nauttivat olostaan. Ilmat hellivät meitä ja me olla möllöteltiin, grillattiin ja saunottiin. Käytiinpä Karjaallakin ja Fagervikin kartanon aluetta katsomassa. Koirat pääsivät uimaan ja kaikki oli oikein viihdyttävää. Lucaltakin taisi mennä pasmat sekaisin kun se ei oikein älynnyt haukkua tulijoita pataluhaksi niiden tullessa. Vähän haukuskeli kuulemma, kun olin itse saunassa, Kristaa siellä keittiössä.

Krista ja reipas mies Buster Fagervikissa

Tomi ja elegantti Wilma Fagervikin pienen puukirkon tornin luona

Metsälenkeillä ei paljoa käyty sen jälkeen kun Ljuba katosi kerran ja tuli kotiin naama ja kieli raadeltuna. Oli ilmeisesti ottanut yhteen mäyrän kanssa. Nyt on siis kielenkärki halki ja naamassa pahoja viiltoja, joihin olenkin laittanut antibioottisalvaa säännöllisesti. Eivät onneksi ole lähteneet tulehtumaan mutta arvet on jäljellä. Sitten se on onnistunut kaivuuhommissaan katkaisemaan yhden kulmahampaankin, joka kai vaatii juurihoitoa. Pitääkin tilata aika eläinlääkärille. Saavat sitten katsoa mitä sen kielenkärjen kanssa tehdään saman nukutuksen aikana. Eihän se vaikuta kipeältä ja ihan normaalisti se kieli toimii mutta ehkä sille pitää jotain tehdä kun se on sellainen repale siitä kärjestä. Tosin tuo rautarouva ei paljoa kipua osoita. Ei silloinkaan kun pesin sen verisen turvan samana iltana kun tämä oli tapahtunut. Kyllä taas osasi järjestää äksöniä mammalle tuo petokoira. Soittelin naapureille ja vieläpä sen saaren, eli Storramsiön, jossa kävimme lenkillä, omistajalle. Hän on siis paroni de la Chapelle ja tunnettu erakkoneisuudestansa. On monta vuotta yrittänyt saada aikaiseksi sen, ettei saarella voisi vapaasti kulkea kukaan. Joten hänelle soittaminen olikin aika suuri askel mutta pakko se oli tehdä. Tosin hän suhtautui hyvin ystävällisesti ja lähti mönkijällään ajelemaan ympäriinsä. Itsekin ajoin kerran autolla saarelle ja huhuilin Ljubaa tuloksetta. Selkä kun oli silloin ihan tosi kipeä eikä huvittanut paljoa juoksennella uudestaan sinne jalan. Kuitenkin herra Casimir de la Chapelle soitteli kännykkääni hieman myöhemmin, että oli nähnyt kuvailemani koiran juuri juoksevan sillan yli Nötön puolelle joidenkin ihmisten perässä ja että se oli varmasti kotona tuossa tuokiossa. Niinhän se olikin. Piti oikein soitella takaisin myöhempään ja kiittää tuota epämääräisen maineen omaavaa vanhempaa herraa.

Mutta sen jälkeen ovat vapaana hillumiset jääneet enimmäkseen pois. Tässä ihan kotinurkilla on saanut hetkittäin tutkiskella puron penkkaa vapaana ja rannalla Suvisaaristossa ja Laurinlahdessa ihan vähän aikaa.

Tässä kuitenkin onnellisena vielä ennen tuota viimeisintä välikohtausta kiehnäämässä kuivuneen hiekkamontun ruohikossa.

Koirat löysivät taas aarteita kuten talvellakin. Montussa oli iso osa peuran luurankoa. Saimmekin kuulla paronilta, että talvella oli saaressa asustanut hyvin aktiivinen ilves. Siinä siis syy peuran tappoihin. Tosin tuli mieleen se ilveskin kun Ljuba palasi naama revittynä takaisin kotiin mutta paroni vakuutteli, ettei ilves enää oleskellut saarella. No kyllä iso mäyräkin saa pahaa jälkeä aikaiseksi niillä pitkillä kaivamiskynsillään.

Tässä ei enää lihaa ollut jäljellä yhtään. Pelkät valkoiset luut.

Kaluttavaa riitti kummallekin.

Äitikin siinä ihmettelee luunpalasia

Kävelimme rannalle asti, jotta koirat pääsisivät uimaan kun olivat aika kuumissaan. Oli näet sellainen ukkosilman tyyppinen painostava ilma. Vaan Ljubaa ei enää tässä vaiheessa näkynyt eikä kuulunut. En kuitenkaan hätäillyt, sillä oletin sen ilmaantuvan viimetteeksi sinne hiekkakuopalle palatessamme tai ainakin haukkua louskuttavan jonkun supikoiran kolon juurella niin, että kuuluu missä se on.

Annoinkin Lucan kaikessa rauhassa tutkia ruohikossa ennen kuin lähdimme takaisin. Mökillähän se enimmäkseen vain mökötti makuuhuoneessani kärpäsiä piilossa.

Tämä illansuussa otettu kuva onkin harvinainen sillä montaa kertaa Luca ei näin ruohikossa tänä kesänä maannut.

Vähän harvinaisempi kuva tässäkin, sillä Ljuba taas makoili enimmäkseen ulkona niin pitkään kuin se vain oli mahdollista. Tässä kuitenkin kumpikin koira vahtivat opintojani vierastuvan sohvalla, että sujuivat mallikkaasti. Minulla kun oli se oma opintotilani sinne vierastupaan laitettuna.

Tämä on sitten normaalimpi tilanne. Ljuba seuraamassa puutarhanhoitoa ja Luca äkkiä puikahtamassa sisälle oltuaan hetken ulkona jotain ohikulkijaa räksyttämässä.

Ljuba piti ahkerasti seuraneidin roolia, olin sitten etupihalla tai takapihan kallioilla. Onneksi se ei sentään tuolta mökiltä kauas häippäse mutta eihän meidän liepeillä niitä mäyriä tai supeja liikukaan. Yksi pupu vain kävi aamutuimaan apilaa syömässä mutta oli jo kadonnut muualle kun me mattimyöhäset herättiin.

Noh välillä käytiin kaupungissakin ja täällähän Luca pärjääkin paremmin kun hyönteisiä on paljon vähemmän. Tosin se on täälläkin enimmäkseen pitkin päivää telttahäkissään mököttämässä. Eipä sitä juuri näy kuin ruoka-aikoina tai kun ollaan ulos lähdössä. Mikähän masennus poikaa taas vaivaa? Jotakin vaivoja sillä on peräpäässä ja olihan sillä taas anaalirauhanen täyttynyt. Vaan ei se tunnu muuttavan asiaa vaikka sain sen ihan hyvin taas tyhjennettyä. Se kun ei itse näköjään tajua vetää sitä peräpäätä maassa mikä usein koirilla auttaa siihen vaivaan. Mutta syö kyllä hyvin ja vatsakin toimii eikä liikkeistä muuten huomaa mitään linkuttamista tai toispuoleisuutta kun ulkona ollaan. Vaan ainahan se on ollut jokseenkin outo ja vuoronperään levoton tai sitten täysin flegmaattinen. Jokin kytkentä päässä hieman liiraa poikaparalla. Joskus on toki parempia aikojakin kun Luca on lähes kuin normaali koira, säikkymättä jokaista risahdusta tai outoa esinettä vaikka ainahan sitä joutuu vahtimaan, ettei se haukuskele ihmisiä liikoja kun ulkona ollaan. Niinä aikoina se on kotonakin enemmän kontaktia ottava ja tuo leluja iltasella retuuteltavaksi eikä uhmaa minua joka käänteessä vapaana ollessaan kuten tällä hetkellä.

Eihän Luca kyllä kaupungissakaan juuri omalla pihalla viihdy kuin hetkittäin ja silloinkin vain tarkkailemassa kuka naapuritalossa on parvekkeella taikka portin luona haukkumassa. Pentuna tykkäsi kovastikin olla pihalla mutta se on taakse jäänyttä aikaa.

Metsässä ja rannoilla on kuin mikä tahansa elämäniloinen koira ja tutkii innokkaasti kaikkia hajuja. Tässä oltiin kaupungissa käymässä ja mentiin Kivenlahden rannalle auringonlaskua ihailemaan. Kovin on paradoksaalinen persoona tämä Luca.