Syksyn sävyjä

Tässä eletään kauneinta syksyä ja ilmatkin todella ovat parina päivänä näyttäneet oikein positiivissävytteisiltä. Saa siten kauniit värit lisähehkua auringonpaisteessa. Syksy onkin lempivuodenaikani. Siis silloin kun se aurinko paistaa. Ei ole enää kuumaa eikä tunkkasta vaan ihana kirpeys ja jumalaiset värit ilahduttavat metsässä samoilijaa. Puhumattakaan ihanista sienistä ja marjoista. Suolasieniä ja parisen rasiaa pakkaseenkin olen sieniä keräillyt. Puolukoita löytyykin runsaasti koirien iloksi. Ne kun tykkäävät mutustella niitä aina kun metsässä ollaan.

Lucan uusin herkku on sitten tyrnin marjat. Niitäkin löytyy runsaasti nyt ja isoja ovat. Karvaita mielestäni mutta kuinkas ne sesseille maistuukaan. Vaan popsihan se Luca niitä pihlajanmarjojakin tässä kerran. Outo makuaisti näillä turreilla on. Kettu voi happamiksi haukkua mutta Luca ei yhdy siihen mielipiteeseen.

Ollaan taas koko konkkaronkan iloksi päästy aloittamaan Vainuharhojen hakutreenit. Pari kertaa ollaan oltu lentokentän liepeillä olevalla Mekaanikontiellä, missä löytyy kolme bunkkeripiiloa ja sen lisäksi muitakin hyviä piiloja kalliokoloista, joista jotkut ovat risuilla päällystetty, jotta niistä muodostuu katos maalimiehen päälle. Haasteellisia piiloja koirille.
Ljuba oli kyllä hieman pihalla viime kerralla. Ei oikein tahtonut nenätyöskentely toimia kuten yleensä. Tulikin todettua, että kun ollaan oltu pari päivää siellä mökillä, jossa Ljuba varsinkin on touhussa aamusta iltaan, ja heti sen päälle puolitoista tuntia samoiltu Sipoon koirametsässä, niin taisi ne hakutreenit samaan syssyyn osoittautua jo vähän liiankin väsyttäviksi.
Lucan tahtia se ei haitannut mutta totuuden nimissä Luca on kyllä niin varman päälle hakukoira, että se ei anna minkään itseään häiritä kun hommissa ollaan. Lisäksi se ottaa kyllä lunkimmin siellä mökilläkin kuin Ljuba. Ottaa siis nokosia pitkin päivää vaikka voisi ulkonakin olla. Siksi jaksaakin häiriköidä muita siellä pihalla ärinämörinä säntäilyillään, jota edeltää vaarallinen vaaninta. Voi sitä riemua kun saa siskonkin mukaan leikkeihinsä.
Kyllä mamsikin kiittää. Säästyy sitten itse ympärillään riekkuvalta ja käsiä tai jalkoja jahtaavalta karvaotukselta. Todellakin usein Ljuba säntääkin vartavasten avuksi kun huomaa Lucan taas vaanivan mamsia. Mutta ikinä ei ole mitenkään Lucalle ärhennellyt vaan ihan leikin kannalta ottaa koko homman.

Sipoossa tapahtuikin läheltä piti -tilanne. Pellon poikki mutaista polkua pitkin kävellessämme Luca hihkui siellä edellä ja minä Ljuban kanssa tulimme hieman perässä. Yllättäen silmiini sattui - kohdasta jonka yli Luca oli juuri juossut - pitkin pituuttaan keskellä polkua makaava kyy. Hui kauhistus sentään! Sain napattua Ljuban kaulapannasta kiinni ja siirrettyä sen toiselle puolelleni jotta kykenimme kiertämään kyyn riittävän kaukaata. Tällöin Luca kääntyi ja oli tulossa takaisin luokseni. EI EI EI! Kiljuin kurkku suorana Lucalle PAIKKA-käskyn ja näytin avokämmen pystyasennossa vielä, että ei saa tulla. Luca pysähtyikin. Huh sentään! Onneksi jotkin opit sentään toimii tosipaikan tullen. Päästiin koko episoodista onnellisesti ja vahingoittumatta ohi. Oli kyllä kuin suojelusenkeli olisi istunut Lucan olkapäällä, sillä ihmettelen vieläkin, ettei kyy purrut sitä vaikka se juoksi suoraan käärmeen yli.
Kuka lie sitten oletkin (ehkä rakas ja ikimuistoinen Taro enkelini suojeli velipoikaansa harmilta) olen sinulle maailman suurimman kiitoksen velkaa. Tuli taas hyvä muistutus siitä, että eivät ne kyytabletit ihan turhan panttina siellä autossa ole.

Mitäs muuta ollaan touhuiltu. No ihan normi asioita. Välillä ollaan samoiltu ja sienestetty ja välillä, kun ilmat eivät ole olleet kovin mieluisat, ollaan oleskeltu vain kotinurkilla. Vaan kuitenkin koirat saavat ihan joka päivä olla ainakin vähän aikaa vapaana ulkoillessamme. Siitä haluan pitää kiinni.

Kohta alkaa seuraava työharjoittelujakso. Tällä kertaa työpaikkani on Kivenlahdessa oleva Virekoti. Se on nyt sitten sitä hommaa, jota haluisinkin jatkaa, eli vanhusten kanssa työskentelyä. Nyt sitten katsotaan kestääkö kantti.

Tenttejä ja etätöitä on ollut runsaasti tällä jaksolla. Huomenna on sitten se psoriasis-seminaarin esitys koulussa yhdessä kurssitoverini Ljuban (aivan - hänkin on Ljuba) kanssa. Kävin myös läpi ensiapu ykkösen (EA1) joten nyt minulla on siitäkin kortti lompakossa.

Mutta otsikkohan on 'Syksyn sävyjä' joten tässäpä niitä:

Kotinurkilla harrastetaan...

Touhotusta

Tarkkailua

Poseerausta

Levähdystaukoja

Ruohonjuuritason tutkintaa

Köpöttelyä

Jokapäiväinen rituaali on lumikasoilla käynti - satoi tai paistoi.

Luca Lumilinko vauhdissa

Sitten pestään nassu...

ja lopuksi koko kroppa.
Voitte uskoa, että saan syyttäviä katseita eräältä, jollemme lumikasoilla ainakin kerran päivässä poikkea.

Ljuban tajuntaan moiset ilveilyt eivät oikein ota mahtuakseen. Korkeintaan lumikasan päälle voi kavuta ympäristöä tarkkailemaan, pientä, kylmää huikopalaa haukkailemaan ja välillä sinne voi pikku pissitkin lorauttaa merkiksi omistajuudesta. (Tässä yhteydessä ei mainita tietenkään kuinka hauskaa sammaleella tai ruohossa on kuitenkin möyriä.)

Kivilaitureilla...

ne kiehtovimmat...

paikat kuitenkin löytyy.
Jos nämä ohitamme poikkeamatta ainakin kahdelle niistä rantalenkin aikana tulee niitä syyttäviä katseita takuulla molemmilta tyypeiltä ja vähän tassujarrutustakin ilmenee taluttimien toisessa päässä.