Niinpä tuli vietettyä oikein riemulliset ja mukavat synttärijuhlat. Parhainta juhlissa oli seura ja se, että sitä oli riittävästi. Toinen toisiaan mukavampia ihmisiä elämän varrelta saman katon alla. Toiset ihan läheltä ja toiset kauempaa tulleita. Puheensorina kuului ja hyviä keskusteluja käytiin. Tarjoilut maittoi ja skumppakin riitti just ja just. 2 magnum pulloa ja yksi normaali, valkoviintä, olutta ja tietty pommacia niille, jotka eivät alkoholia voineet ottaa. Mutta pääasia, että riitti. Noloa olisi ollut jos kesken olisi loppunut.

Ihania lahjuksia toivat ihmiset minulle ja niistä kaikista iloitsen kovasti. Ehkä kuitenkin tärkein ja haaveissani pitkään ollut oli järkkärikamera. Sellaisen sainkin ja olen siitä onneni kukkuloilla. Eihän kukaan ole seppä syntyessään mutta erilaisia harjoituskuvia olen räpsinyt nyt muutamana päivänä. Tässä esim. vertailun vuoksi ensin muutama vanhempi otos koiruuksista digipokkarilla ja sitten sillä uudella hienolla vempeleellä otettuja kuvia.

Vanhempia kuvia:

Viimeksi kun olimme mökillä ikuistin tämän soman näytöksen äitistäni ja Lucasta.

Ljubakin sitten kutsuttiin lämpimälle sohvalle lekottelemaan mutta vähän vaivaantuneelta tässä kyllä näyttää kun ihmetteli mitä se mamsi siellä huhuilee. Ensin pyydetään sohvalle ja sitten ruvetaan huhuilemaan. Piti tuo katse saada kohti kameraa. Siitä syystä hämmentävä huhuilu.

Laadullisesti eivät ole mitenkään huippuluokkaa kuten voitte huomata vaikka jouduin kontrastiakin vähentämään kuvienkäsittelyohjelmalla.

Tässä on Lucan kielennäytösesitys lumikasoilla. Sinänsä ei niin huono laatuinen sillä riittihän tässä sitä valoakin.

Tämä on Ljuban joulukuvaposeeraus. Piti sitten osallistua yhteen kilpailuun. Muuten kiva kuva ja asento mutta laatu ei ole hyvä. Sisäkuvissa onkin se suurin ongelma tolla pokkarilla ollut. Niin ja hämärällä ilmalla.

Tässä sitten niitä uudempia 'harjoituskuvia' ennenkuin olen ehtinyt tuohon kameraan paremmin tutustua:

Ljuba pötköttämässä telttahäkissään. Huomattava ero. Tässä näkyy sekin, että tuo turkki oikeasti kiiltää.

Äitin luona sunnuntaina. Hämärähkö huone mutta silti hyvälaatuinen kuva. Rompun - tässä istumassa omistajan elkein hoitotätinsä (ja elämänsä tärkeimmän ihmisen) sylissä - karvoituskin näkyy todella terävästi.

Tylsä kuva mutta hei - harjoitteluahan tämä on. Taisi salama hieman häikäistä Lucaa kun on niin silmät sirrillään. Väritikin oikeanlaiset kuvassa.

Ja taas pötkötellään. Erityisesti huomaan kuvasta sen, että tämä salama ei aiheuta Ljuban silmien muuttumista kirkkaan keltaisiksi auringoiksi kuten pokkarilla otetut kuvat lähes aina tekivät.

Iltapissalle lähdössä. Noh hämärästihän tuo koira tuossa näkyy mutta olihan tässä jo myös oikeasti pilkkopimeetä pieniä jouluvaloja lukuunottamatta. Näkyypä silti vaikka salama oli täysin osoitettu hopealehtiin.

Loput ovatkin sitten ulkokuvia kun sunnuntaina oikein aurinkokin paistoi ja taivas oli heleän sininen. Lähinnä lähikuvissa se suurin ero on mutta myös tässä missä aurinko kultasi koirien ääriviivat ja valon sekä varjon kontrasti oli aika suuri. Ei olisi pokkarilla tullut hyvää jälkeä.

Myönnettäköön että tämän kuvan tausta on kyllä hieman ylivalottunut kirkkaan valon johdosta. Eli säätöjä olisi pitänyt tätä kuvaa varten tehdä. Niitä pitää nyt sitten vaan opiskella. Etuala on kuitenkin aika hyvä.

Tässäkin valo oli hyvin kirkas mutta silti kivasti tulee esiin kuivuneen ruohikon erilaiset sävyt kun juuri ja juuri puiden latvusten yläpuolella hengaileva keskipäivän aurinko maalasi maisemaan pastellivärejä.

Kaivinkoneiden lepo/tarkkailutauko. 

Lähikuva ja erityisesti ilahdutta se, että koiran katse näkyy niin terävänä tässä ja että kamera on itse osannut sumentaa taustan. Ljuban meripihkasilmät pääsevät oikeuksiinsa.

Herkkä kuva kultasilmäisestäni. Tosin kaivamisen jäljet näkyvät hyvin kun pikkuisen kuonotryffeli on ihan mudassa ihan ulointa kärkeä lukuunottamatta.

Selvästi näkyy arvon leidi olleen samoissa puuhissa ja uusi pantakin on aikas multainen esitys.

Tähän loppuun laitan kuitenkin herkän kuvan, jonka nappasin vielä vanhalla kamerallani naapurini luona käydessäni. Laatu ei ole tärkein tässä otoksessa vaan kuvan tunnelma.

Voiko paljon herkempää tunnelmaa ollakaan. Ihminen ja hänen rakas karvainen ystävänsä täydessä yhteisymmärryksessä ja erottamattomasti yhteenkuuluvana. Ruutin ja Vilman iltahetki.