Kun ei ole paljon sanottavaa ja muutenkin mökille lähtö edessä niin tässäpä vaan muutama otos koirien syksyisestä elämänmenosta, jossa ei juurikaan mitään huipentumia ole ennen joulua mutta tyytyväisiltä silti vaikuttavat.
Tosin kävimme läpi oksennustaudin Lucan kanssa. Nyt ei siis ripuloinut mutta oksensi pari päivää suurin piirtein kaiken ulos ja söi kuivunutta ruohoa ihan hullun lailla. Olihan minulla tuota Canikuria jäljellä ja ainut tapa oli tyrkätä se kurkusta alas ja kertakaikkiaan evätä se ruohon syönti sen jälkeen kun siellä vatsassa ei selvästikään mitään enää ollut. Se sitten auttoikin. Nyt ollaan oltu taas riisikuurilla vaikka alkuun ei Luca tahtonut edes sitäkään syödä. Lusikalla syöttelin vähän väliä pieniä annoksia riisiä ja maitohappojauhetta ja pakotin nielemään sen jälkeen kun alkoi vesikin pysymään sisällä. Vettä myös ruiskulla pistelin vähän väliä Lucan suuhun kun se ei muuten juonut, ettei pääsisi kuivumaan. Veteen lisäsin Nutriplussaa, joka sisältää tarpeelliset suolat ja muut mineraalit. Tämän jälkeen alkoikin nopea paraneminen ja seuraavna päivänä oli ruokahalu palannut. Nyt vaikuttaisi taas olevan kunnossa mutta kyllä ihmetyttää mikä saa pojan kokoajan oireilemaan tuolla lailla. Toki sitä on liikkeellä mutta siis kaksi vatsatautia parin viikon sisään tuntuu kyllä aika oudolta kun muuten on kaikista perinnöllisistä sairauksistaan huolimatta ollut periaatteessa sellainen perusterve (jos ei allergiaa lasketa mukaan). Ljuba ei taaskaan saanut mitään vaivaa onneksi. Kyllä nää seropit ja varsinkin kadulla eläneet ovat aikamoisia rautavatsoja, ellei sitten aiempi elämä ole aiheuttanut kroonista vatsakatarria kuten Tarolla oli. Vaan olihan Taro jo iäkäskin ja se ruuan imeytyminen on silloin jo luonnostaankin vaikeutunut. Läpipaskojahan se olikin koko ajan.
Lucan kanssa pelko olikin että oisko suolitukos tai vieras esine vatsassa kun se on tuollainen maantielakaisija. Onneksi ei ollut koska nyt suoli toimii taas normaalisti.
Eli näine puheine muutamat kuvat tähän perään:

Syysmuotia

Poseerausta Soukan kallioilla

Kieltä on riittävästi juoksentelun päätteeksi

Kunnes seuraava mielenkiintoinen rasahdus kuuluu jostakin

Ensin pitää kuitenkin se jano sammuttaa...

...ja onneksi tähän vuodenaikaan se onkin aika helppo juttu

Kotimatkalla kävimme vielä eräällä laiturilla katsomassa merelle kun ilmakin tuntui hieman kirkastuvan. Lucan ilme on kyllä rahanarvoinen tässäkin.

Ljuban katseesta voi havaita kehen hän oikein katsoo jos oikein tarkasti noita silmiä tutkailee. Ainakin niissä näkyy taivas ja jokin hahmokin.


Lopuksi tällainen tyypillinen kuva illan pimeydessä kun Ljuba taas kunnostautuu kurastamalla itsensä totaalisesti kaivuuhommissaan puron reunan mutaisessa maassa. Tähän kun voisi lisätä vielä ne ääniefektitkin. Raapimisääntä, läähätystä, tuhinaa, röhkimistä ja veden loisketta.